Ihastuminen ja rakastuminen - vapaa rakkaus?

No nyt se on todistettu. Analyyttinen Ajattelija riitauttaa taas välinsä sielunuskoisen puolensa kanssa. Mutta kun evoluutiobiologikin on jo sitä mieltä, että sekä ihastuminen että rakastuminen ovat hormonihommia, niin olkoon sitten niin. Kunnes tietysti riippumatto alkaa taas houkutella ja tekee mieli unohtua katselemaan taivaan pilviä. Silloin pohditaan syntyjä syviä, ilman että järki sekaantuu sielun pohdintaprosessiin.

Mutta nyt kylmää neurobiologiaa, sinänsä - uhh - niin viehättävää. Aivot, ihmiset viehättävin ja eroottisin elin, näyttelevät nyt pääosaa, Markus J. Rantala selittää, että ihastuminen ja rakastuminen ovat kaksi täysin eri hormonin ohjaamaa toimintaa. Serotoniini saa ihastujan keskittämään huomionsa pakkomielteenomaisesti yhteen ihmiseen ja sitä kautta rakastuminenkin mahdollistuu. Rakastumisvaiheessa kohteita voi olla useita, mutta länsimaisen moraalijärjestelmän vuoksi se ei ole yleisesti sopivaa ja siihen tottuneilla haasteellista.

Tämän teorian mukaan jokainen uusi ihastus vie huomion aiemmilta ihmisiltä, joita tutkimuskohde rakastaa. Se, jos joku, voi käydä muille elämänpiirin ihmisille raskaaksi. Mustasukkainen ihminen pelkää, että joku muu voisi olla parempi kuin hän itse. Jos itsevarmuutta riittää niin, ettei tarvitse miettiä, mitä rakkauden kohde toisaalla samaan aikaan tekee, voi ongelmaksi nousta aika.

Ihastumisvaiheessa haluaa viettää kaiken aikansa ihastuksen kohteen kanssa ja ajan jakaminen aiempien, mutta siis nykyisten rakastettujen kanssa voi olla vaikeaa. Kaikkien osapuolien on erotettava selkeästi nämä kaksi tunnetta toisistaan ja hyväksyttävä hetkellinen huomion jakautuminen. Siinä ehkä auttaa, jos molemmilla/kaikilla osapuolilla on oma lonkeronsa muualle. Jokainen saa olla ihastunut yhtäaikaa myös toisaalle, tuonee lisää sisältöä ja vie huomion pois siltä, mitä ilman hetkeksi jää.

Riippumaton Ajattelija toteaa, ettei moniajo ole Ajattelijan juttu. Vapaaksi rakkaudeksi riittää se, että saa harrastaa, reissata, olla ja elää niin, ettei ole jatkuvasti tilivelvollinen. Riittää, että saa jakaa reissujensa kokemukset innostuneesti tuntematta huonoa omatuntoa siitä, ettei toinen ole ollut mukana, tai ettei Ajattelija ollut kotona nyhjäämässä sitäkin aikaa. Riittää, että joku muu osaa iloita ja myötäelää kokemuksia, joissa ei ole ollut osallisena. Se on sitä rakkautta.

Tämänkaltainen vapaus sitouttaa parisuhteeseen aivan eri tavalla, kuin kylkeen kasvaminen. Se on hyvä pohja maaperän kultivoinnille. Taitava viljelijä huolehtii maaperästä, mutta muistaa myös sen, ettei vilja kasva ilman hoitoa ja huolenpitoa. Vapauden ja erilleen kasvamisen tasapaino on haastavaa.

Ehkä ne ovat niitä sielullisia asioita.

High Definition - Persoonan korkein määritelmä?

Ajattelija kohtasi asenteen, wanhan liiton ättityden. Se kohdistui häneen itseensä, mutta epäsuoran hankalasti. Tapa, jolla Ajattelijaa puhuteltiin oli happaman sarkastinen. Puhuja antoi ymmärtää, että Ajattelija ei ollut hänen ystävälleen sopivaa seuraa, muttei ilmaissut itseään niin suoraan, että siihen olisi pystynyt tarttumaan ja pyytämään selvennystä. Ilmaan jäi roikkumaan outo tunnelma, ehkä myös väärinkäsitys.

Riippumaton Ajattelija jäi sanattomaksi. Epämiellyttävät tunteet sekoittuivat keskenään ja hämmennys oli melkoinen. Koska Ajattelija haluaa olla kehittynyt sielu, hän ei tyytynyt tuntemaan oloaan huonoksi. Alkoi armoton kallonsisäinen analyysi. Miksi arvostelu tuntuu siltä, miltä se tuntuu? Miksi jonkun hyvänpäiväntuttavan hapan sivukommentti sai olon tuntumaan kurjalta? Ihmisen, joka todellisuudessa ei edes tunne Ajattelijaa ulkokuorta syvemmin?

Nyt puhutaan määritelmistä. Jos Ajattelija on jotakin oppinut, niin sen, ettei kukaan ole sitä, miltä näyttää. Ajattelija antaa ulospäin itsestään hyväntuulisen, hivenen lapsenmielisen vaikutelman. Hän viljelee mustaa huumoria ja nauraa usein kovaa ääneen. Hän toimii impulsiivisesti, eikä pelkää astua normirajojen yli. Todistettavasti hän pystyy tarvittaessa myös hivenen syvempään analyysiin ja motiivien pohtimiseen. Se puoli säilyy piilossa siihen saakka, kun on riittävän turvallista paljastaa villakoiran ydin.

Riippumaton Ajattelija onkin nyt järkyttynyt omista tuntemuksistaan. Vaikka tavallisesti hän onkin teflonia arvostelulle, miksi nyt terä sivalsi haavan hilpeän punapilkulliseen panssariin? On ulkoistamisen aika, Ajattelija saa nyt luvan istahtaa mattonsa viereen lootusasentoon ja katsella liikkumattomana roikkuvaa majaansa. "Mitenkähän Ajattelija tämän nyt ratkaisee?", miettii hän itsensä ulkopuolella.

Syyllinen lienee ego. Rivien väleissä on annettu ymmärtää, että Riippumaton Ajattelija ei ole riittävän hyvä ihminen viettääkseen aikaa jonkun toisen seurassa. Tämä mahdollisen väärinkäsityksen värittämä ajatus perustuu tietenkin kuvitelmaan siitä, että sanojen lausuja tuntee molemmat ihmiset, joita lauseissaan käsittelee, toisen paremmin kuin toisen. Arvostelu kohdistuu siihen Ajattelijaan, jonka arvostelija kuvittelee tuntevansa, ja niihin ominaisuuksiin, joiden kuvittelee olevan itse Ajattelija. Määritelmä kalskahtaa kuitenkin kiveen. Arvostelu kohdistui puhujan luomaan määritelmään Ajattelijasta, ei Ajattelijan itsensä omakuvaan. Toinen aspekti on se, että puhuja kuvittelee tietävänsä, mitä hänen ystäväsä seuraltaan [eli Ajattelijalta] tarvitsee. Jospa se onkin jotakin muuta, kuin kuvitella saattaisi? 

Vajaavaisin tiedoin on vaikea saada selville totuutta. Alentuvasti Ajattelija naurahtaa ja toteaa, ettei liene syytä pahastua. Kuten todettu, jokaisella on sisäpuolellaan suojattu alue, jonka haluaa näyttää vain valikoiduille ihmisille. Kuka ei ole päässyt tutustumaan persoonaan todella hyvin, ei sitä aluetta tunne. Miksi siis pahastua jos joku ei pidä siitä kaistaleesta, jonka yksilö on päättänyt näyttää? Suurin osa, se olennaisin määritelmä, on kuitenkin piilossa sisällä. Ja jokainen saa itse päättää, kenelle sen näyttää ja milloin.

Sorry dude, your definition went all wrong. You don't no a shit about me. Joten no hard feelings. <3

Luot itse oman todellisuutesi

Tällä viikolla on ajateltu. Suuria ja pieniä asioita, omien pienten seinien sisällä ja luisen kotelon sisuksissa pullistelee. Riippumaton Ajattelija harhautuu pohtimaan arjen ulkopuolelle. Vastaan tuli kappale, joka on saanut ajattelemaan vuoden mittaan useammin kuin kerran. Se tarjoilee totuuden hopealautaselta, valmiiksi pureskeltuna.

Kuka on tämä puhuja, se ei selvinnyt, mutta Anthony De Mello pistäytyi mielessä, vaikka ääntä Ajattelija ei oikeasti tunnistanutkaan. Ehdotuksia otetaan vastaan? Artisti Ocean Gaya on kuitenkin paketoinut sanoman huikean kiehtovaan ja ajattelemisen arvoiseen muotoon. Biisi on "96%", mutta sitä ei löytynyt edes YouTubesta. Harmi. Onneksi SoundCloud tarjoaa ainakin vielä biisin, kun klikkaan audiokäppyrää. Tutustu.

Mutta se mesidzi, sana sanalta:

Never lose focus in your identity as a divine and spiritual being.

Never allow anything to take that focus,

you are a divine powerful minded spiritual being.

With a destiny, purpose and direction with no matter what so ever 

96% of what’s going around you, you create.

You did it to yourself to help you grow in pain or understand some premiss.

You choose to come to this world and you’re chosen to come to this world.

And if you were chosen it means the the divine force believes that you are the one.

There is a choice, you are a spiritual being, there’s a choice.

You don’t have to do good or right and nobody can do a thing about it but you,

but there are consequences for your reactions but you have choice.

You may choose to do greatness, or you can choose to do nothing, or you can choose to damage.

Second:

You must identify love as a source of all power which is the appreciation of everything around you.

To observe it, appreciate it, good or bad, and look at those things that you admire.

Because appreciation, admiration is constant appreciation.

It becomes a mind’s set up you end up admire, and then see what you admire trades another people

and you will see the treats in yourself that you will turn proof.

Teach best what you most needful are.

Number three: Belief.

Create a belief. System, so that you have faith in humankind. Put yourself in places that you believe in what is the potential in humankind. ‘Cause when you have something you believe in, you have faith in other people seeing it in you and then recognise is within themselves and it is that there is a divine spark of connectedness of some kind.

And last: the true source of your power

To use it, prayer. Willfull conscious intend.

To collect the plea together, we can pray.

Then to be able to do that, use a willfull conscious intend.

You’re collectively as one consciousness moving forward. That’s real power.

If a person is either parting about prayer, about belief, about love, and about choice,

or trying to teach it. You will find harmony in your life.

You will teach him or try to learn it. That’s the key.

Live a good life, caring and compassionate. Be respectful.

More than anything else, listen and seek to understand what a person is so that you can help them. 

Ehkä se on siinä, koko totuus? Ei mitään puhetta minkään uskonnon jumalista. Niin se vain on.

Miehen itku

Riippumaton Ajattelija ajeli taas kerran ajatuksissaan, joita on vaikea saada narikkaan. Asiaa ei auttanut tilanne, jossa liikennevaloihin viereen ajoi musta BMW, puikoissa vaalea pukumies. Mies odotti punaisissa, kuten Ajattelijakin ja painoi kasvonsa käsiinsä. Miehen hartiat hytkähtevät, kun hän päästi omassa eriössään kyynelet ulos. Riippumaton Ajattelija kävi läpi monenlaisia tunnetiloja, muitten joukossa häpeän siitä, että salakatseli silmiään tumman puvun hihaan pyyhkivää miestä. Tämä ei ollut stalkkausta, koska tilanne iski yllättäen, eikä Ajattelija ollut ehtinyt kääntää mieltään stalkkausmoodiin.

Itkua Ajattelija on pohtinut aiemminkin. Itkevä mies sai asian uudelleen framille. Miehen itku on erityisen vaikea asia käsitellä. Yksi syy voi olla, että Ajattelija ei ole mies. Asiaan liittyy hämmennystä, vaivaantuneisuutta, avuttomuuden tunnetta, rooliodotusten rikkoutumista. Samassa tilanteessa toiselle naiselle voisi sisarellisesti laittaa käden hartialle ja säteilyttää häneen myötätuntoa ja ajatella hiljaa "mä niin tajuun." Naiset saavat osallistua kyynelehtimiseen, on ihan okei purkaa pahaa oloaan itkemällä ja antaa kaverinkin itkeä vieressä.

Mutta kun mies itkee, kaikki järkkyy. Hiljaisuus painaa, on pakko vaihtaa jalkaa. Vaatteiden kahina kuulostaa hurjan kovalta. Ei oikein tiedä, uskaltaisiko miestä koskettaa, entä jos se hermostuu siitä? Tai vielä pahempaa, tarttuu kaulaan ja itkee siinä? Vahvempi astia osoittaa heikkouttaan ja niistää välillä.

Mikä oli se asia, mikä sai bemarikuskin itkemään? Liittyisikö järkytys hänen ulospäin antamaansa rooliin, pörssikurssien notkahdukseen, konkurssiin tai rahastojen romahdukseen? Vai olisiko miehen ulkokuoren takana jotakin inhimillisempää, perheriita, onneton rakkaus, petollinen nainen?

Bemarimiehen ja Ajattelijan arvomaailma ei välttämättä ole niin erilainen kuin päältäpäin voisi ajatella. Välillä materiaa haalimaan haluton Ajattelija huomaa peilaavansa muita ihmisiä rooliodotuksen mukaisesti. Itkevä mies voi olla antautunut kohtalolle, kuten Ajattelijakin, ja ottaa vastaan, mitä annetaan. Antautuminen elämälle on menestyksen avain. Silloin asiat lutviutuvat. Bemarimies voi olla mukavuudenhaluinen, ja siksi hankkinut auton, piittaamatta sen luomasta ennakko-odotuksesta. Hänelle on heittäytymisen ansiosta tarjoutunut menestyksekäs työ, mikä ei tietenkään poissulje fatalistista, rakkaudentäyteistä maailmankatsomusta. Bemarimieskin voi tehdä hyvää maailmassa.

Fatalistinen maailmankatsomus antaa mahdollisuuden ottaa vastaan itku ja suru. Ne kasvattavat ja ilman niitä yksilö ei olisi sellainen kuin on. Onnellisuuden ja onnettomuuden ainekset annetaan silloin, kun se on sopivaa. Ja syystä. Joskus on ravisteltava ennen käyttöä, että huomaisi kaikki onnen palat ympärillään.

Silti kannattaa muistaa: Sometimes karma is a bitch. Toimi, niin ettei narttu pääse juhlimaan.

Vipassana - elämisen taito

Riippumaton Ajattelija on alkanut pitää maailmankatsomustaan buddhalaisuuteen kallistuvana. Erityisesti hän pitää siitä, että buddhalaisuuteen suhtaudutaan filosofiana, eikä uskontona, koska Ajattelija pitää uskontoja vain massojen hallintaan valjastettuina epä-oppeina.

Riippumaton Ajattelija ei edelleenkään meditoi. Hän lienee liian levoton ja häilyväinen ajatukselle työläästä meditaatiosta, tilasta, johon pyrkiessään ei hän kokisi onnistumisen tunnetta, päinvastoin. Tuskallinen pyrkimys pidentää ajatusten välejä olisi liikaa.

Nyt Ajattelija sai kuitenkin ajatuksen kudelman nurkkalangasta kiinni, parista hentoisesta säikeestä vain, ja piti niistä herkästi kiinni, ettei ajatus revennyt kokonaan. Se oli se lanka, josta kudontatyö oli päätelty ja takaperin sitä seuraamalla ehkä pääsisi kiinni ajatukseen. Säie oli nimeltään Vipassana.

Kansainvälinen Dhamma-järjestö välittää vanhaa intialaista oppia ja suomalainen Nirodha ry suorastaan harjoittaa sitä. Sitä kautta, internetin ihmemaailmasta, se aukesi. Vipassana on asioiden näkemistä sellaisina kuin ne ovat. Sen sijaan, että etsisi syytä levottomuudesta ja negatiivisuudesta muualta, ympäristöstään, tulisi keskittyä itseensä ja kääntää kiikarit toisinpäin: miksi minusta tuntuu tältä?

Riippumaton ajattelija haluaisi nyt uskoa sen olevan lähellä mindfullness-tekniikkaa ja itsensä ulkoistamista, tunteiden poistamista tilanteesta, todellista objektiivisuutta. Ajatus tuntuu erityisen hyvältä, koska jos se pitäisi paikkansa, se tekisi Ajattelijasta itseoppineen... jonkin. Se kertoisi, että Ajattelija on vahingossa löytänyt jotain, joka on luotu jo 2 500 vuotta sitten. Se olisi jotakin nimittäin, vahvistaisi, että Ajattelija on oikealla tiellä.

Ehkä vipassanan myötä Ajattelijakin uskaltautuu sukeltamaan meditaatioon mukaan.

Rakkaus on kemiaa

Riippumaton Ajattelija miettii taas. Analyyttinen mieli on ristiriidassa sielunuskon kanssa, ja tällä kertaa se voittaa. Koska rakastuminen ja rakkaus ovat kerrassaan absurdeja ilmiöitä, ne luonnollisesti mietityttävät. Ikiaikainen mysteeri ei lakkaa kiehtomasta.

Ihminen - myös mies - on hormoneilla toimiva olento. Siinä missä hermoimpulssi kulkee sähkökanavaa pitkin, vastaava impulssi kulkee sisäeritystä pitkin. Ne ovat yhtä tärkeitä ja säätelevät toinen toistaan, mutta mitä hittoa ne saavat aikaan? Mitä tapahtuu rakastuvalle ihmisrauniolle?

Ensin elimistö menee stressitilaan. Kortisolituotanto kasvaa ja ihminen valpastuu, ruokahalu vähenee. Naiset tuplaavat testostronituotantonsa ja miehet puolittavat. Tavoitteena on mukautuvampi ja suhteen jatkumiseen sitoutuvampi ihminen. Endorfiinit jylläävät ja herättävät onnen tunteita, tuntemattomat kasvot viehättävät.

Lisämunuaisen ja sukurauhasten jälkeen aivot osallistuvat asiaan, mutta eivät niiltä tyypillisesti odotetulla tavalla. Ne alkavat erittää serotoniinia, joka saa aikaan läheisyyden ja hyvänolon tunteita, jopa euforiaa. Serotoniini ajaa nyt näitä ihmisiä suoraan toimintaan, koska evoluutio vaatii uutta elämää. Toisaalla aivoissa eritys kasvaa, mutta siellä, missä mantelitumake ohjaa tunnepitoista oppimista, se vähenee. Siksi hormoniensa orja ei opi koskaan virheistään, vaan ottaa aina uudelleen turpiinsa rakkausasioissa. Eikä voi asialle yhtään mitään.

Koska mahdollisesti syntyvä uusi ihminen tarvitsee luolassa selviytymiseen molemmat vanhemmat, seuraavaksi on tarkoituksenmukaista sitouttaa pariskunta, vaikka sitten hormonisidoksin.Aivot alkavat erittää dopamiinia, joka hävittää surun tunteet ja suodattaa kaiken kielteisen pois. Dopamiini on syynä joidenkin huumeiden mielihyvävaikutukseen. Dopamiinihuuruissa rakastumisen uhri katselee toista ihmistä ja pitää häntä täydellisenä. Hän ei huomaa rakkaansa puukotusarpea kasvoissa ja pitää ampumahaavan jättämää vammaa polvessa vain elämän jälkenä. Dopamiiniansa on viritetty.

Sitouttamisen viimeistelee oksitosiini, uhri kävelee loukkuun, joka läiskähtää kiinni. Kaikki arvostelukyky katoaa, motiiveja ei jakseta pohtia ja puolueellisuus kasvaa. Tiimitunne kasvaa ja antaa ihastukselle mahdollisuuden jatkua ja syvetä rakkaudeksi. Eritys vahvistaa luottamusta ja kiintymystä. Voilá, evoluutio teki sen taas.


Mutta se sielu. Onko näissä asioissa tilaa sielulle ollenkaan? Kevätaurinko paistaa Ajattelijan silmään, herättelee talven hillitsemää endorfiinintuotantoa lämmöllään. Riippumaton pohjasta tippuu sulavesipisaroita, toppapöksyt kastuvat. Ehkä sielu on syy, miksi nämä ihmiset toisensa alunperin huomaavat, eivätkä vain kävele toistensa ohi kadulla. Sitä pitää vielä pohtia.

Heittäytymisen ihana vaikeus

Tunnetiloilla on nimet, yleisesti tunnustetut suomenkieliset vastikkeet. Se, miten kukin ymmärtää tunnetilat, vaihtelee. Oma tapa kokea vaikuttaa asiaan, samoin kuin tunteen intensiteetti.

Itselle voi olla myös vaikea antaa lupaa tuntea, niinkuin tuntee, mikä tietysti osaltaan leikkaa tunnetilan voimakkuutta. Vihan suhteen pidäkkeellisyys on ymmärrettävää, itsehillintä on suotavaa. Positiivisten tunteiden pidätteleminen taas vie pois mahdollisuuden tuntea vahvasti, vaikka pelkoa ylilyönnistä ei ehkä olisikaan.

Kontrollintarve on tyypillinen egon ja intuition vastakkainasettelu, Riippumattoman Ajattelijan ikusuosikkiaihe. Järki yrittää suojata yksilöä heittäytymiseltä, missä on järjen näkökulmasta merkittäviä riskejä. Yksilö voi haavoittua, satuttaa itsensä rakastumisen tai syvän vihan kuohuissa, vene voi karahtaa karille ja tuottaa korjaamattomia vaurioita.

Tunneasiat ovat harmittavan harvoin valintakysymyksiä. Jos tuntuu siltä, että valinnanvaraa on, kyseessä tuskin on todellinen tunne. Jos pystyy harkitsemaan, haluanko tuntea näin, ei tunnetta ehkä edes ole olemassa.

Kun tiedostaa egon ja sen kontrollintarpeen, vapautuu. Riittää, että tiedostaa myös sen, että tunteet eivät vahingoita, päinvastoin kuin niitten pidätteleminen. Jos antaa surun ja riemun tulla sellaisina kuin ne ovat, saa kokea täyden tunneskaalan ja olla vahvasti ihminen.

Itku - sielun suursiivous

Riippumaton Ajattelija ei itke. Tai itkee joskus, mutta salassa. Jos Ajattelijan tapaa itkemästä, on syytä pysähtyä ja ottaa tilanne vakavasti, rikkomatta reviiriä kuitenkaan.

Lapsi itkee herkästi, pienempäänkin vastoinkäymiseen löytyy sopiva vaste. Itku irtoaa helposti ja sitä ei tarvitse pidätellä. Se herättää tavallisesti aikuisessa pehmennysreaktion, tapahtunutta lievennellään ja lasta pyritään suojelemaan tai lohduttamaan.

Aikuisen itku on toinen juttu. Aikuisen lohduttaminen lapsen tapaan on vaikeaa, se asettaa kaksi tasa-arvoista ihmistä eriarvoiseen asemaan, valtasuhteet muuttuvat. Toisen alueelle meneminen on vaikeaa, koskettaminen edes lohdutustarkoituksessa tuntuu vaivaannuttavalta. Itkevä ihminen saattaa pitää sitä liian tungettelevana, tai sitten ei, mutta riski on olemassa.

Tunne-elämältään normaali aikuinen ei hae itkulla mitään. Se on tavallinen tunnetilan osoitus, jonka ei ole tarkoitus laukaista muissa ihmisissä minkäänlaista reaktiota. Useinmiten aikuinen kätkee kyynelensä, pitää ne piilossa ja pidättelee niitä siihen saakka, kunnes ketään ei ole todistamassa. Itkun salailu voi olla jopa toisen ihmisen suojaamista, säästämistä tarpeettomalta hämmennykseltä.

Miksi toimimme näin? Miksi aikuinen ei saa itkeä? Miksi itkevä aikuinen leimataan tunnetasolla epävakaaksi, vaikka kyseessä on normaali ilmiö? Tutkijat ovat osoittaneet, että itkeminen on keskushermoston yritys rauhoittaa itseään, joten asian luulisi olevan jopa suotava, fysiikalle hyväksi.

Miksi siis se tuntuu kaikista osapuolista pahalle? Onko kyseessä negatiivisen tunnetilan kiistäminen, miksi empatiaa on vaikea osoittaa, vaikka muuten se olisi helppoa?