Voi sitä, jota rakkaudettomuus ei pelota

Ajattelija törmäsi niinkin hämmästyttävään ajatusten viljelijään kuin Herra Ylppöön. Tiedäthän, se Maj Karman ja toisaalta niiden Ihmisten keulakuva? Rokkimies, mutta voi ihme, mikä sanoittaja. Voi ihmettä, mikä ajattelija. Herra Ylppö sanoi viisaasti eräässä klipissä, että jos rakkaus pelottaa, se on hyvä. Hän perusteli sen sillä, että kun valitsee sen tien, joka pelottaa eniten, on oikealla tiellä.

Kärsimys ja rakkaus ovat hankalasti aseteltavissa janalle. Ne eivät ole suoraan ääripäät, vaan ne voivat olla jopa samassa päässä janaa. Silloin toisessa päässä voisi olla vaikka tunnottomuus. Siltikin vielä parempi vaihtoehto olisi turvallisuus, joka saattaa olla samaa kuin tunnottomuus.

Entä kun takana ovat ajat, kun rakkaus on pelottanut, mutta nykyään rakkaudettomuus ei pelota? Jos on tyytynyt tunnottomaan, turvalliseen elämään. Moni syöksyy rakkauteen, moni panttaa sitä haavoittumisen pelossa. Moniko on valmis ottamaan riskin haavan pelossa? Moniko pettää itseään odottamalla väljähtyneeltä rakkaudelta jotakin, mitä ei tule enää saamaan? Onko sitä koskaan ollutkaan?

Kompromissi. Miten Riippumaton Ajattelija sitä sanaa inhoaakaan. Kompromissi kertoo siitä, miten on valittu jokin intohimoton, mutta ei kuitenkaan huonoin mahdollinen vaihtoehto. Mauton, väritön, hajuton, joka ei aiheuta mitään suurempia tunteita. Se turvallinen, luotettava ja tasaisen varma.

Intohimo. Suru. Rakkaus. Riski. Uhraus. Miten monia sanoja voikaan kahden ihmisen väliin sopia, erikseen tai yhtäaikaa. Yksikään niistä ei ole kompromissi.

Ahdistus - tule ja puserra itku ulos minusta

Ajattelijan elämä on muuttunut äärilaidasta toiseen lyhyessä ajassa. Ykkösvuosissa on käyty pilviä hipovilla huipuilla ja pohjasedimenttejä laahaavissa alhoissa. Samaan aikaan on keskitytty maalliseen elämään ja sen onniin ja ongelmiin. Tämä hiljaisuus on ollut tarpeellinen, koska sen aikana tuli ahdistus. Seuraavassa kirjoituksessa - jonka esipuhe tämä tuotos on - Ajattelija lisää tunnisteisiin uuden asiasanan: Auttaminen. Se olkoon hänen johtotähtensä jatkossa, mutta nyt sinne epätoivon alhoon.

Ahdistus tosiaankin tuli, voimalla vyöryen ja pyyhki kaiken hyvän ja toiveikkaan mennessään. Se jätti jälkeensä rakennuspalikoiden raakileita, kelluvaa roskaa ja rojua, mistä ei saisi enää tehtyä käyttökelpoista.

Mutta sitten myrsky oli ohi. Ei se ikuisuuksia kestä kenelläkään, koska se ei ole mahdollista. Se vie mukanaan vanhat rakenteet, jotka ovat liian huteria kestääkseen, mutta jättää ne, mitkä oikeasti on paalutettu syvälle sydämeen ja kestävään maaperään. Niitä rakenteita tulee hoitaa ja huoltaa, että ne kestäisivät seuraavankin myrskyn, ja sitä seuraavan. Ne tuskin romahtavat vähässä kummassa, jos jaksaa tarkastaa myrskyn jälkeen vauriot ja korjata ne.

Osa kevyemmistä hökkeleistä katoaa ahdistuksen ja epäonnen ulapalle. Ne olivat huteria eivätkä olisi kestäneet säitten kurmuutusta muutenkaan kauan. Ahdistuksen ansiosta kaikki rakennuspalikat pitää kerätä uudelleen. Viisas miettii nyt, miksi tämä myrsky vei nuo elämän rakennelmat mukanaan? Mitä osia pitää tehdä paremmin, että rakennelmat ovat paikallaan aaltojen ensi kerralla iskiessä?

Ja se, mikä on Riippumattomalle Ajattelijalle tärkein kysymys: Kuinka voin auttaa naapureita rakentamaan omansa uudelleen? Ensin minun on rakennettava omani ja tehtävä sille niin hyvä perusta, ettei mikään maailman myrsky voi sitä tuhota. Ne perustukset ovat Minä Itse. Vasta sen jälkeen voin auttaa muita.

Iholla ja ihon alla

Ulkoisesti yhteiskunnan ulkomuotomuotteihin sopimaton ihminen voi korjata habitustaan kauniilla sielulla. Sitä he monesti ovatkin, torjuttuina ja väärinymmärrettyinä he ovat kohdanneet kaiken mahdollisen asennoitumisen itseään kohtaan. Yleisesti hyväksytyn kauniin kriteereihin sopimaton joutuu valitsemaan kahdesta tiestä.

Toinen tie on katkeruus. Ympäristön palaute käy itsetunnolle niin, että tuomitseminen on ainoa näkyvä tie ulos. Tuomitaan ympäristö samalla mitalla, mistä seuraa katkeruus kaikkea ympäristöä kohtaan. Katkeruus on niin vahva tila, että se peittää kaikki muut tunteet. Se täyttää ne pienet huokoset, joihin onnellisuus ja ilo tunkeutuvat ja joista ihminen erittää niitä ulkomaailmaan. Katkeruus hapattaa onnen ja tekee ilosta kitkerää sarkasmia.

Toinen tie on hyväksyntä. Jos itsessä on asioita, joita ei voi muuttaa, tulee ne hyväksyä. Ajattelijalla ei ole keinoja siihen, koska hän itsekin olisi niiden tarpeessa. Kuitenkin se, miten itseensä suhtautuu, näkyy suoraan sielussa. Itsensä hyväksyvästi ja varmasti kantava ihminen on kaunis näky. Hänen ympärillään väreilee hyväntahtoinen ja varma energia. Vain tässä tilassa oleva ihminen on energiatasolla niin ehjä, että hän pystyisi auttamaan muita.

Mitä siis tehdä? Kuka luo laatikot, mihin tulee sopia? Mitä tapahtuu ihmisille, jotka sopivat muottiin? Keitä ovat ne ihmiset, jotka hyväksyvät muottiin sopineet? Mitä tapahtuu niille, jotka jäävät ulkopuolelle, kuka heidät hyväksyy?

Katso ihmisen ihon alle. Siellä on piilossa kaikki se hyvä, mitä ihmisessä pitäisi näkyä päällepäin. Yksilö pelkää näyttää aidon itsensä haavoittumisen pelossa. Hyväksy itsesi ensin ja auta sitten toisia hyväksymään herkästi särkyvä ihmisyytensä.