Nuorien sielujen rimpuilu

Ihminen on kaunis. Aina sanotaan, että kauneus on sisäpuolella. Se onkin totta niiden kohdalla, ketkä sitä ovat.

On myös sisäisesti kammottavia ihmisiä, nuoria sieluja, joiden itsekkyys saa heidät vaikuttamaan pahantahtoisilta. Heitä on raskasta seurata ja vielä vaikeampi ymmärtää, mutta heidän kohdallaan
tulee oivaltaa ansa. Negatiiviset tunteet, jopa viha, alentavat samankaltaiseen kehittymättömyyteen. Heitä ei voi auttaa, vaan hymyillä kypsymättömyydelle. Muuten he vetävät mukaansa ja katkeroittavat.

Nämä nuoret sielu tunnistaa parhaiten materiasta ja pinnallisesta elämänasenteesta. Karman myötä he kasvavat omaan tahtiinsa, kierron pituus riippuu sielusta ja sen ymmärryksen lisääntymisestä. Vaikeita sieluja tavatessa voisi ajatella, että he ovat karman asettama testi omille sieluillemme.

Riippumaton Ajattelija lähettää terveiset Sinulle: jos olet pysähtynyt lukemaan, olet jo karmisesti voiton puolella. Älä astu ansaan.

Pubi näyttämönä

Riippumaton Ajattelija ei enää ylläty mistään. Kohtaamiset ovat muuttuneet mukaviksi elämän piristyksiksi ja kun asennoituu positiivisesti ja avoimesti muihin ihmisiin, kaikki toimii kyllä ja kohtaamisia tulee vastaan silloin tällöin.

Edellisen kohtaamisen näyttämö oli helsinkiläinen pubi, pikkuinen kuppila, jossa Ajattelija tunnustaa olleensa viikolla, epätodennäköisimpänä aikana kohdatakseen henkimaailman ihmisiä. Tapahtuipa niin, että hieman hyvällä tuulella oleva Ajattelija kysyi yllättäen viereisessä pöydässä istuvilta nuorilta miehiltä, mikä miehiä huvitti, kun he nauroivat Ajattelijan kohdalla ääneen. Hänenkö habituksensa kenties, heitti hän kevyesti sitä luonnollisesti tarkoittamatta. Miehet kiistivät asian ja yllättäen Ajattelija istui pöytään. Ajattelijan esitti kysymyksen "Uskotteko te Kohtaloon?" Miehet myönsivät ja toinen heistä kiinnitti varsin kiinteän katseensa Ajattelijaan. He ketselivat pienen hetken toisiaan hiljaa ja Ajattelija avasi keskustelun epätodennäköisestä aiheesta, kertomalla tulkitsevansa taroteja, sellaisia kuvakortteja. Mies kaivoi laukkuaan ja nosti pöydälle kaksi pakkaa, "ai tällaisia?"

Riippumaton Ajattelija kohotti kulmakarvojaan silti sen kummemmin yllättymättä. Tapahtuma oli itseasiassa varsin tarkoituksenmukainen. Mies kaivoi esille symbols-pakan ja Rider Waiten, joista ensimmäistä Ajattelijakin sai hypistellä. Rider Waite, joka on myös Ajattelijan oma pakka, mies ei antanut koskea. Hetken verran pöydässä keskusteltiin korteista ja Symbols-dekin erilaisisa merkityksistä. Energioiden virtauksia kokeiltiin, mutta niitä Ajattelija ei jostain syystä tuntenut. Kohta tiet kuitenkin erosivat ravintolan sisällä, kun Ajattelijan oma seurue vaati huomiota.

Jokin sai Ajattelijan kuitenkin vielä palaamaan pöytään pieneksi hetkeksi. Ajattelija esitti partaiselle miehelle kysymyksen: "Ollaanko me kuitenkin jotenkin eri leireissä?" Mies sanoi miettineensä samaa. Hänen kanssaan tultiin niihin mietteisiin, että jos Ajattelija on valkea, mies on harmaa, ja jos mies olisi Maagikko, niin Ajattelija olisi Ylipapitar. Molemmat olivat kiinnostuneita toisen Tiestä tiedostaen, että se oli erilainen, mutta tuntematta sitä silti uhkaavana. Ajattelija tunnusti olevansa väline ja kanava, kun partamies taas koki voiman lähtevän hänestä itsestään. (Toim huom. Riippumaton Ajattelija ei pidä tätä vaihtoehtoa mitenkään mahdollisena. Universaali voima tulee kosmoksesta, eikä yksilöistä. Toisinajattelijoiden kommentteja toivotaan.) Inhottavan inhimillisenä olentona Ajattelija on luonnollisesti hyvillään ja imarreltu miehen arviosta Ajattelijan roolista ja syynä tähän on miehen Rider Waiten tuntemus. Hän tunsi varmasti Ylipapittaren merkityksen.

Mies totesi energian olevan Ajattelijassa, mutta että Ajattelija esti sitä kulkemasta heidän sitä koettaessaan. Totta. Sen verran suojan tarvetta tilanteessa oli, ettei energia virrannut, koska niin oli tarkoituskin.

Joku tai monikin voi nyt ajatella, ettei kenellekään voi sattua näin paljon merkillisiä kohtaamisia, mutta kyllä voi, jos on tilanteille avoin. Hulluksi leimaamisen pelossakin voi joissakin tilanteissa kokeilla kepillä jäätä ja se palkitsee näillä tilanteilla.

Henkilökohtaisesti, sinun

Talvi on luvannut tulla, mutta perunut silti puheensa jo pariin otteeseen. Riippumatto on pyörinyt vinhasti talvimyrskyissä ja ensimmäistä kertaa siinä ei ole voinut miettiä tulematta rauhattomaksi. Rauha ei ole kiinni paikasta, vaan pään sisältä, siksi Ajattelija on siirtynyt sohvalle. Ajat muuttuvat.

Riippumaton Ajattelija on rakastanut ja tullut rakastetuksi. Molemmat asiat ovat tapahtuneet aina omalla tavallaan ja omana aikanaan, aina juuri niinkuin juuri kyseisenä aikana on ollut tarpeellista. Rakkaudet ovat kulkeneet omia elämänkaariaan, joku hiljalleen kehittyen ennen täyteen liekkiin leimahtamista ja toinen heti kuumana, kirkkaalla liekillä palaen ja hiljaa pois hiipuen.

Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, ja heillä kaikilla on ollut tehtävä elämissämme. Jokainen rakkaus on jättänyt jälkensä, jopa ne ikävimmät eli saavuttamattomat, joiden vaikutusta on vaikea arvioida. Nekin ovat olleet olemassa syystä.

Mutta ettei Ajattelijan hypähtelevä ajatus harhautuisi liikaa, takaisin saavutettuihin rakkauksiin. Saavuttaahan niitä ei voi, ne tulevat silloin kun niitä vähiten osaa odottaa. Mietteiden pieni yksisarvinen haluaa laukata kohti ajatusta kohtalosta, mutta vastenmielisesti Ajattelija suitsii sen.

Tämänkertaisen aivopuskahduksen kantava ajatus on yksilöllinen rakkaus. Tunne tai oikeastaan tila on jokaisessa parisuhteessa omanlaisensa. Ajattelija uskoo, että jokaista ihmistä on tarkoituskin rakastaa juuri hänelle ominaisella ja sopivalla tavalla.

Lohdullista on se, ettei ketään voi oikeasti lopulta verrata keskenään. Vielä lohdullisempaa on se, ettei Ajattelijaakaan voi pitää muuna kuin ainutkertaisena, omana itsenään. Parasta kuitenkin asiasta tekee sen oman rakastetun katsantokanta. Jokaisen katsojan omat kokemukset ja niiden herättämät tunteet peilautuvat Riippumattoman Ajattelijan pinnasta takaisin ja saavat hänetkin näyttämään jokaisen mielestä erilaiselta. Siksi kukaan ei koskaan toista itseään, vaan on jokaiselle puolisolle omanlaisensa, erilainen kuin sille edelliselle. Muutumme muuttamatta itseämme lainkaan, vain  puolison suodattimen vuoksi. Olemme omia itsejämme, persoonia isolla alkukirjaimella.

Uskotko kohtaloon?

Riippumaton Ajattelija tuntuu osuvan intuition voimalla merkillisiin tilanteisiin, joit ajoku muu voisi kättään heilauttaen tuomita sattumanvaraisiksi. Kuitenkin mieleen on jäänyt muutamia tilanteita, joissa tilanne muuttuu kohtalonomaiseksi, kun Ajattelija esittää kysymyksen "Uskotko sinä kohtaloon?" Poikkeuksetta toinen osapuoli, silloin vielä tuikituntematon, on vastannut joko "kyllä", "enemmän kuin mihinkään muuhun" tai "ehdottomasti".

Riippumaton Ajattelija on kaikessa tunteenomaisessa intuitiivisuudessaan valikoinut hämmästyttäviä ihmisiä, joille esittää tuo kysymys. Itsesuojeluvaiston ja sovinnaisuuden kaavun alta on samalla hetkellä pilkistänyt katse, jossa on hetken verran ollut hämmästystä, mutta hetikohta yhteisymmärrystä. Ajattelija ei itsekään näytä nunnalta, munkilta tai pappishenkilöltä saatika yksisarvistaan syöttävältä shamaanilta. Hämmästys on varmaan ihan ymmärrettävää.

Kun ymmärryksen pilkahdus on viimein noussut vastapuolen katseeseen, on ilmennyt, että vanhat sielut, tuttavat ehkä jo elämien takaa tässä jutustelevat. Uutta opitaan ja tietoja vaihdetaan, mutta ennenkaikkea luottamus asian aitouteen yhdistää. Tietoisuus on olemassa eikä se ole mielikuvitusta.

Uudet Ihmiset - tervetuloa!

Riippumaton Ajattelija ropsauttaa kevyen ensilumen riippumatostaan ja köllähtää miettimään kaikkia ihmisiä, joita hänenkin elämässään on pyörähtänyt.

Ihmiselämän aikana elämässä pistäytyy erilaisia ihmisiä, joista jokainen jättää jonkilaisen vaikutuksen. Toisten vaikutus kestää sekunteja, toisten vuosikausia. Toiset pystyvät jättämään syvän, ikuisen jäljen kuin kehon sisälle koteloituva kranaatinsirpale. Iho kasvaa päälle, mutta särö on piilossa ikuisesti. Sirpale voi muuttaa ihmistä ikuisesti raastavalla tavalla, se tuottaa sisällä vammoja, jotka eivät näy päälle.

Toisten ihmisten vaikutus taas olla jotakin kaunista, joka muuttaa ihmisen sisäpuolelta ja saa hänet rokotuksen lailla vahvistumaan ja huokumaan mielenrauhaa. Henkisten kokemusten vaikutus voi olla kuin elämän tarkoituksen ymmärtämisen kaltainen kokemus, tasapaino itsen ja muiden kanssa löytyy. Tällaisen ihmisen äkillinen poistuminen elämästä voi aiheuttaa syvän rosoreunaisen viillon, joka paranee huonosti ja kauan ilman tikkejä. Juuri silloin ei lohduta, vaikka tietäisi, että kaikella on tarkoitus.

Jokainen elämän merkittävistä ihmisistä on ollut omalla tavallaan ja omana aikanaan tärkeitä. He ovat muokanneet persoonallisuutta, asenteita, arvoja ja suhtautumista ympäristöön sekä ihmisiin.Ihmiset ovat saaneet käyttäytymään tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla. Ihmiset ovat saaneet reagoimaan triggereihin tietyllä, ehkä järjettömälläkin tavalla. He ovat onnistuneet koulimaan luonnetta tahtomattaankin, juuri sellaiseksi kuin ovat halunneet, tai vahingossa juuri päinvastaiseksi. Näitä opittuja toimintamalleja moni kantaa mukana ihmisten mentyä, ymmärtämättä itsekään omaa toimintaansa.

Samoihin rooleihin elämässä astuu Uusia Ihmisiä, erilaisia, yksilöitä, toisenlaisia. Uusi Ihminen on tiukan paikan edessä, jos häntä verrataan  maailmaa järisyttäneisiin menneisiin ihmisiin. Hänestä kaivellaan niitä ominaisuuksia, mitä häneltä puuttuu, mitkä olivat menneissä sitä parasta. Pahimmassa tapauksessa petytään. Tunnetaso jää pinnalliseksi ja kalseaksi, odotukset ovat vääränlaisia juuri tätä Uutta Ihmistä kohtaan ja ne eivät tietenkään täyty, koska hän on erilainen.

Toisessa tapauksessa haavat ehkä paranevat, mutta epäluulo jää.  Pelot saavat mielen jyrkäksi, se ei halua itsesuojeluvaiston nimissä antaa Uusille mahdollisuutta olla erilaisia ja yksilöitä. Pelokas mieli ei näe Uusien todellisia ominaisuuksia, kaikkea hyvää ja kaunista, mitä Uudet ovat. Mieli kaivelee koko ajan, jokaisesta vuorollaan, esille niitä ominaisuuksia, mitkä muistuttavat menneitä ihmisiä. Pelko kaiken toistumisesta on liian suuri ja pelko menneiden toisintoon ylittää Uusiin ihmisiin sitoutumisen tarpeen. Ei vaan pysty.

Uudet ihmiset, joilla puolestaan olisi oikeus saada omaa elämäänsä koristamaan ulkoisesti tasapainoinen, onnentunteita herättävä Uusi ihminen, eivät pysty näkemään jänteen juureen koteloitunutta terävää metallinpalaa.Tietämättömyys siitä saa heidät tuntemaan hämmennystä ja ehkä jopa jotakin itsesyytöksen kaltaista. He ovat saaneet epäluuloisen, sisäisiä vammoja paikkailevan raunion, joka näyttää ulospäin onnelliselta ja hymyilee usein, mutta joka häilyy kyllän ja ein välimaastossa kauan, ellei ikuisesti.

Aiempiin henkisiin ihmisiin voi suhtautua kahdella tavalla. Niitä joko jää kaipaamaan ja odottamaan samanlaista universaalia yhteyttä uudelleen. Sitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan, joten ainoa oikea tapa on jäädä pohtimaan, miksi sellaiset ihmiset tuotiin elämään. Mitä oli tarkoitus oppia, mitä piti ymmärtää, mihin tulevaan ihminen valmisteli? Silloin ei mitätöi itseltään sitä kaikkea koettua ja säilyttää ansaitun mielenrauhansa.

Voittajia ovat kuitenkin epäluuloiset itsensä suojelijat. Jos he oppivat ottamaan Uudet Ihmiset vastaan kaikkine vikoineen ja pitämään fokuksen hyvissä piirteissä, he saavat uutta sisältöä elämäänsä.

Uudet Ihmiset pitäisi ottaa sellaisina kuin he tulevat jättämään omat jälkensä. Kaikkien pitäisi pystyä kuorimaan asenteiden tiukka sidekudos silmiltään ja katsomaan Uutta Ihmistä avoimesti, ulkoistaa itsensä kehostaan ja aidosti katsoa, mitä kaikkea hienoa ja erilaista Ihmisessä on.

Elämä on riski. Kun sen ottaa, saa sen, mitä suuret ovat suunnitelleet.

Kirjakauppa näyttämönä

Riippumaton Ajattelija on ollut kauan kadoksissa. Hän ei ole päässyt enää aikoihin yhteyteen sen jonkin kanssa, mikä johdattaa meitä Telluksella, oli se sitten mitä tahansa. Ehkä näin on tarkoitettukin, lepohetki on tehnyt mitä ilmeisimmin hyvää. Maallisina aikoina saa keskittyä maallisuuksiin, jos niin on tarkoitus.

Ajattelija on maakunnista, jostain sieltä, missä mitä suurimmissa määrin on elämää. Pääkaupunki ei silti ole vieras paikka, hän on oleskellut siellä melko paljon ja pitää kaupungista sen runsaiden stalkkausmahdollisuuksien vuoksi. Helsingissä Ajattelija saa olla rauhassa, kukaan ei tunne häntä, eikä ketään kiinnosta. Anonymiteetti kaiken keskellä tuntuu hyvältä. Vaikka hän tunteekin liikennemerkkikaupunkia melko hyvin, aina on paikkoja, mitkä eivät vierailijalle ole tuttuja. Sellainen paikka löytyi, ja kuin klassikossa kuunaan, se oli kirjakauppa.

Ajattelija astui ratikasta pois tietämättä varsinaisesti, minne on matkalla. Hän astui vieraalla pysäkillä, paikassa missä ei ollut varsinaista tarvetta nousta, mutta syystä tai toisesta hän päätti jäädä pois juuri siellä. Ajattelijan jalat veivät häntä eteenpäi. Tietämättä minne oli menossa, hän käveli. Käveleminen antoi tilaa ajatuksille ja syksyinen tuuli puhalsi eheyttävästi sisälle. Käveltyään melkein tunnin Ajattelija näki kirjakaupan, jonka ikkunassa oli enkelikirjoja ja mindfulnessia käsitteleviä teoksia. Hetken mielijohteesta hän astui kauppaan.

Myyjä kysyi, miten voisi auttaa. Ajattelija kertoi, ettei tiedä missä hän on ja miksi, mutta koki tarvetta olla siellä juuri nyt. Se, mitä hän tuli hakemaan, löytyisi kyllä. Myyjä ei pitänyt soperrusta sekavana, vaan totesi: "Viisaat jalat. Olet jo toinen asiakas tänään, joka on tullut samalla tavalla jalkojensa johdattamana sisään." Riippumaton Ajattelija oli Ullanlinnassa, Esoteerisessa kirjakauppa Era Novassa, jonka olemassaolosta hänellä ei ollut ollut mitään käsitystä.

Aikansa kaupassa vaellettuaan hän ihmetteli, ettei mitään erityistä ollut löytynyt. Sitten sisään astui nuori mies, joka katseli taroteja ja tarot-kirjoja. Hän alkoi keskustella myyjän kanssa henkilökohtaisista asioistaan, joihin hän tarvitsi avuksi soveltuvaa kirjallisuutta. Ajattelija on paininut samankaltaisten, ellei samojen, asioiden kanssa vuosikausia, joten hän jäi kuuntelemaan keskustelua. Koko elämää piinaava ongelma olikin sillä tavalla yleismaailmallinen, että toisilla saattoi omissa todellisuuksissaan olla samanlaisia harmeja, pahaa tahtovia ihmisiä sotkemassa mielenrauhaa.

Hetken päästä Riippumaton Ajattelija osallistui keskusteluun ja kertoi, miten jalat - eli intuitio - olivat hänet tuoneet sisään. Mies esitteli tässä vaiheessa itsensä ja kättä puristettiin. Molemmat ymmärsivät, ettei sattumaa todellisuudessa ollut olemassa, vaan paikalla oltiin tarkoituksella, antamassa ja opiksi ottamassa. Keskusteltiin avoimesti omasta jaksamisesta, miten kukin jaksaisi jatkaa elämäänsä eteenpäin pahaa tahtovien sielujen piinaamana. Jaettiin käytännön ohjeita, miten kukaan ei kävelisi enää yli ilman todistajia ja ystäviä, jotka puolustaisivat tiukoissa paikoissa. Manipuloinnin aika olisi ohitse.

Ajattelijalle oli sattunut viime aikoina paljon asioita, jotka hän oli tiennyt intuitiivisesti jo etukäteen. Hän päätti palkita itsensä teoksella, joka auttaisi intuitiota vahvistumaan. Tämä kirja, Penney Preicen Intuitio, olkoon opas vahvistamaan sitä, mikä tulisi joka tapauksessa ohjaamaan elämää vahvalla otteella.

Valittaminen

Riippumaton Ajattelija istuu siellä, mistä hän saa rahaa ruokaan. Hän kuuntelee loputonta sanojen virtaa, miten huonosti toisessa huoneessa asiat ovatkaan. Sanat tuprahtelevat raskaina ja mustina linoleumille ja muuttavat olomuotoaan paksuksi puuroksi lattioille. Ne saavat melkein kompastelemaan, ainakin askel on raskas niitten keskellä raahautuessa. Ajattelija sulkee oven ja tuntee, miten hänen masentuneena lysähtäneet hartiansa kohoavat vähän.

Valittaminen ääneen päästää huonon energian virtaamaan. Negatiivisuus soljuu huulien välistä, painuu harmaana utuna lattiaa kohti ja imee kaikkien kanssaeläjien ryhtiä alaspäin. Useilla valittajilla on kiikarit väärinpäin, he eivät näe ympärillään olevaa hyvyyttä. He valittavat kaikille, jotka jaksavat hetkenkään kuunnella ja haluavat tällä vain huomiota. Valittaminen tarttuu ja pian muodostuu ryhmä tyytymättömiä ihmisiä, joilla on perverssi yhteinen asia, valittaminen. Tämä ihmistyyppi ei ole kiinnostunut toisten asiasta, ellei se sitten satu olemaan yhteinen vihollinen. He eivät jaksa kuunnella muiden ongelmia, vaan ovat jokainen omalla kanavallaan valittamassa.

Toisten ihmisten itse kertomat epäonnen riekaleet eivät jaksa kiinnostaa, paitsi jos niihin liittyy jokin juoru. Se yhdistää valittajatkin, saa kaivelemaan sherlock-holmesmaisella terävyydellä toisten asioita ja ellei niistä löydy riittävän kiinnostavaa faktaa, he alkavat spekuloida. Arvailu se vasta mukavaa on, onkohan sillä ollut yhtä hirveä ero kuin tuolla toisella?

Sitten on toinen porukka, joka on hiljaa, vaikka heillä olisikin syytä valittamiseen. He ovat väsyneet omaan tilanteeseensa, oli se mikä kenenkin tarinasta riippuen. He kestävät toisten valittamista pakon edessä ja eivät ota kantaa asioihin, ellei se ole täysin välttämätöntä. He eivät juorua toisten asioista, eivät edes asianosaisille, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Se, mitä ei tiedä, ei voi satuttaa.

Nämä hiljaiset kantavat surunsa yksin, kuolemat, erot ja sairaudet. He itkevät yksin, eivätkä halua jakaa murheitaan työpaikalla, koska niillä alettaisiin mässäilemään kuitenkin. He ovat menettäneet uskonsa kanssaihmisiin ja väsyvät jatkuvaan narinaan. Mitä vahvemmaksi epäkohdista valittava ääni käy, sen hiljaisemmaksi syvät rivit käyvät.

Riippumaton Ajattelija toivoo, että jokainen mustaa pilveä päällään kannatteleva pitäisi huolta pilvestään. Sen ei tarvitse varjostaa niitä, ketkä eivät sen alle halua varta vasten tunkea. Kurjuuden maksimointi jokaisen omalla kohdalla riittää kyllä.

Antakaamme mielenrauha niille, jotka sen haluavat säilyttää. Ajattelijan kohdalla riittävät korvanapit. Niillä saa eristettyä onnen sinne minne se kuuluukin, pään sisälle, ettei se vain pilaisi synkistelijöiden päivää.

Miehen ja naisen rakkaus - samasta kiulusta kauhottu?

Rakkaus lie tunne, joka on oikeasti subjektiivinen kokemus. Jos se olisi kaikille samanlainen, kaikki kokisivat saavansa tasapuolisesti omanlaisen ja sopivan kokoisen annoksen. Ei ristiriitoja horisontissa.

Useimmiten naisten ja miesten välillä on ristiriitaa rakkauden osoittamisesta; hellyys, läheisyys ja tunteen suusanallinen kuvailu ovat tyypillisesti naisille tärkeitä, vaikka poikkeuksiakin on. Miehiä moititaan tunteettomiksi, kun tämä kaikki ajan mittaan haalistuu ja siirtyy taka-alalle.

Nainen kokeekin, ettei ole enää tärkeä, mikä tulee miehelle täytenä yllätyksenä. Jokainen haluaa olla merkityksellinen, lunastaa paikkansa planeetalla, myös tunnetasolla. Naisen rakkaus ei saa jatkuvaa feedbackiä ja se alkaa kuihtua, hiipua hiljalleen pois. Nainen alkaa karttaa läheisyyttä, mistä seuraa negatiivinen kierre. Tunnetasolle pääseminen vaikeutuu koko ajan.

Kaiken tunne-elämän mylläkän keskellä mies jatkaa arkisten asioiden keskellä ponnistelua yhteisen hyvän eteen. Hänen rakkautensa ei ole oikukasta ja boostausta vaativaa. Se on yksinkertaista ja helppoa, ilman krumeluureja ja kiharoita. Mies ei huomaa naisen etääntymistä vaan on hiljaa sisäpuolellaan onnellinen. Hän ei vaadi hellyydenosoituksia, erikoisia tempauksia tai muutakaan suureellista, vaikka osaakin niitä arvostaa. Hän vain on ja pysyykin vakaasti, niin kauan kuin vaaditaan.

Naisen rakkautta on romantisoitu turhan paljon. Se värisyttää siipiään ja poukkoilee levottomasti. Ajattelija arvelee, että useimmissa tapauksissa nainen päättää, jatkuuko parisuhde vai ei.  Onko miehen rakkaus sittenkin kestävämpää ja sopeutuvampaa kaikessa vaatimattomuudessaan?

Kuvajaisia

Riippumaton Ajattelija näkee raollaan olevasta ikkunasta oman kuvansa. Toinen lasi peilaa hämärän kopion hänestä, häilyväisen ja väreilevän ovaalin, joka on helposti tunnistettavissa häneksi.

Toinen lasi näyttää säröilevän soikion, täynnä kulmikkaita paloja ja rosoisia sirpaleita. Timanttia muistuttava repale on vain irvikuva hänestä.

Silti molemmilla on sama malli, samat kalvakanpunaiset kasvot. Malli haluaa antaa peilille mahdollisuuden. Kukaan ei voi saada hänestä totuudenmukaista kuvaa koskaan, koska jokainen heijastava pinta peilaa sen mukaan, millainen itse on, oman kokemuspohjansa kautta.

Annettakoon heille siis anteeksi. Pääasia, että ovaali tuntee itse itsensä. Lopulta olemme kuitenkin yksin.

Koiran hännän jahtaamista

Henkinen kehitys on sitäitseään. Yksin voi kiertää kehää niin paljon kuin jaksaa, samat päätelmät seuraavat toinen toistaan. Välillä vaihdetaan suuntaa, syy ja seuraus juoksevat kilpaa johtopaikan vaihdellessa. Aikanaan rajoja rikkoneet ja palleassa pyörteistä, riemukasta energiaa purskautelleet ajatukset tuntuvat jo laimeilta. Kehitys on pysähtynyt.

Riippumaton Ajattelija tarvitsee ajatuskumppanin. Pohtimisen ketju lähtee soljumaan, henkimaailma herää henkiin. Kun höysteeksi saa sallivassa ilmapiirissä vaihtoehtoisia tulokulmia, pääsee taas eteenpäin. Molemminpuoliset mietteet luovat irtopalasista uuden maailman. Vaikka henkinen kasvu ei olekaan ryhmätyötä, oman työnsä purkaminen on antoisaa. Samalla saa uusia langanpäitä, mistä alkaa työstämään uutta kuviota kuteeseen.

Jonkinlaista vertaistukea Ajattelija on saanut kirjallisuudesta. Yllättäen ei Koraanista tai Toorasta vaan psykologiasta. Ihmisyys on kiinnostavan ristiriitainen asia. Toimintaa edeltävä ajatus- tai tunnetyö on muutettu rationaaliseksi tieteeksi. Kun soppaan lisää intuitiivisen sielun, tulee Ajattelijan mieleinen keitos. Silti kirja ei korvaa välitöntä feedbackia.

Tämäkin hetkellinen yksinäisyyden ja tyytymättömyyden tunne on tarkoituksellista. Se ohjaa eteenpäin, pois epätyydyttävästä nykytilanteesta. Suunta vain on epäselvä, ulospäin mustan aukon keskiöstä joka tapauksessa.

Identiteetti

Riippumaton Ajattelija pelkää olevansa magmaa. Kuumana se vyöryy esteiden lävitse, tai vähintään kiertää ne, mutta vahvimman palon mentyä ohitse se hidastaa tahtiaan, jäähtyy ja lopulta jähmettyy. Siinä se sitten jököttää hamaan tulevaisuuteen asti. Tämän pelon varjossa Ajattelija päätti jatkaa opintojaan ja päätti tutustua jonkinsorttisiin käyttäytymistieteisiin.

Kirjallisuus osuikin suoraan ytimeen, sinne missä määritellään ihmisyyttä, eli juuri Ajattelijan mieliaiheeseen. Syksyisen kirpeät, mutta aurinkoiset ilmat houkuttelevat vielä väkijoukkoihin seuraamaan pienten ryhmien rupattelua ja stalkkaamaan heitä. Ajattelija ei ole tippaakaan kiinnostunut siitä, mistä ihmiset keskustelevat, vaan pelkästään heidän motiiveistaan ja rooleistaan pöydän ääressä. Millaisissa voimasuhteissa he ovat keskenään, kuka on ihastunut toisen mieheen tai häpeääkö joku satunnaista ystäväänsä seurueessa. Eleet ja liikkeet paljastavat kaiken.

Opinnot johdattelevat Ajattelijan juuri näihin aiheisiin ja heti hän törmäsi yhteen kiinnostavimmista: identiteetti. Ajattelija on sisäistänyt jo aiemmin sen, että identiteetti on osittain muuttuva ja muotoutuva, ja että sen osat koostuvat perimästä ja ympäristön vaikutuksesta. Uusi vinkkeli, jota hän ei ole tullut ajatelleeksi, on ulkoisen olemuksen vaikutus identiteettiin, ei yksilön itsensä, vaan ympäristön feedbackin vuoksi.

Jos yksilöllä on jokin ulkoinen ominaisuus, jonka vuoksi hän kokee tietyntyyppistä kohtelua ympäristöltä, se muovaa väistämättä omakuvaa. Haley Morris-Cafiero on valokuvaaja, Memphisin taidecollegen apulaisprofessori, jolla on merkittävästi ylipainoa. Hän on kuvannut ympäristön asenteita hyvin kuvaavan sarjan, jossa kohteena on hän itse jonkun satunnaisen kanssakulkijan kanssa. Ohikulkijat eivät säästele pilkkaansa, kun he kuvittelevat, ettei lihava nainen huomaa heitä.

Toisaalta, identiteetin muodostumiseen voi ulkopuolinen palaute vaikuttaa myönteisestikin. Omakuva voi olla aivan erilainen, mitä ulkoinen habitus todellisuudessa on. Jos ryhmä reagoi siihen sen rooliodotuksen mukaisesti, miltä yksilö näyttää, he voivat hyvinkin olla ottamassa henkilöä roolin mukaiseen ryhmään. Tämä voi tulla mukavana yllätyksenä ja uuden roolin mukainen identiteetti voi alkaa muodostua.

Vain oudoilla yksilöillä, joilla on aikaa paistatella päivää ja pohtia kanssaeläjien motiiveja, herää tällaisia ajatuksia. Ehkä heille Ajattelija mukaanlukien pitäisi suoda mahdollisuus uuden akateemisen elämän luomiseen. Onneksi meillä täällä Pohjolan perukoilla on kaikki mahdollista. Yliopisto-opiskelijan identiteetti olisi mukava muodostaa. Mutta se tulee sitten, kun on sen aika, yhtä varmasti kuin vanhan kuolema.

Buddhalaisuuden tiet

Riippumaton Ajattelija totesi jo toisaalla olevansa viehtynyt buddhalaiseen maailmankatsomukseen. Ydin on kärsimys. Ajattelija on itse jo oivaltanut, että haluaminen on pahasta. Kuin pienen lapsen kanssa, haluaminen johdattaa haluamaan lisää. Halu sinänsä ei haittaa, mutta takertuva janoaminen, se on buddhistille ongelma. Vaikka olisi saavuttanutkin haluamansa, tieto siitä, ettei se ole pysyvää, aiheuttaa kärsimystä. Neljä jaloa totuutta, buddhalaisuuden perusta, seisoo näillä pilareilla. Jos oikeita termejä haetaan, ne ovat dukkha, samudaya, nirodha ja magga.

Työkalut eli oikotie onneen ovat matkan varrella. Jalo kahdeksanosainen polku on nyt onnen etsijän edessä ja kun tuon ensimmäisen kappaleen eli täydellisen näkemyksen, on sisäistänyt, onkin jäljellä enää seitsemän osaa.

Aikomus on sitoutumista siihen, että toimii aatteen mukaisesti, hyväntahtoisesti eikä käytä väkivaltaa. Kärsimyksen syy on takertuminen ja janoaminen, joten siitä on luovuttava.

Oikea puhe on nykyihmisellekin sopiva osa jaloa polkua. Rehellisyyttä, juoruilun ja karkeuksien välttämistä. Ihan sopivia ohjeita, allright.

Toiminta on myös länsimaisten ihanteiden mukaista. Väkivaltaa kartetaan, kuten myös ylenpalttisia aistinautintoja. Kohtuullisuus on päivän sana, ja liittyy olennaisesti myös yhteen oikean toiminnan osaan, pään sekoittavien aineksien käyttöön.

Elinkeinon tulee olla sellaista, joka ei vahingoita eläviä olentoja. Mitä tämä tarkoittaa? Missä mittakaavassa, välillisesti vai suoranaisesti? Riippumaton Ajattelija ehkä ajattelee taas liian pitkälle.

Viimeiset kolme osaa liittyvät olennaisesti mielenhallintaan, jota voidaan tavoitella meditoimalla. Täydellinen ponnistus eli oikeansorttinen yritteliäisyys on mielenlaatua, jolla pyritään tukahduttamaan himo ja muut buddhalaisuuden vastaiset ominaisuudet ja vaalitaan sitkeyttä sitä edesauttavien voimien ylläpitämistä.

Buddha puhuu myös oikeasta valppaudesta ja tarkkaavaisuudesta. Harjoittajan tulee pystyä keskittymään kehoonsa ja mieleensä juuri siinä hetkessä, missä kulloinkin ollaan, eli siis puhtaasti mindfulnessistahan tässä on kyse.

Viimeinen osa kahdeksanosaista tietä on oikea keskittyminen. Se on kaikkein vaikein osa, sanomattakin selvää. Buddha kertoo munkista, joka on täyttänyt kaikki edellä mainitut vaatimukset ja pystyy lopulta keskittymään aikaansaannokseensa kehonsa ja mielensä sisällä. Hän pystyy tarkastelemaan ja ajatuksella tutkailemaan itseään objektiivisesti ilman sen suurempi tunnetiloja. Keskittymisen aikana hän huomaa keskittyneensä kirjoitetulla tavalla, iloitsemaan siitä ja lopulta ohittamaan senkin tunnetilan. On vain tyyneys ja keskittyminen.

Kuulostaa helpolle, mutta ei liene. Riippumaton Ajattelija ei pysty sanomaan, koska ei ole päässyt koko tietä loppuun saakka, mutta kutkuttavan lähelle kyllä.

Levottoman jalat

Riippumattoman Ajattelijan pään sisällä on ainainen kevät. Hänellä versoo lakkaamatta ajatuksia, jotka kyseenalaistavat kuulemansa ja kysyvät "miksi"? Kevät on luovuuden aikaa ja saa parhaimmillaan pursumaan hyvin fokusoitunutta energiaa. Samalla se luo kaukokaipuuta ja kaihoa jonnekin kauas, tai edes lähelle, ennenkokemattomiin seikkailuihin.

Lapset nauttivat Ajattelijan energeettisestä tilasta, se saattaa tarkoittaa suunnistusreittiä omatekoisilla kartoilla tai eväitä teltassa. Ajattelija nauttii parhaimmillaan kevättunteesta ja unohtuu askaroimaan jotakin, jonka arvon hän itse vain voi tuntea aikaansaannoksenaan. Lapsenomainen sielu analyyttisessä mielessä kukoistaa ja kehittyy uusia näkökulmia aivan kaikkeen elämässä.

Ikuinen kevät on kuitenkin raskas kaikille muille aikuisille kanssaeläjille. Tarmonpurkaukset tuppaavat jäämään lyhyenlaisiksi, mutta sitäkin kiivaammiksi. Asioiden viimeistely jää joskus puolitiehen. Vaikeinta keväässä on muutos. Ajattelija on teoreettisesti oikein tyytyväinen elämäänsä, enemmänkin, jopa onnellinen. Onnen häkissä on kuitenkin rimpuiltava niin kauan, että tulee aika hakea uutta sisältöä elämään. Kevät patistaa ravistelemaan perustuksia oikein kunnolla ja etsimään sitä.

Riippumaton Ajattelija ei voi koskaan taata muuttumatonta loppuelämää kenellekään, itsensä mukaanlukien. Epäreilu tyytymättömyyden tunne tyytyväisessä elämässä ajaa eteenpäin. Hän itsekään ei tiedä, mitä se uusi olisi, vaan luottaa siihen, että se tuodaan eteen kun aika on. Onko kyse halusta? Halu on vältettävä tunnetila, jonka pitäisi olla varoitusmerkki. Jokin henkisessä kehityksessä takkua, jos sisältöä elämään on haettava haluamalla jotakin muuta. Tämänhetkinen tilanne ei kelpaa. 

Levottomuus on asian avainsana, ei tyytymättömyys. Status quo on varsin tyydyttävä, kuten jo todettu, mutta levottomuudelle pitäisi löytää jokin purkautusmiskeino. Mistä nyt on kyse? Onko syytä paneutua taas perusteisiin, back to basics?

Kohtalon määräämä sielujen ketju - kohtaamisia

Riippumaton Ajattelija pohtii erilaisia karmisia virityksiä. On kaksoisliekkejä, sielunkumppaneita ja mitä lie kohtalon lapsia.Onko entisiä elämiä olemassa? Jos on, pitääkö paikkaansa, että samat sielut kulkevat elämästä elämään tuttavina? Se selittäisi osaltaan välittömän tuttavuudentunteen, joka liittyy toisiin jo ensitapaamisella.

Periaatteessa Ajattelija hyväksyy nämä säännönmukaisuudet, jotka on kirjoitettu auki vaikka kuinka monesti. Ajattelija jää pohtimaan  - mahdollisesti itse luomaansa, tai sitten ei - uutta teoriaa, joka liittyy samassa ajassa yhtä aikaa eläviin sieluihin. Kuviteltakoon nyt kaksi ihmistä, jotka eivät ole koskaan tavanneet. He ovat samanikäisiä ja monella tapaa samanoloisia, herkkiä sekä henkimaailmalle että muutenkin. Yllättäen toinen heistä kuolee ja jättää jälkeensä omanlaisensa elämänpiirin ihmisineen ja asioineen. Kohtalo ohjaa ällistyttävän mutkikkaiden ja epätodennäköisten tapahtumien kautta jäljelle jäävää, joka lopulta autuaan tietämättömänä edeltäjästään loksahtaa kivuttomasti tähän elämänpiiriin, osittain toisen sielun roolin korvaavana, mutta suurelta osin oman vivahteensa tuoneena.

Näiden käänteiden jälkeen voisi ajatella, että kohtalo on viisain voima, eikä sitä vastaan juuri kannata peppuroida. Se tietää kyllä, mitä tehdä. Mutta sieluista vielä, jos nämä kaksi sielua olisivat tavanneet, he olisivat todennäköisesti pitäneet toisistaan. Samankaltaisuuksia olisi saattanut löytyä hämmästyttävän paljon ja ne saattaisivat olla syy helppoon henkimaailman viestikapulan vaihtoon. He eivät kuitenkaan ehkä olisi voineet kohdata, koska myöhemmät vaiheet eivät muuten olisi olleet mahdollisia.

Nyt saa olla myös jotain mieltä. Makes sense or not?

Näkijät ja kokijat

Ajatus siitä, että joku tietäisi tulevat tapahtumat etukäteen, on tyrmistyttävä. Sehän ei ole mahdollista. Analyyttinen Ajattelija on ollut aikansa raastavan vastakkainasettelun edessä. Tilastollisesti ja todennäköisyyksien valossa on mahdotonta, että joku todellakin näkisi tulevaisuuteen. Ongelma vain on se, että Ajattelijalla on kokemusta asiasta. Hän tuntee henkilökohtaisesti ihmisen, joka tekee tuon tempun.

Ajattelijan näkemyksen mukaan on ihmisiä, joilla on selvänäkökyky. Nämä ihmiset näkevät konkreettisia, ehkä hieman irrallisia tapahtumia muiden elämistä. Toiset näkijät joutuvat tulkitsemaan heille näytetystä varsin persoonallisesti, joku näkee kalenterien juoksevia sivuja, joku kilometripylväitä ja joku muu taas luontoa eri vuodenaikoina. Silloin näkymien tulkinta on opeteltu, ehkä kantapään kautta, aivan itse. Heille saatetaan näyttää muotoja tai värejä, jotka ovat vihjeitä tulkintoja varten. Tulkinnan oikeellisuus on kiinni siitä, miten hyvin näkijä osaa oppimansa vihjeet kääntää selkokielelle.

Toinen ryhmä ovat ne, jotka törmäävät kerta toisensa jälkeen epäuskoon, sekä omaansa että niiden, joille kertovat epäilyistään. Heillä asiat tapahtuvat intuitiivisesti, he vain tietävät. Jos tieto tulisi ennen tapahtumia, syntyisi automaattisesti luottamus omaan tietämiseen. Valitettavasti se tulee usein sillä hetkellä, kun asiat, jotka olisi pitänyt tietää jo aikaisemmin, tapahtuvat. "Minähän tiesin tämän."

Miksi sitten ei ole tullut toimittua niin, ettei tarvitsisi harmitella tietäneensä jo ennalta? Järki. Ego. Se vihulainen, joka puuttuu hyviin asioihin. Siihen auttaa istuminen, järkeily on jätettävä ja istahdettava. Miltä minusta tuntuu? Miltä ajatus potentiaalisesta ratkaisusta oikeasti tuntuu? Joskus pursuu vihjeitä, joita jää miettimään. Silloin on syytä toimia intuition kertomalla tavalla. Jos henkimaailma hälyttää, on syytä pysähtyä. Se tapahtuu aina syystä.

Ajattelijan pihamaalla oli ällistyttävä näky. Jostakin oli lehahtanut ainakin kolmenkymmenen naakan parvi, joka ruokaili Ajattelijan pihalla. Linnut nokkivat jotakin rauhassa, eikä niitä ollut taajaan rakennettujen talojen muilla pihoilla. Sysimustat naakat saivat ajattelemaan, mikä oli tapauksen merkitys? Se selvisi seuraavana päivänä, kun katastrofi iski. Varoituksen sana oli kuitenkin sanottu ja rekisteröity, vaikka itse asialle ei enää olisikaan mitään tehtävissä.

Riippumaton Ajattelija on kokija. Hän harmittelee säännöllisesti, miksi ei usko intuitiotaan. Hän haluaisi oppia tunnistamaan hänelle esitetyt merkit näkijän tavoin. Kokijan ja näkijän välillä on vain yksi pieni asia: tunnistaminen. Vain se, että tunnistaa merkit ajoissa, tekee kokijasta näkijän. Kohtalo määrää, onko tarkoitus toimia vai ottaa tapahtumat vastaan sellaisina kuin ne tulevat.

Ne, joita katsotaan kauan

Riippumaton Ajattelija on herkkä. Hän aistii ilmapiirin, tunnetilat ja jopa tuntemattomien ihmisten mielialat. Jos tunteiden skannaaminen on värähtelyä, niin sitä samaa Ajattelija peilaa ulospäin.

Ajattelija on ollut viime ajat suljettuna, offilla. Hän on olosuhteiden pakosta joutunut häirityksi, mielenrauha on järkkynyt eikä arki ole antanut sijaa maadoittamiselle. Ajattelija on ollut viritettynä pois henkiseltä taajuudelta, eikä hän ole vastaanottanut tai lähettänyt mitään ympäristöönsä. Väkijoukkoon sulautuminen on unohtunut ja maailman seuraaminen itsensä ulkopuolelta on ollut täysin mahdotonta. Hän on kulkenut massan mukana harmaasti.

Ajattelija on aina herättänyt kanssaeläjissään mielenkiintoa, mutta ei sellaista, mitä kohtaa maailmanympärimatkaaja. Kiinnostus on ollut hämmästystä, riemunsekaista ihmetystä siitä, mikä tyyppi tämäkin nyt on. Hymy kasvoillaan ihmiset ovat seuranneet värikkään persoonan etenemistä ja toivottavasti salaa halunneet olla samanlaisia lapsenmielisiä ilosieluja.

Satunnaisesti Ajattelija on tavannut toista kaltaistansa, herkkää henkimaailman ihmistä. Eräs heidän tapaamisistaan sattui ravintolassa, missä oli pimeässä kymmeniä ihmisiä pienessä tilassa. Ajattelija ystävänsä kanssa oli kuin maailmankaikkeuden spottivalon alla. He molemmat väreilivät vahvasti ja heitä katsottiin. Voi veljet, kuinka heitä katsottiinkin kauan. He olivat kuin majakka, vaikkakin vain tavallisia ihmisiä ja normaaleja kulkijoita. He herättivät ihmisten huomiota, jonka Ajattelija uskoo johtuvan energioista.

Myöhemmin Riippumaton Ajattelija on alkanut uskoa henkisyyden olleen sisällään aina, mutta piilossa uinumassa ja odottamassa sopivaa repeämää kuoressa. Sieltä sisältä on pilkottanut hurjan valkea valo, joka valaisee ja väreilee nyt koko ajan. Ja alitajuisesti häntä katsellaan jatkuvasti.

Tällä hetkellä kirjoittaessaan Riippumaton Ajattelija tajuaa, kuinka hän onkin ollut sammutettuna. Kamalaa.  Käsivarsia ja poskia kihelmöi kuin muistutuksena siitä, että Ajattelijan tehtävä on pysyä kiinni maailmankaikkeudessa koko ajan. Omaa tehtäväänsä maailmankaikkeuden tulkkina ei saa koskaan unohtaa. On taas aika aktivoitua.

Tarotin tulikoe

Ajattelija on heittänyt vesille ison vonkaleen houkuttimen. Hän päätti semi-skeptikkona ottaa selvää siitä, onko hänelle todellakin suotu lahja. Sehän selviää vain käyttämällä puolueetonta koehenkilöä sokkotestissä.

Ajattelija pyysi avustajaa internetin ihmemaasta, jolle halusi katsoa menneitä. Hän ilmoitti heti, ettei aio tarttua tuleviin, kun taidoista ei ole varmuutta. Tilastollinen fakta kertonee tulevaisuudessa osoittautuuko hypoteesi oikeaksi.

XIV: Kohtuus

Tasapaino, kärsivällisyys, merkitys, tarkoitus, maltti, itsehillintä




 

Kevät on vaikeaa aikaa. Kaikki tuntuu raskaalta, levottomuus kurkkii jokaisen nurkan takana. Se saa haluamaan pois jumiutuneista asemista, se savustaa pois totutuista kuvioista. Onneksi pakassa on kortti, joka hillitsee tarpeetonta suunnasta toiseen sinkoilua.

Kohtuus on asia, joka ei kuulu Riippumattoman Ajattelija olemukseen millään tasolla. Se on todella vieras käsite, jonka sisältöä Ajattelija ei tunnista. Kun pakasta nousee kortti, joka ehdottelee kohtuutta kevään korvalla, on pakko pysähtyä miettimään. Onko nyt ilmassa hätiköintiä tai suuria ratkaisuja, joilla on pitkässä juoksussa joku huomattava merkitys? Ajattelija elää nyt jännän äärellä, suuria kauaskantoisia ratkaisuja on tapahtumassa. Maltti tuli oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Tottakai, koska kaikella on tarkoitus.


Siitä se suttaantuu, kärsivällisyydellä vaan eteenpäin.

VIII: Voima

Voima, rohkeus, kärsivällisyys, myötätunto,  kontrolli, itsekuri, ymmärrys



Kuten aiemmin tuli jo todettua, Riippumattoman Ajattelijan käsien läpi on liukunut monta painajais-korttia. Ajattelija on päättänyt, että turhaan pelkääminen on ohi ja se tuntuu arakielämässä. Avainsanat tuntuvat itseä kuvaavilta. Kuvan nainen avaa rohkeasti leijonan leukoja, auttaakseen ehkä, Ajattelija tuumii. Leijona ei laita vastaan, vaan lempeä määrätietoisuus ja rauhalliset liikkeet saavat pidettyä sen tyynenä. Kuinka pitkä odotus nasiella on takana? Onko hän kesyttänyt epäluuloisen leijonan, kerännyt luottoa villieläimen ja itsensä välillä, ehkä puolin ja toisin?

Riippumaton Ajattelija pitää kortista. Nainen näyttää hyväntahtoiselta ja suorastaan laupealta. Tekee mieli luottaa häneen ja antautua hänen käsiteltäväkseen. Kaksijakoinen merkitys avautuu juuri tällä hetkellä, kirjoittamalla se auki. Ajattelija on kasvanut henkisesti lyhyessä ajassa uudenlaiseksi ihmiseksi. Hän on hyvää vauhtia muuttumassa kuvan naiseksi, johon voidaan liittää kaikki lihavoidut määreet. Nyt nainen on jo edistynyt koskettamaan leijonaa käsillään, jotka leijona voisi puraista poikki yhdellä liikkeellä. Nainen kuitenkin luottaa siihen, että hän jää henkiin ja pääsee auttamaan tai hyväilemään eläintä.

Korttiin jää toinenkin tulkinta. Riippumaton Ajattelija hyväksyy senkin. Vaikka hän olisikin kuvan leijona, sekin sopii. Aiemmin raivokkaasti vapaudestaan taisteleva eläin on lakannut kyräilemästä ja on alkanut hiljalleen luottaa ihmiseen. Se on pikkuhiljaa saatu maaniteltua kärsivällisyydellä ja ymmärryksellä lähemmäs. Entä jos nainen onkin itse Kohtalo? Leijona ottaa tietoisen riskin antautuessaan naisen käsiin. Se tiedostaa ehkä, että riski on olemassa, mutta ottaa sen vapaaehtoisesti. Nainen ei tule kahlitsemaan sitä, eläin tulee huomaamaan sen. Sillä on edelleen valta lähteä milloin tahansa, se voi itse vaikuttaa tulevaisuuteensa.

Koska naisen päällä on ikuisuutta symboloiva  merkki, hän vaikuttaakion nyt aiempaa selvemmin Kohtalolta. Destiny and Lion... Fatalisti Ajattelijan sisällä haluaa poiketa Voiman tavanomaisesta tulkinnasta tai vain hipaista sitä mennessään. Intuitiolla lienee muutenkin suuri merkitys tarot-tulkinnoissa. Leijona ottaa häntä koipien välissä, hieman varautuneena vastaan, mitä naisella on sille tarjottavana.

Riippumaton Ajattelija ei pidä ristiriitaisena sitä, että olisi sekä nainen että leijona. Ne molemmat ovat hänen sisällään, molemmille on tilaa. Parasta on se, että hän tiedostaa sen nyt.

Valotyöntekijä

Kevät on täällä ja kaikki on hyvin. Riippumaton Ajattelija on käynyt elämässään läpi valtaisia myrskyjä. Lautta on keikkunut, hörpännyt välillä paljonkin vettä, mutta  kuitenkin pysynyt pinnalla. Nyt merenkäynti on tasoittunut, eikä juuri nyt pilviä näy.

Joku muu näkisi karikoita kaikkialla, mutta ei Ajattelija. Hän on löytänyt paikkansa ja itsensä, myrskyn ansiosta. Nyt on tiedossa, että hän jaksaa tarvittaessa äyskäröidä enemmän kuin on kuvitellut.
Tärkein oivallus on kuitenkin ollut se, että maailmankaikkeus suojelee häntä. Ajattelija on ollut viime vuosina onnekas. Ei sattuman ansiosta, vaan Voiman. Riippumaton  Ajattelija on tullut siihen tulokseen, että karma on hänen puolellaan ja nyt, jos koskaan, on oltava kiitollinen.

Ajattelijalla on tarve palauttaa osakseen  saamansa aineeton ja ansaitsematon onni takaisin kiertoon. Tarve on ollut aina olemassa, mutta syyt ovat alkaneet selvitä vasta nyt. Googlen kanssa iltaa viettäessään hän törmäsi otsikon käsitteeseen.

Valotyöntekijällä on parempi lontoonkielinen vastine "light activist". Se ehkä antaa paremmin mielikuvan olemisen laadusta, kyse on ennemminkin asenteesta kuin tekemisestä, ikäänkuin valon puolella olemisesta. Myös Ajattelijan vieroksuma ajatus indigoista hipaisee häntä, käsitteissä on samoja piirteitä.

Valotyöntekijällä on kaipuu pois. Itsekään hän ei tiedä minne, mutta hän on muualta. Hän ei joko tunne oloaan kotoisaksi missään, tai sitten hänen kotinsa on kaikkialla. Ajattelija kuuluu onnekkaana jälkimmäisiin. Heillä on tarve tehdä hyvää tai muuttaa maailmaa. He ovat oikeustaistelijoita, jotka vain vääryys saa täyteen liekkiin. Ja kun he vihdoin tietyssä karman kierron vaiheessa tunnistavat itsensä, he alkavat vetää puoleensa muita samanlaisia. Avaamalla asiaa he tekevät hyvää ja auttavat toisia tunnistamaan erityispiirteensä, olivatpa ne parantamista, energiahoitoa tai näkemistä.

Niin ihmeellisiä asioita on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, että Ajattelijan on uskottava. Kohtalo on suunnitellut hänelle jonkin tehtävän. Ehkä hän jo toteuttaa sitä, ehkä se on vielä edessä. Mutta on oltava suurempi syy.

Namaste.

Miekkojen 9: Painajainen

Ahdistus, painajaiset, huoli, masennus

 

Riippumatonta Ajattelijaa kuljettavat intuitio ja kohtalo. Nyt tarotit koputtelevat olkapäähän harva se päivä. Pakka tuntuu käsissä viileältä  riippumatta siitä, miten kauan sitä sotkee. Ilmiö tuntuu omalta, mutta siihen tulee paneuduttua turhan pintapuolisesti. Pakkaa hypistellessä menee tavallisesti vain muutamia hetkiä ja täydellinen omassa rauhassa keskittyminen puuttuu. 

Kuitenkin vuodet ovat osoittaneet, että Ajattelija saa tiettyinä ajanjaksoina tiettyjä kortteja. Nyt on ollut jo pitkään painajaisten aika. Ajattelija on ollut viime aikoina huolissaan, kohdannut sisältään kumpuavaa epäilystä, joka ei jätä rauhaan. Pelkoja kumpuaa tajunnan tasolle aina toisinaan, mutta niille ei vaikuta olevan minkäänlaista perustetta. Aiheettominakin ne saavat järisyttävät mittasuhteet, vaikka ulkopuolinen todellisuus yrittää ojentaa luottamusta ja luottamusta herättäviä kokemuksia avoimella kämmenellään. 

Riskinotto stressaa Ajattelijaa. Kevätmyrsky järisyttää perustuksia ja ravistelee riippumattoa. Ajattelija joutuu nolona toteamaan, että neuvoo usein auliisti ystäviään tarttumaan hetkeen, mutta ei itse onnistu siinä. Myös hiljattain opittu elämänasenne ja luotto kohtalon kuljettamiseen on kovilla. Koneessa olisi voimaa kuljettaa, mutta kuski ei uskalla painaa kaasua. Pelottaa antaa koko elämänsä toisen ihmisen käsiin. 

Miksi kohtalon osoittamia teitä edes kannattaa epäillä? Oshoa mukaillen, "älä ui - kellu." Ajattelijan persoonaakin onnistuneesti muovaillut ystävä sanoo tätä positiiviseksi ajopuuteoriaksi. Sinnehän sitä mennään, minne on tarkoitus, ja se mitä tapahtuu, on aina lopulta oikein. Jos tähän fatalismiin jaksaa uskoa, se myös toimii ja auttaa kestämään hetkelliset vastoinkäymiset. 

Blogissaan Ajattelija näpyttelee mietteitä anonyymisti ylös, mutta samalla työstää niitä itseään varten. Kuten lukemattomia kertoja ennenkin, tulee hän lauseet kirjoitettuaan siihen lopputulokseen, että asia on näin käsitelty. Viileä pakka tuntuu juuri nyt hyvältä kuumissa käsissä ja seuraava nouseva kortti onkin valttien kasi, Voima. 

Jospa se tosiaan nyt olisi tässä. 

15: Paholainen

 Materialismi, sitoutuminen, sopimukset, pakomielteet, houkutukset, alkukantaisuus, seksuaalisuus

Kukapa olisi yhtä pahasti väärinymmärretty kuin Lucifer, tuo arkkienkelien kapinallinen. Lucifer otti ja ylpistyi, haastoi taivaalliset voimat sotaan ja hävisi. Sellaisille enkeleille ei Jumalan joukoista löytynyt enää sijaa ja lähtöhän sieltä tuli.

Riippumaton Ajattelija ei pidä paholaista pahana. Päinvastoin, jos Ajattelijan suosikkipakasta Rider-Waitesta nousee sarvipäinen star trek-tervehdystä vilkuttava hahmo, se enteilee huumorintajuista menoa ja meninkiä. Paholainen kuvastaa myös sitomista ja sitoutumista, kuten ihmishahmoista voi harjaantumatonkin tulkitsija päätellä. Näitten hahmojen sitoutuminen ei vaikuta kovin vapaaehtoiselta. He ovat sidottuja paholaisen hallitsemaan renkaaseen kauloistaan kuin eläimet.

Paholaisen nostaminen ei ole tuomio, kuten ei mikään muukaan kortti. Riittää, että hahmottaa kortin sanoman. Onko materialismi sitonut sinut johonkin, mikä tuntuu taakalta? Onko elämässä jotakin muuta ulkopuolista voimaa, jonka luulet rajoittavan itseäsi kuin kuvan lyhyt kettinki? Kortti voi tarkoittaa myös omia, turhan puritaanisia asenteita ja joutavaa sievistelyä.

Ehkä arvomaailmaa on järkytettävä. Kiipeä eläintarhan aidan yli häkkiin sen sijaan, että katselet tiikeriä turvalliselta puolelta. Materialismista irtaantuminen tuo elämään paljon uudenlaista sisältöä, jota ei käsin voi edes koskettaa. Todellisuudessa jokainen tekee elämästään sellaisen kuin haluaa. Tarvitaan vain rohkeutta asettaa asiat arvojärjestykseen ja tehdä muutos. Ketjun voi katkaista riuhtaisemalla lujaa. Se koskee vain hetken, mustelma paranee kyllä.

Osho: Uskalias mystikko

Osho on mystikko isolla Ämmällä. Oshon nimissä on tehty erilaisia dynaamisia ja vähemmän dynaamisia meditaatioita, aikakauslehtiä, transendentaalisia tarot-pakkoja, horoskooppeja, vain jotain mystiikkaan liittyvää mainitakseni.  Kaupallista, voisi ajatella. Osho kuitenkin toistelee paljon aiempien ajattelijoiden sanomaa. Mutta ennen länsimaistumista (lue: kaupallistumista) takana oli ideologiakin. Ehkä kukin osaa halutessaan kaivella sen esille Oshon kirjoituksista? Osho oli agnostikko, jonka yleismaalliset ajatukset sopivat useimpien uskontokuntien edustajille.

Osho piti mieltä selviytymiskeinona, joka toistaa hyväksi havaittuja malleja. Se yrittää peittää todellisia tunteita menneisyyden ilon tunteilla ja estää siksi todellisen hetkessä elämisen. "Mielellä ei ole luontaista kykyä iloita. Se vain ajattelee iloitsemista." Ilman tämänhetkistä syvempää tietämystä filosofiasta [poislukien omat autenttiset ilon kokemukset, voiko sen parempaa perustelua ollakaan?] joutuu Ajattelija nyökyttelemään, mitä nyt matto antaa niskoille periksi. Ei pysty kiistämään ilman vasta-argumenttia.

Osho totesi aikanaan, että ego on sosiaalisesti ehdollistunut ja luo siksi vääriä tarpeita, konflikteja ja kuvitteellisen tuntemuksen identiteetistä. Nämä ovat unelmien toteutumisen esteenä. Riippumaton pohjalta kirpoaa ilmoille ajatus: silloin muodostamme kuvan itsestämme toisia yksilöitä peilinä käyttäen. Virhe nro 1!

Osho piti meditaatiota ehdottoman tärkeänä. Hän onkin esitellyt hurjan paljon erilaisia tekniikoita, osa perinteisistä vahvasti eroten. Niistä lisää toisaalla, jahka on sen aika.

Osho osoittautui lopulta aika maalliseksi hepuksi. Hän otti kansanmiehen tapaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, kuten homouteen. Hän ensin tuki homoja, mutta myöhemmin muutti mielensä, koska "perverssit homot ovat luoneet taudin nimeltä AIDS". Hän piti myös juutalaisten holokaustia heidän omana syynään, koska juutalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Hän kannatti vammaisten lasten eutanasiaa ja ilmaisi kantansa vahvasti: epämuodostuneilla lapsilla ei ole oikeutta olla olemassa. Osholla oli vähintäänkin miljoonaomaisuus, eikä hän arkaillut näyttää sitä, Rolls Royceja löytyi useita.

Riippumaton Ajattelija ei voi olla epäilemättä suuren seuraajajoukon kannattaman kaupallisen johtajan motiiveja. Olisiko käynyt niin, että aluksi oli vain köyhä filosofi, jolla oli ajatuksia, mutta materia alkoikin lopulta houkutella. Silti häneen on liitetty sekä Aasiassa, Yhdysvalloissa että Euroopassakin titteli "maailman suurin ajattelija". Osholta on tiukattu kuin suuremmaltakin kristukselta hänen kymmentä käskyään, jotka Ajattelija kyllä allekirjoittaa täysin ja päättää tähän. Luettelonomaisesti ja ehkä ontuen, mutta vapaasti kääntäen Ajattelija lainaa Tantra2-sivustoa:

1. Älä koskaan tottele kenenkään käskyä ellei se tule myös sinusta itsestäsi.
2. Muita jumalia kuin elämä itsessään, ei ole olemassakaan.
3. Totuus on sisälläsi, älä etsi sitä muualta. 
4. Rakkaus on rukous.
5. Ovi totuuteen on tulla olemattomaksi. Olemattomuus itsessään on kaikki: keino, tavoite ja päämäärä.
6. Elämä on tässä ja nyt.
7. Elä elämäsi ollen hereillä. 
8. Älä ui - kellu.
9. Kuole joka hetki voidaksesi olla uusi joka hetki. 
10. Älä etsi. Mitä on, on. Pysähdy ja näe.

Status

Riippumaton Ajattelija istuu ratikassa ja miettii. Kyydissä on kaikenlaisia ihmisiä, joista toisilla on tarve osoittaa statusta, jota heillä ei ole. Ratikassa on myös ihmisiä, joilla on status, mutta jotka eivät halua sitä näyttää.

Ajattelija arvioi aluksi statuksen liittyvän materiaan. Ratikassa halutaan esitellä tyylikkäitä, kalliin näköisiä vaatteita. Vanhus istuu hitusen ratkenneessa, mutta tyylikkäässä takissa. Huono laatu paljastaa tuotteen todellisen arvon, mutta vain asiaan paneutuvalle tarkkailijalle, joka huomaa heikon viimeistelyn ja rispaantuneet langanpäät.

Tarkemman pohdinnan jälkeen Ajattelija huomaa, ettei henkilön syvin motiivi ole näyttää rikkaalta. Hänen motiivinsa on saada arvostusta kuvitteellisella rikkaudellaan. Henkilö haluaa kuulua ihmisryhmään, joka arvottaa omaisuuden ja omistamisen korkealle. Surullista.

Ratikassa on myös toisenlaisia ihmisiä, niitä joilla on status. Ajattelija haluaa pitää esimerkkinä sellaisesta teinityttöä, jolla on päällä aidot merkkivaatteet, mutta jotka eivät korosta itseään. Parinsadan tennarit ovat pikkuisen repaleet, eivät siten että niillä olisi kuljettu liikaa, ihan vain katu-uskottavuuden verran. Tytön tukka on pitkä, kiiltävä ja hoidettu. Hän pyöräyttää sen sievästi nutturalle, koska se on hieman hikinen harjoituksista tullessa. Se voisi olla teinien tapaan sutattu kotiväreillä, mutta ei ole. Se on hillitysti värjätty, selvästi kampaajalla. Olalla keikkuu treenikassi, tytöllä on varaa harrastaa säännöllisesti. Hän myös maksaa kahden pysäkin välin reilusti, niinkuin kuuluukin. Tyttö kuuluu "parempaan perheeseen", hän on säästynyt assalla roikkumiselta ja saatu pysymään harrastuksissa. 

Päinvastoin kuin vanha nainen halvassa huopakangastakissa, tyttö ei halua vanhempiensa yhteiskunnallisen aseman aka. rahan näkyvän liikaa. Hän haluaa kuulua joukkoon. Tyttö ei hahmota vielä sitä, että rikkaita ei kiusata, vaan rahakkaat itse ovat ystävien statusta korottava tekijä, esittelykappale. Tieto muuttaa hänet myöhemmin itsetietoiseksi snobiksi Vuittonin laukku käsivarrella, muttei vielä. Nyt hän on vain tanssitunnilta palava tyttö.

Ajattelija katsoo ulos likaisesta ikkunasta ja jatkaa omistamisen ja materian inhoamista. Hän on kuitenkin kasvanut ihmisenä ja suo sen ilon muille, eritoten niille, jotka eivät näe maailmassa muita arvoja.

Jatkakaa onnettomuuttanne, kukaan ei voi pelastaa muita sokeudelta kuin kukin itsensä.

Tunnetko lähimmäisesi?

Tässä ajatuksessa käytetään oksettavaa termiä lähimmäinen, jossa on inha kristillinen kaiku. Faktaa on kuitenkin se, että se kuvastaa kyseistä ihmissuhdetta hyvin. Pinnalliseen ja kiireeseen elämään tottuneille syntyy helposti ajatus, että lähellä olevat ihmiset tuntee perinpohjin. Jos aikusista puhutaan, aluksi on tutustuttu ja luotu käsitys ihmisestä. Yksilöstä riippuen on kaiveltu erilaisella intensiteetillä tiedonmuruja, vihjeitä ja reaktioita ihmisestä, joista on koottu Ihminen. Tämä Ihminen on subjektiivinen kokonaisuus, kalpea kopio siitä persoonasta, joka se todellisuudessa on.

Toisesta muodostetaan aina kuva omassa päässä, eikä puutteellisista paloista koottu kuva voi tietenkään vastata kokonaisuutta. Kun sekaan vielä laitetaan kourallinen omia pelkoja, kokemuksia ja toiveita toisesta palapelistä, ei lopputulos voi olla odotetun kaltainen.

Lisäksi ihminen vielä muuttuu. Pysyvyyteen on helppo tuudittautua. Lasten suhteen muutos on hyväksyttävää ellei suotavaakin, ja sitä kutsutaan kasvamiseksi. Aikuisen muuttumiselle etsitään aina jokin erityinen syy. Henkinen herääminen johtuu jostakin kriisistä, onnellisuuden etsijä on taiteilija tai anarkisti.

Usein parisuhteissa syytellään toista siitä, ettei ihminen ollutkaan sitä, miltä näytti ensin. Yksilö pyrkii alitajuisesti myötäilemään toista suhteen alkuvaiheessa, joten väärinkäsitykset ovat ymmärrettäviä. Lopputulos on kiinni itsestä. Ihminen on jatkuvasti muuttuva olento. Jos toista ei havainnoi ja näe kehitystä, muutos tulee yllätyksenä ja käsitys toisesta järkkyy. Syyttelyn sirkus voi alkaa, mutta kummassa vika onkaan ollut? Onko se muuttujassa vai siinä, joka ei suvaitse muutosta vaan kahlitsee menneisyyteen?

Avain on havainnointi, silmien avaaminen. Ei ole mitään syytä jäädä paikoilleen vaan seurata lähimmäisiäänkin joskus välimatkan päästä. Jos he ovat muuttuneet onnettomiksi, mikä muu on muuttunut? Voiko se olla syy? Onko mahdollista täyttää muuttuneet tarpeet ilman ristiriitoja? Vai onko toinen yksinkertaisesti sulkenut silmänsä havainnoijan muutoksilta?

Se, että näkee puolueettomasti, vaatii muutoksen onnellisemmaksi ja järkyttää joskus arvoja, varsinkin jos ne ovat olleet kovin materialistisia. Se ei aina miellytä muita. Paluuta ei kuitenkaan ole.

Get over it, guys.

Mitäpä Jos?

Kun riippumaton asukas heittäytyy pehmeään pesäänsä, heilauttaa vähän vauhtia ja antaa mennä, syntyy tekstiä. Useinkaan tekstin alussa hän ei tiedä, millaiseksi ajatus lopussa on muodostunut. Nyt on sellainen tilanne. Tieteiskone suoltaa sisuksistaan Samuli Putroa, joka miettii: Mitäpä jos sä pelkäät turhaan? Ja elämä tapahtuu sinä aikana.

Näin se on. Syntisäkin ego yrittää parhaansa mukaan suojella vastoinkäymisiltä ja inttää, ettei mitä-ikinä-just-silloin-yrittääkään kuitenkaan onnistu. Joka kerta pessimismi leikkaa onnesta ja ilosta  juustohöylän mentävän siivun. Siivut ovat ohuita, mutta pinta-alaltaan isoja. Viipale viipaleelta, hiljalleen ja huomaamatta, onnen ydin tulee lähemmäs ja kun se vihdoin haavoittuu, ei laaja-alaista haavaa saa tikattua umpeen. Se arpeutuu itsekseen ja - skädäm - on syntynyt rupinen pessimisti, joka uskoo egon olevan oikeassa.

Ihminen on rakennettu evoluution vinkkelistä minimoimaan riskit, itsesuojeluvaistoksi sitä voisi kutsua. Jos yksilöparka kerrankin vain lakkaisi miettimästä "mitäpä jos". Kysymys on siitä paljonpuhutusta heittäytymisestä. Jos koko ajan pyrkii hallitsemaan ympäristöään, estää samalla asioiden putoamista syliinsä. Riippumaton Ajattelija miettii elämäänsä taaksepäin ja voi hyvällä syyllä todeta, että parhaat asiat tapahtuvat aina täysin yllättäen, niihin kompastuu tai niillä kopautetaan kalloon niin, että ohi ei vain voi kävellä.

Riippumattomalla Ajattelijalla on ystävä. Ajatella. Vähintään yhtä erikoislaatuisella tavalla elämään suhtautuva tyyppi, joka osaa kieroutuneella tavalla nauttia vastoinkäymisistä ja surusta. Kyynel ei ole puukko, se on vettä, joka ei vahingoita. Samalla kun kaukoputken kanssa sohiva ihminen yrittää nähdä mahdollisimman kauas, ettei venho karahtaisi karille, ohi lipuu ihania paratiisisaaria. Ne ovat vain niin harmillisen lähellä, ettei niitä ehdi huomata, saati pysähtyä niiden pehmeille hiekkarannoille loikoilemaan.

"Mitäpä jos" estää iloitsemasta tästä päivästä. Pysähdy. Tämä on osoitettu Ajattelijalle itselleen.

Mudrat

Buddhalaisilla on lukuisia konsteja käsitellä ja edesauttaa fyysisen ja henkisen kehon energioita. Sitä kautta voidaan vakuttaa jopa kiputiloihin.

Ajattelija törmäsi ilmiöön nimeltä mudra. Mudrat ovat yksinkertaisuudessaan käsien asentoja, joita käytetään chackrojen tasapainottamiseen tai meditoimiseen. Ajatus on melko looginen, koska Ajattelija on päätellyt käsien olevan olennainen energiavirtojen kanava, vaikka varsinaisia chakcroja ei käsissä olekaan. Lisäksi Ajattelija on luovassa työssään kokenut, että ideat virtaavat sormien kautta ulos, mikä tekee ajatuksesta entistä järkeenkäypäisemmän.

Osa mudrista on yleisesti käytössä olevia, kuten Gyan, joka otetaan meditoidessa lootusasennossa, kädet polvien päällä rentoina ja peukalon tehdessä etusormen kanssa ympyrän. Myös namaste on mudra, vaikka sitä paljon käytetäänkin ihan arkisissa tervehdyksissä.

Eclectic Energies-sivusto kertoo kuvien kera mudrista ja niiden vaikutuksista. Osa tehdään kahdella kädellä, mutta osa yhdelläkin. Niitä voi huomiota herättämättä tehdä vaikka taskussakin. Kymmenisen minuuttia kerrallaan saa aikaan toivotun tuloksen säännöllisessä käytössä. Ajan voi jakaa pienempiinkin pätkiin, mutta teho kärsii hieman.

Samalta sivustolta löytyy lista tunnetiloista, mihin harjoitteilla pyritään. Aiemmin mainittu gyan lisää rauhallisuutta ja keskittymistä, se myös maadoittaa. Osa auttaa itsevarmuuden lisäämisessä, jotkut vähentävät pelkotiloja ja toiset lisäävät itsevarmuutta. Etsi omasi ja kokeile.

Ihastuminen ja rakastuminen - vapaa rakkaus?

No nyt se on todistettu. Analyyttinen Ajattelija riitauttaa taas välinsä sielunuskoisen puolensa kanssa. Mutta kun evoluutiobiologikin on jo sitä mieltä, että sekä ihastuminen että rakastuminen ovat hormonihommia, niin olkoon sitten niin. Kunnes tietysti riippumatto alkaa taas houkutella ja tekee mieli unohtua katselemaan taivaan pilviä. Silloin pohditaan syntyjä syviä, ilman että järki sekaantuu sielun pohdintaprosessiin.

Mutta nyt kylmää neurobiologiaa, sinänsä - uhh - niin viehättävää. Aivot, ihmiset viehättävin ja eroottisin elin, näyttelevät nyt pääosaa, Markus J. Rantala selittää, että ihastuminen ja rakastuminen ovat kaksi täysin eri hormonin ohjaamaa toimintaa. Serotoniini saa ihastujan keskittämään huomionsa pakkomielteenomaisesti yhteen ihmiseen ja sitä kautta rakastuminenkin mahdollistuu. Rakastumisvaiheessa kohteita voi olla useita, mutta länsimaisen moraalijärjestelmän vuoksi se ei ole yleisesti sopivaa ja siihen tottuneilla haasteellista.

Tämän teorian mukaan jokainen uusi ihastus vie huomion aiemmilta ihmisiltä, joita tutkimuskohde rakastaa. Se, jos joku, voi käydä muille elämänpiirin ihmisille raskaaksi. Mustasukkainen ihminen pelkää, että joku muu voisi olla parempi kuin hän itse. Jos itsevarmuutta riittää niin, ettei tarvitse miettiä, mitä rakkauden kohde toisaalla samaan aikaan tekee, voi ongelmaksi nousta aika.

Ihastumisvaiheessa haluaa viettää kaiken aikansa ihastuksen kohteen kanssa ja ajan jakaminen aiempien, mutta siis nykyisten rakastettujen kanssa voi olla vaikeaa. Kaikkien osapuolien on erotettava selkeästi nämä kaksi tunnetta toisistaan ja hyväksyttävä hetkellinen huomion jakautuminen. Siinä ehkä auttaa, jos molemmilla/kaikilla osapuolilla on oma lonkeronsa muualle. Jokainen saa olla ihastunut yhtäaikaa myös toisaalle, tuonee lisää sisältöä ja vie huomion pois siltä, mitä ilman hetkeksi jää.

Riippumaton Ajattelija toteaa, ettei moniajo ole Ajattelijan juttu. Vapaaksi rakkaudeksi riittää se, että saa harrastaa, reissata, olla ja elää niin, ettei ole jatkuvasti tilivelvollinen. Riittää, että saa jakaa reissujensa kokemukset innostuneesti tuntematta huonoa omatuntoa siitä, ettei toinen ole ollut mukana, tai ettei Ajattelija ollut kotona nyhjäämässä sitäkin aikaa. Riittää, että joku muu osaa iloita ja myötäelää kokemuksia, joissa ei ole ollut osallisena. Se on sitä rakkautta.

Tämänkaltainen vapaus sitouttaa parisuhteeseen aivan eri tavalla, kuin kylkeen kasvaminen. Se on hyvä pohja maaperän kultivoinnille. Taitava viljelijä huolehtii maaperästä, mutta muistaa myös sen, ettei vilja kasva ilman hoitoa ja huolenpitoa. Vapauden ja erilleen kasvamisen tasapaino on haastavaa.

Ehkä ne ovat niitä sielullisia asioita.

High Definition - Persoonan korkein määritelmä?

Ajattelija kohtasi asenteen, wanhan liiton ättityden. Se kohdistui häneen itseensä, mutta epäsuoran hankalasti. Tapa, jolla Ajattelijaa puhuteltiin oli happaman sarkastinen. Puhuja antoi ymmärtää, että Ajattelija ei ollut hänen ystävälleen sopivaa seuraa, muttei ilmaissut itseään niin suoraan, että siihen olisi pystynyt tarttumaan ja pyytämään selvennystä. Ilmaan jäi roikkumaan outo tunnelma, ehkä myös väärinkäsitys.

Riippumaton Ajattelija jäi sanattomaksi. Epämiellyttävät tunteet sekoittuivat keskenään ja hämmennys oli melkoinen. Koska Ajattelija haluaa olla kehittynyt sielu, hän ei tyytynyt tuntemaan oloaan huonoksi. Alkoi armoton kallonsisäinen analyysi. Miksi arvostelu tuntuu siltä, miltä se tuntuu? Miksi jonkun hyvänpäiväntuttavan hapan sivukommentti sai olon tuntumaan kurjalta? Ihmisen, joka todellisuudessa ei edes tunne Ajattelijaa ulkokuorta syvemmin?

Nyt puhutaan määritelmistä. Jos Ajattelija on jotakin oppinut, niin sen, ettei kukaan ole sitä, miltä näyttää. Ajattelija antaa ulospäin itsestään hyväntuulisen, hivenen lapsenmielisen vaikutelman. Hän viljelee mustaa huumoria ja nauraa usein kovaa ääneen. Hän toimii impulsiivisesti, eikä pelkää astua normirajojen yli. Todistettavasti hän pystyy tarvittaessa myös hivenen syvempään analyysiin ja motiivien pohtimiseen. Se puoli säilyy piilossa siihen saakka, kun on riittävän turvallista paljastaa villakoiran ydin.

Riippumaton Ajattelija onkin nyt järkyttynyt omista tuntemuksistaan. Vaikka tavallisesti hän onkin teflonia arvostelulle, miksi nyt terä sivalsi haavan hilpeän punapilkulliseen panssariin? On ulkoistamisen aika, Ajattelija saa nyt luvan istahtaa mattonsa viereen lootusasentoon ja katsella liikkumattomana roikkuvaa majaansa. "Mitenkähän Ajattelija tämän nyt ratkaisee?", miettii hän itsensä ulkopuolella.

Syyllinen lienee ego. Rivien väleissä on annettu ymmärtää, että Riippumaton Ajattelija ei ole riittävän hyvä ihminen viettääkseen aikaa jonkun toisen seurassa. Tämä mahdollisen väärinkäsityksen värittämä ajatus perustuu tietenkin kuvitelmaan siitä, että sanojen lausuja tuntee molemmat ihmiset, joita lauseissaan käsittelee, toisen paremmin kuin toisen. Arvostelu kohdistuu siihen Ajattelijaan, jonka arvostelija kuvittelee tuntevansa, ja niihin ominaisuuksiin, joiden kuvittelee olevan itse Ajattelija. Määritelmä kalskahtaa kuitenkin kiveen. Arvostelu kohdistui puhujan luomaan määritelmään Ajattelijasta, ei Ajattelijan itsensä omakuvaan. Toinen aspekti on se, että puhuja kuvittelee tietävänsä, mitä hänen ystäväsä seuraltaan [eli Ajattelijalta] tarvitsee. Jospa se onkin jotakin muuta, kuin kuvitella saattaisi? 

Vajaavaisin tiedoin on vaikea saada selville totuutta. Alentuvasti Ajattelija naurahtaa ja toteaa, ettei liene syytä pahastua. Kuten todettu, jokaisella on sisäpuolellaan suojattu alue, jonka haluaa näyttää vain valikoiduille ihmisille. Kuka ei ole päässyt tutustumaan persoonaan todella hyvin, ei sitä aluetta tunne. Miksi siis pahastua jos joku ei pidä siitä kaistaleesta, jonka yksilö on päättänyt näyttää? Suurin osa, se olennaisin määritelmä, on kuitenkin piilossa sisällä. Ja jokainen saa itse päättää, kenelle sen näyttää ja milloin.

Sorry dude, your definition went all wrong. You don't no a shit about me. Joten no hard feelings. <3

Luot itse oman todellisuutesi

Tällä viikolla on ajateltu. Suuria ja pieniä asioita, omien pienten seinien sisällä ja luisen kotelon sisuksissa pullistelee. Riippumaton Ajattelija harhautuu pohtimaan arjen ulkopuolelle. Vastaan tuli kappale, joka on saanut ajattelemaan vuoden mittaan useammin kuin kerran. Se tarjoilee totuuden hopealautaselta, valmiiksi pureskeltuna.

Kuka on tämä puhuja, se ei selvinnyt, mutta Anthony De Mello pistäytyi mielessä, vaikka ääntä Ajattelija ei oikeasti tunnistanutkaan. Ehdotuksia otetaan vastaan? Artisti Ocean Gaya on kuitenkin paketoinut sanoman huikean kiehtovaan ja ajattelemisen arvoiseen muotoon. Biisi on "96%", mutta sitä ei löytynyt edes YouTubesta. Harmi. Onneksi SoundCloud tarjoaa ainakin vielä biisin, kun klikkaan audiokäppyrää. Tutustu.

Mutta se mesidzi, sana sanalta:

Never lose focus in your identity as a divine and spiritual being.

Never allow anything to take that focus,

you are a divine powerful minded spiritual being.

With a destiny, purpose and direction with no matter what so ever 

96% of what’s going around you, you create.

You did it to yourself to help you grow in pain or understand some premiss.

You choose to come to this world and you’re chosen to come to this world.

And if you were chosen it means the the divine force believes that you are the one.

There is a choice, you are a spiritual being, there’s a choice.

You don’t have to do good or right and nobody can do a thing about it but you,

but there are consequences for your reactions but you have choice.

You may choose to do greatness, or you can choose to do nothing, or you can choose to damage.

Second:

You must identify love as a source of all power which is the appreciation of everything around you.

To observe it, appreciate it, good or bad, and look at those things that you admire.

Because appreciation, admiration is constant appreciation.

It becomes a mind’s set up you end up admire, and then see what you admire trades another people

and you will see the treats in yourself that you will turn proof.

Teach best what you most needful are.

Number three: Belief.

Create a belief. System, so that you have faith in humankind. Put yourself in places that you believe in what is the potential in humankind. ‘Cause when you have something you believe in, you have faith in other people seeing it in you and then recognise is within themselves and it is that there is a divine spark of connectedness of some kind.

And last: the true source of your power

To use it, prayer. Willfull conscious intend.

To collect the plea together, we can pray.

Then to be able to do that, use a willfull conscious intend.

You’re collectively as one consciousness moving forward. That’s real power.

If a person is either parting about prayer, about belief, about love, and about choice,

or trying to teach it. You will find harmony in your life.

You will teach him or try to learn it. That’s the key.

Live a good life, caring and compassionate. Be respectful.

More than anything else, listen and seek to understand what a person is so that you can help them. 

Ehkä se on siinä, koko totuus? Ei mitään puhetta minkään uskonnon jumalista. Niin se vain on.

Miehen itku

Riippumaton Ajattelija ajeli taas kerran ajatuksissaan, joita on vaikea saada narikkaan. Asiaa ei auttanut tilanne, jossa liikennevaloihin viereen ajoi musta BMW, puikoissa vaalea pukumies. Mies odotti punaisissa, kuten Ajattelijakin ja painoi kasvonsa käsiinsä. Miehen hartiat hytkähtevät, kun hän päästi omassa eriössään kyynelet ulos. Riippumaton Ajattelija kävi läpi monenlaisia tunnetiloja, muitten joukossa häpeän siitä, että salakatseli silmiään tumman puvun hihaan pyyhkivää miestä. Tämä ei ollut stalkkausta, koska tilanne iski yllättäen, eikä Ajattelija ollut ehtinyt kääntää mieltään stalkkausmoodiin.

Itkua Ajattelija on pohtinut aiemminkin. Itkevä mies sai asian uudelleen framille. Miehen itku on erityisen vaikea asia käsitellä. Yksi syy voi olla, että Ajattelija ei ole mies. Asiaan liittyy hämmennystä, vaivaantuneisuutta, avuttomuuden tunnetta, rooliodotusten rikkoutumista. Samassa tilanteessa toiselle naiselle voisi sisarellisesti laittaa käden hartialle ja säteilyttää häneen myötätuntoa ja ajatella hiljaa "mä niin tajuun." Naiset saavat osallistua kyynelehtimiseen, on ihan okei purkaa pahaa oloaan itkemällä ja antaa kaverinkin itkeä vieressä.

Mutta kun mies itkee, kaikki järkkyy. Hiljaisuus painaa, on pakko vaihtaa jalkaa. Vaatteiden kahina kuulostaa hurjan kovalta. Ei oikein tiedä, uskaltaisiko miestä koskettaa, entä jos se hermostuu siitä? Tai vielä pahempaa, tarttuu kaulaan ja itkee siinä? Vahvempi astia osoittaa heikkouttaan ja niistää välillä.

Mikä oli se asia, mikä sai bemarikuskin itkemään? Liittyisikö järkytys hänen ulospäin antamaansa rooliin, pörssikurssien notkahdukseen, konkurssiin tai rahastojen romahdukseen? Vai olisiko miehen ulkokuoren takana jotakin inhimillisempää, perheriita, onneton rakkaus, petollinen nainen?

Bemarimiehen ja Ajattelijan arvomaailma ei välttämättä ole niin erilainen kuin päältäpäin voisi ajatella. Välillä materiaa haalimaan haluton Ajattelija huomaa peilaavansa muita ihmisiä rooliodotuksen mukaisesti. Itkevä mies voi olla antautunut kohtalolle, kuten Ajattelijakin, ja ottaa vastaan, mitä annetaan. Antautuminen elämälle on menestyksen avain. Silloin asiat lutviutuvat. Bemarimies voi olla mukavuudenhaluinen, ja siksi hankkinut auton, piittaamatta sen luomasta ennakko-odotuksesta. Hänelle on heittäytymisen ansiosta tarjoutunut menestyksekäs työ, mikä ei tietenkään poissulje fatalistista, rakkaudentäyteistä maailmankatsomusta. Bemarimieskin voi tehdä hyvää maailmassa.

Fatalistinen maailmankatsomus antaa mahdollisuuden ottaa vastaan itku ja suru. Ne kasvattavat ja ilman niitä yksilö ei olisi sellainen kuin on. Onnellisuuden ja onnettomuuden ainekset annetaan silloin, kun se on sopivaa. Ja syystä. Joskus on ravisteltava ennen käyttöä, että huomaisi kaikki onnen palat ympärillään.

Silti kannattaa muistaa: Sometimes karma is a bitch. Toimi, niin ettei narttu pääse juhlimaan.

Vipassana - elämisen taito

Riippumaton Ajattelija on alkanut pitää maailmankatsomustaan buddhalaisuuteen kallistuvana. Erityisesti hän pitää siitä, että buddhalaisuuteen suhtaudutaan filosofiana, eikä uskontona, koska Ajattelija pitää uskontoja vain massojen hallintaan valjastettuina epä-oppeina.

Riippumaton Ajattelija ei edelleenkään meditoi. Hän lienee liian levoton ja häilyväinen ajatukselle työläästä meditaatiosta, tilasta, johon pyrkiessään ei hän kokisi onnistumisen tunnetta, päinvastoin. Tuskallinen pyrkimys pidentää ajatusten välejä olisi liikaa.

Nyt Ajattelija sai kuitenkin ajatuksen kudelman nurkkalangasta kiinni, parista hentoisesta säikeestä vain, ja piti niistä herkästi kiinni, ettei ajatus revennyt kokonaan. Se oli se lanka, josta kudontatyö oli päätelty ja takaperin sitä seuraamalla ehkä pääsisi kiinni ajatukseen. Säie oli nimeltään Vipassana.

Kansainvälinen Dhamma-järjestö välittää vanhaa intialaista oppia ja suomalainen Nirodha ry suorastaan harjoittaa sitä. Sitä kautta, internetin ihmemaailmasta, se aukesi. Vipassana on asioiden näkemistä sellaisina kuin ne ovat. Sen sijaan, että etsisi syytä levottomuudesta ja negatiivisuudesta muualta, ympäristöstään, tulisi keskittyä itseensä ja kääntää kiikarit toisinpäin: miksi minusta tuntuu tältä?

Riippumaton ajattelija haluaisi nyt uskoa sen olevan lähellä mindfullness-tekniikkaa ja itsensä ulkoistamista, tunteiden poistamista tilanteesta, todellista objektiivisuutta. Ajatus tuntuu erityisen hyvältä, koska jos se pitäisi paikkansa, se tekisi Ajattelijasta itseoppineen... jonkin. Se kertoisi, että Ajattelija on vahingossa löytänyt jotain, joka on luotu jo 2 500 vuotta sitten. Se olisi jotakin nimittäin, vahvistaisi, että Ajattelija on oikealla tiellä.

Ehkä vipassanan myötä Ajattelijakin uskaltautuu sukeltamaan meditaatioon mukaan.

Rakkaus on kemiaa

Riippumaton Ajattelija miettii taas. Analyyttinen mieli on ristiriidassa sielunuskon kanssa, ja tällä kertaa se voittaa. Koska rakastuminen ja rakkaus ovat kerrassaan absurdeja ilmiöitä, ne luonnollisesti mietityttävät. Ikiaikainen mysteeri ei lakkaa kiehtomasta.

Ihminen - myös mies - on hormoneilla toimiva olento. Siinä missä hermoimpulssi kulkee sähkökanavaa pitkin, vastaava impulssi kulkee sisäeritystä pitkin. Ne ovat yhtä tärkeitä ja säätelevät toinen toistaan, mutta mitä hittoa ne saavat aikaan? Mitä tapahtuu rakastuvalle ihmisrauniolle?

Ensin elimistö menee stressitilaan. Kortisolituotanto kasvaa ja ihminen valpastuu, ruokahalu vähenee. Naiset tuplaavat testostronituotantonsa ja miehet puolittavat. Tavoitteena on mukautuvampi ja suhteen jatkumiseen sitoutuvampi ihminen. Endorfiinit jylläävät ja herättävät onnen tunteita, tuntemattomat kasvot viehättävät.

Lisämunuaisen ja sukurauhasten jälkeen aivot osallistuvat asiaan, mutta eivät niiltä tyypillisesti odotetulla tavalla. Ne alkavat erittää serotoniinia, joka saa aikaan läheisyyden ja hyvänolon tunteita, jopa euforiaa. Serotoniini ajaa nyt näitä ihmisiä suoraan toimintaan, koska evoluutio vaatii uutta elämää. Toisaalla aivoissa eritys kasvaa, mutta siellä, missä mantelitumake ohjaa tunnepitoista oppimista, se vähenee. Siksi hormoniensa orja ei opi koskaan virheistään, vaan ottaa aina uudelleen turpiinsa rakkausasioissa. Eikä voi asialle yhtään mitään.

Koska mahdollisesti syntyvä uusi ihminen tarvitsee luolassa selviytymiseen molemmat vanhemmat, seuraavaksi on tarkoituksenmukaista sitouttaa pariskunta, vaikka sitten hormonisidoksin.Aivot alkavat erittää dopamiinia, joka hävittää surun tunteet ja suodattaa kaiken kielteisen pois. Dopamiini on syynä joidenkin huumeiden mielihyvävaikutukseen. Dopamiinihuuruissa rakastumisen uhri katselee toista ihmistä ja pitää häntä täydellisenä. Hän ei huomaa rakkaansa puukotusarpea kasvoissa ja pitää ampumahaavan jättämää vammaa polvessa vain elämän jälkenä. Dopamiiniansa on viritetty.

Sitouttamisen viimeistelee oksitosiini, uhri kävelee loukkuun, joka läiskähtää kiinni. Kaikki arvostelukyky katoaa, motiiveja ei jakseta pohtia ja puolueellisuus kasvaa. Tiimitunne kasvaa ja antaa ihastukselle mahdollisuuden jatkua ja syvetä rakkaudeksi. Eritys vahvistaa luottamusta ja kiintymystä. Voilá, evoluutio teki sen taas.


Mutta se sielu. Onko näissä asioissa tilaa sielulle ollenkaan? Kevätaurinko paistaa Ajattelijan silmään, herättelee talven hillitsemää endorfiinintuotantoa lämmöllään. Riippumaton pohjasta tippuu sulavesipisaroita, toppapöksyt kastuvat. Ehkä sielu on syy, miksi nämä ihmiset toisensa alunperin huomaavat, eivätkä vain kävele toistensa ohi kadulla. Sitä pitää vielä pohtia.

Heittäytymisen ihana vaikeus

Tunnetiloilla on nimet, yleisesti tunnustetut suomenkieliset vastikkeet. Se, miten kukin ymmärtää tunnetilat, vaihtelee. Oma tapa kokea vaikuttaa asiaan, samoin kuin tunteen intensiteetti.

Itselle voi olla myös vaikea antaa lupaa tuntea, niinkuin tuntee, mikä tietysti osaltaan leikkaa tunnetilan voimakkuutta. Vihan suhteen pidäkkeellisyys on ymmärrettävää, itsehillintä on suotavaa. Positiivisten tunteiden pidätteleminen taas vie pois mahdollisuuden tuntea vahvasti, vaikka pelkoa ylilyönnistä ei ehkä olisikaan.

Kontrollintarve on tyypillinen egon ja intuition vastakkainasettelu, Riippumattoman Ajattelijan ikusuosikkiaihe. Järki yrittää suojata yksilöä heittäytymiseltä, missä on järjen näkökulmasta merkittäviä riskejä. Yksilö voi haavoittua, satuttaa itsensä rakastumisen tai syvän vihan kuohuissa, vene voi karahtaa karille ja tuottaa korjaamattomia vaurioita.

Tunneasiat ovat harmittavan harvoin valintakysymyksiä. Jos tuntuu siltä, että valinnanvaraa on, kyseessä tuskin on todellinen tunne. Jos pystyy harkitsemaan, haluanko tuntea näin, ei tunnetta ehkä edes ole olemassa.

Kun tiedostaa egon ja sen kontrollintarpeen, vapautuu. Riittää, että tiedostaa myös sen, että tunteet eivät vahingoita, päinvastoin kuin niitten pidätteleminen. Jos antaa surun ja riemun tulla sellaisina kuin ne ovat, saa kokea täyden tunneskaalan ja olla vahvasti ihminen.

Itku - sielun suursiivous

Riippumaton Ajattelija ei itke. Tai itkee joskus, mutta salassa. Jos Ajattelijan tapaa itkemästä, on syytä pysähtyä ja ottaa tilanne vakavasti, rikkomatta reviiriä kuitenkaan.

Lapsi itkee herkästi, pienempäänkin vastoinkäymiseen löytyy sopiva vaste. Itku irtoaa helposti ja sitä ei tarvitse pidätellä. Se herättää tavallisesti aikuisessa pehmennysreaktion, tapahtunutta lievennellään ja lasta pyritään suojelemaan tai lohduttamaan.

Aikuisen itku on toinen juttu. Aikuisen lohduttaminen lapsen tapaan on vaikeaa, se asettaa kaksi tasa-arvoista ihmistä eriarvoiseen asemaan, valtasuhteet muuttuvat. Toisen alueelle meneminen on vaikeaa, koskettaminen edes lohdutustarkoituksessa tuntuu vaivaannuttavalta. Itkevä ihminen saattaa pitää sitä liian tungettelevana, tai sitten ei, mutta riski on olemassa.

Tunne-elämältään normaali aikuinen ei hae itkulla mitään. Se on tavallinen tunnetilan osoitus, jonka ei ole tarkoitus laukaista muissa ihmisissä minkäänlaista reaktiota. Useinmiten aikuinen kätkee kyynelensä, pitää ne piilossa ja pidättelee niitä siihen saakka, kunnes ketään ei ole todistamassa. Itkun salailu voi olla jopa toisen ihmisen suojaamista, säästämistä tarpeettomalta hämmennykseltä.

Miksi toimimme näin? Miksi aikuinen ei saa itkeä? Miksi itkevä aikuinen leimataan tunnetasolla epävakaaksi, vaikka kyseessä on normaali ilmiö? Tutkijat ovat osoittaneet, että itkeminen on keskushermoston yritys rauhoittaa itseään, joten asian luulisi olevan jopa suotava, fysiikalle hyväksi.

Miksi siis se tuntuu kaikista osapuolista pahalle? Onko kyseessä negatiivisen tunnetilan kiistäminen, miksi empatiaa on vaikea osoittaa, vaikka muuten se olisi helppoa?

Vielä rakkaudesta

Aiemmassa postauksessa taannoin Riippumaton Ajattelija käsitteli rakkautta ja Rakkautta. Pohdinta on pakottanut tunnustamaan, että universaalin laadun lisäksi myös romanttista rakkautta on monenlaista. On myötähäpeää herättävää yltiöromantiikkaa, joka tuntuu kerrassaan naurettavalta ja saa vaivaantumaan.

Toista kohtaan voinee tuntea myös repivää, häiritsevää ja aggressiivista tunnetta, joka ei tue arkipäivää ja muuta elämää, vaan saa aikaan putkinäön. Se palaa kaikilla tasoilla sinisellä liekillä, ja kuluu väistämättä nopeasti loppuun. Se tuntuu hyvältä vain niinä hetkinä, kun saa olla yhdessä. Muu aika on piinaa.

Mutta se todellinen oikea laatu, se lienee lähempänä sekä pienellä että suurella kirjoitetun rakkauden määritelmää. Se luo halun kiintyä kohteeseensa, tasapainottaa arkea ja tuo varmuutta ja hyväksynnän tunnetta molemmille. Tämä oikeanlaatuinen tunne antaa tilaa kaikille osapuolille, eikä halua omistaa tai viedä kummankaan huomiota kokonaan. Oma arki muuttuu, mutta siihen jää silti tilaa persoonan aiemmalle elämälle. Tämä rakkaus on seesteistä, rauhallista, tasa-arvoista ja kunnioittavaa. Siihen sisältyy oma valinta ja  Rauha.

Tämän pehmeämmän, viskositeetiltaan paksumman rakkauden varaan voi rakentaa, mitä haluaa. Se kannattelee riuhtomatta suotta. Se voi silti olla intohimoista, muttei kyyneliä kirvoittavaa kuten se metallinen, sorvinlastuna raastava. Se on oikein.

Pikkupakkasessa matosta saa punottua oivan makuupussin ja samalla ehtii siinä  lämmitellessään pureskella asioita. Se on pohdiskelijan osa ja tie omaan henkiseen kasvuun.
Sekin on oikein.

Kohtuuttomuus

Riippumaton Ajattelija on kohtuuton. Hän on ääripään ihminen, joko tai, mutta yleensä ei mitään siltä väliltä. Hän ei panosta keskinkertaisuuteen, sovinnaisuuteen tai tavallisuuteen. Ominaisuus on osoittautunut ongelmalliseksi, koska arki yleensä on näitä asioita ja ilmassa on jatkuva kyllästymisen riski, vaihtelunhalu painaa päälle kuin tsunami.

Ajattelija on saanut hiottua terävimpiä särmiään pois pysähtymällä hetkeen, mutta sekin on aiheuttanut hankaluuksia viime aikoina. Ilmassa on hämmentävä tuntematon tuoksu, joka sisältää eilistä ja tulevaa, mahdollisuuksia ja uhkaa menetyksistä. Ajatus karkaa usein menneisiin, joskus taas Ajattelija havahtuu vain huomatakseen, että on murehtinut tulevaa tiedostamatta edes sitä tekevänsä. Seesteinen mindfulness ei onnistu, vaikka sen luuli jo olevan sitkeään juurtunut tapa.

Mielenrauhaa on haettu vaikka mistä. Vanha tuttava, kanava nimeltä tarot on taas tullut apuun. Sieltä kumpuaa itsetuntemusta, uusia tulokulmia omaan itseen. Kortti nimeltä Kohtuus on alkanut nousemaan entistä useammin, sen tehtävä lienee osoittaa, mihin tulisi nyt kiinnittää huomiota.

Kohtuus. Se ei ole Ajattelijan juttu. Nyt kuitenkin "tulisi hakea harmoniaa, tasapainoa ja opetella sovittamaan kahta asiaa yhteen." Kortti voi osoittaa, että senkaltaiset asiat ovat jo ajankohtaisia, kun vain levoton Ajattelija osaisi luopua ääripäistään ja heittäytyä tavanomaisuuteen, lakata hakemasta vauhtia ja vaarallisia tilanteita, koska ne ovat varsin tarpeettomia. Toisaalla kerrotaan, että Ajattelija on "oppimassa tasapainoisuutta ja kärsivällisyyttä, välttämään äärimmäisyyksiä ja kulkemaan keskitietä." Muita Kohtuuteen liitettyjä termejä ovat sopeutuminen, koordinaatio, ulkoisten vaikutusten tasaaminen ja harmoninen yhteistyö.

Jo se, että nämä asiat kirjaa ylös, rauhoittaa mieltä. Ehkä Ajattelijan olisi aika lakata olemasta riippumaton ja päästää Kohtuus irti.

Maapallo suurennuslasin alla

Jos erään linnunradan tähden kiertokappale nimeltä Tellus asetettaisiin ulkopuolisen olion tarkasteltavaksi, löytyisi sen asukkaista mielenkiintoisia piirteitä. Homo Sapiens käy jatkuvaa taistelua yksilön oikeuksien ja yhteisön tuen välillä oman lajinsa keskuudessa. Ei yhtä ilman toista. Samanlainen ristiriita vallitsee tavassa, jolla laji käyttäytyy elinympäristössään.

Laji taistelee selviytymisestään henkilökohtaisella tasolla omaa etuaan tavoittelemalla, mutta samalla ymmärtää sen, että ympärille luotu yhteiskunta on luonut säännöt, joita tulee noudattaa. Joissakin talousrakenteissa yhteiskunta on velvollinen huolehtimaan yksilön hyvinvoinnista ja sääntöjen noudattaminen onkin pitkällä tähtäimellä yksilön oman edun tavoittelua, tai vähintäänkin itseä konkreettisesti koskevien ongelmien välttämistä. Yhteisön velvollisuudeksi laji katsoo sen, että jäsenistä pidetään huolta. Se on samankaltainen menestystarina kuin muidenkin lajien keskuudessa, lauma huolehtii kyllä.

Ihmiseksi itseään kutsuva laji on luonut itselleen sisäisen käyttäytymismallin, jota se kutsuu moraaliksi tai omatunnoksi. Muut lajit, joilta [yhteisön määrittelemän] oikein toimimisen pakottava tarve puuttuu, jättää taakaksi muodostuneet yksilöt jälkeen tai tappaa ne. Ihminen hoitaa omansa loppuun saakka, vaikka muiden kustannuksella. Yhteiskunnan velvoite on huolehtia tasapuolisesti myös niistä, jotka savannin gnulauma jo jättäisi odottamaan saalistajaa. Lajille nimeltä gnu nämä yksilöt ovat uhka koko yhteisölle ja ne on jätettävä. Länsimaisessa yhteiskunnassa niistäkin huolehtiminen toki käy helposti, kun resursseja huolehtimiseen löytyy.

Homo Sapiens on unohtanut olevansa osa luontoa ja puhuu vain ihmisyydestä tai älystä, asioista joilla se korottaa itsensä muita elämänmuotoja ylemmäs. Ihminen arvottaa lajitovereitaan heidän saavutustensa ja ominaisuuksiensa perusteella, jotka taas saavat oman arvoasteikkonsa yhteiskunnan streamlinen mukaan. Erilaisuus ja poikkeavuus saattavat nostaa tai laskea yksilön arvoa hämmästyttävällä tavalla, riippuen siitä, kuinka paljon ne hyödyttävät yhteiskuntaa. Erilaiset löytävät joskus toisensa alakulttuureissa ja ryhmittymissä, joissa väärin ajattelu on oikeutettua. He ovat ajatuspoliisien pelkäämiä pioneereja, jotka saattavat herättää keskustelua ja hiljalleen muuttaa yleistä ajatusmaailmaa. Ulkopuolinen olento seuraa suurennuslasillaan, kun nämä muurahaiset raahustavat pesässä raskaasti eri suuntaan kuin muut, etenevät vastavirtaan puolet hitaammin kuin vastaan tulevat lajitoverit, jotka tuuppivat toinen toistaan eteenpäin ennalta sovitulla tavalla.

Ihmisyksilö toimii lopulta yhteisönsä sisäistä rakennetta kunnioittaen, noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä ja haluaa pääsääntöisesti kuulua joukkoon. Suurin osa ihmistä orjuuttaa itsensä myös ajattelemaan aikakaudessa vallitsevalla tavalla. Tämä on sitä turvallista yhteisöllisyyttä.

Sopeudu, niin sinusta huolehditaan.