No nyt se on todistettu. Analyyttinen Ajattelija riitauttaa taas välinsä sielunuskoisen puolensa kanssa. Mutta kun evoluutiobiologikin on jo sitä mieltä, että sekä ihastuminen että rakastuminen ovat hormonihommia, niin olkoon sitten niin. Kunnes tietysti riippumatto alkaa taas houkutella ja tekee mieli unohtua katselemaan taivaan pilviä. Silloin pohditaan syntyjä syviä, ilman että järki sekaantuu sielun pohdintaprosessiin.
Mutta nyt kylmää neurobiologiaa, sinänsä - uhh - niin viehättävää. Aivot, ihmiset viehättävin ja eroottisin elin, näyttelevät nyt pääosaa, Markus J. Rantala selittää, että ihastuminen ja rakastuminen ovat kaksi täysin eri hormonin ohjaamaa toimintaa. Serotoniini saa ihastujan keskittämään huomionsa pakkomielteenomaisesti yhteen ihmiseen ja sitä kautta rakastuminenkin mahdollistuu. Rakastumisvaiheessa kohteita voi olla useita, mutta länsimaisen moraalijärjestelmän vuoksi se ei ole yleisesti sopivaa ja siihen tottuneilla haasteellista.
Tämän teorian mukaan jokainen uusi ihastus vie huomion aiemmilta ihmisiltä, joita tutkimuskohde rakastaa. Se, jos joku, voi käydä muille elämänpiirin ihmisille raskaaksi. Mustasukkainen ihminen pelkää, että joku muu voisi olla parempi kuin hän itse. Jos itsevarmuutta riittää niin, ettei tarvitse miettiä, mitä rakkauden kohde toisaalla samaan aikaan tekee, voi ongelmaksi nousta aika.
Ihastumisvaiheessa haluaa viettää kaiken aikansa ihastuksen kohteen kanssa ja ajan jakaminen aiempien, mutta siis nykyisten rakastettujen kanssa voi olla vaikeaa. Kaikkien osapuolien on erotettava selkeästi nämä kaksi tunnetta toisistaan ja hyväksyttävä hetkellinen huomion jakautuminen. Siinä ehkä auttaa, jos molemmilla/kaikilla osapuolilla on oma lonkeronsa muualle. Jokainen saa olla ihastunut yhtäaikaa myös toisaalle, tuonee lisää sisältöä ja vie huomion pois siltä, mitä ilman hetkeksi jää.
Riippumaton Ajattelija toteaa, ettei moniajo ole Ajattelijan juttu. Vapaaksi rakkaudeksi riittää se, että saa harrastaa, reissata, olla ja elää niin, ettei ole jatkuvasti tilivelvollinen. Riittää, että saa jakaa reissujensa kokemukset innostuneesti tuntematta huonoa omatuntoa siitä, ettei toinen ole ollut mukana, tai ettei Ajattelija ollut kotona nyhjäämässä sitäkin aikaa. Riittää, että joku muu osaa iloita ja myötäelää kokemuksia, joissa ei ole ollut osallisena. Se on sitä rakkautta.
Tämänkaltainen vapaus sitouttaa parisuhteeseen aivan eri tavalla, kuin kylkeen kasvaminen. Se on hyvä pohja maaperän kultivoinnille. Taitava viljelijä huolehtii maaperästä, mutta muistaa myös sen, ettei vilja kasva ilman hoitoa ja huolenpitoa. Vapauden ja erilleen kasvamisen tasapaino on haastavaa.
Ehkä ne ovat niitä sielullisia asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti