Identiteetti

Riippumaton Ajattelija pelkää olevansa magmaa. Kuumana se vyöryy esteiden lävitse, tai vähintään kiertää ne, mutta vahvimman palon mentyä ohitse se hidastaa tahtiaan, jäähtyy ja lopulta jähmettyy. Siinä se sitten jököttää hamaan tulevaisuuteen asti. Tämän pelon varjossa Ajattelija päätti jatkaa opintojaan ja päätti tutustua jonkinsorttisiin käyttäytymistieteisiin.

Kirjallisuus osuikin suoraan ytimeen, sinne missä määritellään ihmisyyttä, eli juuri Ajattelijan mieliaiheeseen. Syksyisen kirpeät, mutta aurinkoiset ilmat houkuttelevat vielä väkijoukkoihin seuraamaan pienten ryhmien rupattelua ja stalkkaamaan heitä. Ajattelija ei ole tippaakaan kiinnostunut siitä, mistä ihmiset keskustelevat, vaan pelkästään heidän motiiveistaan ja rooleistaan pöydän ääressä. Millaisissa voimasuhteissa he ovat keskenään, kuka on ihastunut toisen mieheen tai häpeääkö joku satunnaista ystäväänsä seurueessa. Eleet ja liikkeet paljastavat kaiken.

Opinnot johdattelevat Ajattelijan juuri näihin aiheisiin ja heti hän törmäsi yhteen kiinnostavimmista: identiteetti. Ajattelija on sisäistänyt jo aiemmin sen, että identiteetti on osittain muuttuva ja muotoutuva, ja että sen osat koostuvat perimästä ja ympäristön vaikutuksesta. Uusi vinkkeli, jota hän ei ole tullut ajatelleeksi, on ulkoisen olemuksen vaikutus identiteettiin, ei yksilön itsensä, vaan ympäristön feedbackin vuoksi.

Jos yksilöllä on jokin ulkoinen ominaisuus, jonka vuoksi hän kokee tietyntyyppistä kohtelua ympäristöltä, se muovaa väistämättä omakuvaa. Haley Morris-Cafiero on valokuvaaja, Memphisin taidecollegen apulaisprofessori, jolla on merkittävästi ylipainoa. Hän on kuvannut ympäristön asenteita hyvin kuvaavan sarjan, jossa kohteena on hän itse jonkun satunnaisen kanssakulkijan kanssa. Ohikulkijat eivät säästele pilkkaansa, kun he kuvittelevat, ettei lihava nainen huomaa heitä.

Toisaalta, identiteetin muodostumiseen voi ulkopuolinen palaute vaikuttaa myönteisestikin. Omakuva voi olla aivan erilainen, mitä ulkoinen habitus todellisuudessa on. Jos ryhmä reagoi siihen sen rooliodotuksen mukaisesti, miltä yksilö näyttää, he voivat hyvinkin olla ottamassa henkilöä roolin mukaiseen ryhmään. Tämä voi tulla mukavana yllätyksenä ja uuden roolin mukainen identiteetti voi alkaa muodostua.

Vain oudoilla yksilöillä, joilla on aikaa paistatella päivää ja pohtia kanssaeläjien motiiveja, herää tällaisia ajatuksia. Ehkä heille Ajattelija mukaanlukien pitäisi suoda mahdollisuus uuden akateemisen elämän luomiseen. Onneksi meillä täällä Pohjolan perukoilla on kaikki mahdollista. Yliopisto-opiskelijan identiteetti olisi mukava muodostaa. Mutta se tulee sitten, kun on sen aika, yhtä varmasti kuin vanhan kuolema.

Buddhalaisuuden tiet

Riippumaton Ajattelija totesi jo toisaalla olevansa viehtynyt buddhalaiseen maailmankatsomukseen. Ydin on kärsimys. Ajattelija on itse jo oivaltanut, että haluaminen on pahasta. Kuin pienen lapsen kanssa, haluaminen johdattaa haluamaan lisää. Halu sinänsä ei haittaa, mutta takertuva janoaminen, se on buddhistille ongelma. Vaikka olisi saavuttanutkin haluamansa, tieto siitä, ettei se ole pysyvää, aiheuttaa kärsimystä. Neljä jaloa totuutta, buddhalaisuuden perusta, seisoo näillä pilareilla. Jos oikeita termejä haetaan, ne ovat dukkha, samudaya, nirodha ja magga.

Työkalut eli oikotie onneen ovat matkan varrella. Jalo kahdeksanosainen polku on nyt onnen etsijän edessä ja kun tuon ensimmäisen kappaleen eli täydellisen näkemyksen, on sisäistänyt, onkin jäljellä enää seitsemän osaa.

Aikomus on sitoutumista siihen, että toimii aatteen mukaisesti, hyväntahtoisesti eikä käytä väkivaltaa. Kärsimyksen syy on takertuminen ja janoaminen, joten siitä on luovuttava.

Oikea puhe on nykyihmisellekin sopiva osa jaloa polkua. Rehellisyyttä, juoruilun ja karkeuksien välttämistä. Ihan sopivia ohjeita, allright.

Toiminta on myös länsimaisten ihanteiden mukaista. Väkivaltaa kartetaan, kuten myös ylenpalttisia aistinautintoja. Kohtuullisuus on päivän sana, ja liittyy olennaisesti myös yhteen oikean toiminnan osaan, pään sekoittavien aineksien käyttöön.

Elinkeinon tulee olla sellaista, joka ei vahingoita eläviä olentoja. Mitä tämä tarkoittaa? Missä mittakaavassa, välillisesti vai suoranaisesti? Riippumaton Ajattelija ehkä ajattelee taas liian pitkälle.

Viimeiset kolme osaa liittyvät olennaisesti mielenhallintaan, jota voidaan tavoitella meditoimalla. Täydellinen ponnistus eli oikeansorttinen yritteliäisyys on mielenlaatua, jolla pyritään tukahduttamaan himo ja muut buddhalaisuuden vastaiset ominaisuudet ja vaalitaan sitkeyttä sitä edesauttavien voimien ylläpitämistä.

Buddha puhuu myös oikeasta valppaudesta ja tarkkaavaisuudesta. Harjoittajan tulee pystyä keskittymään kehoonsa ja mieleensä juuri siinä hetkessä, missä kulloinkin ollaan, eli siis puhtaasti mindfulnessistahan tässä on kyse.

Viimeinen osa kahdeksanosaista tietä on oikea keskittyminen. Se on kaikkein vaikein osa, sanomattakin selvää. Buddha kertoo munkista, joka on täyttänyt kaikki edellä mainitut vaatimukset ja pystyy lopulta keskittymään aikaansaannokseensa kehonsa ja mielensä sisällä. Hän pystyy tarkastelemaan ja ajatuksella tutkailemaan itseään objektiivisesti ilman sen suurempi tunnetiloja. Keskittymisen aikana hän huomaa keskittyneensä kirjoitetulla tavalla, iloitsemaan siitä ja lopulta ohittamaan senkin tunnetilan. On vain tyyneys ja keskittyminen.

Kuulostaa helpolle, mutta ei liene. Riippumaton Ajattelija ei pysty sanomaan, koska ei ole päässyt koko tietä loppuun saakka, mutta kutkuttavan lähelle kyllä.

Levottoman jalat

Riippumattoman Ajattelijan pään sisällä on ainainen kevät. Hänellä versoo lakkaamatta ajatuksia, jotka kyseenalaistavat kuulemansa ja kysyvät "miksi"? Kevät on luovuuden aikaa ja saa parhaimmillaan pursumaan hyvin fokusoitunutta energiaa. Samalla se luo kaukokaipuuta ja kaihoa jonnekin kauas, tai edes lähelle, ennenkokemattomiin seikkailuihin.

Lapset nauttivat Ajattelijan energeettisestä tilasta, se saattaa tarkoittaa suunnistusreittiä omatekoisilla kartoilla tai eväitä teltassa. Ajattelija nauttii parhaimmillaan kevättunteesta ja unohtuu askaroimaan jotakin, jonka arvon hän itse vain voi tuntea aikaansaannoksenaan. Lapsenomainen sielu analyyttisessä mielessä kukoistaa ja kehittyy uusia näkökulmia aivan kaikkeen elämässä.

Ikuinen kevät on kuitenkin raskas kaikille muille aikuisille kanssaeläjille. Tarmonpurkaukset tuppaavat jäämään lyhyenlaisiksi, mutta sitäkin kiivaammiksi. Asioiden viimeistely jää joskus puolitiehen. Vaikeinta keväässä on muutos. Ajattelija on teoreettisesti oikein tyytyväinen elämäänsä, enemmänkin, jopa onnellinen. Onnen häkissä on kuitenkin rimpuiltava niin kauan, että tulee aika hakea uutta sisältöä elämään. Kevät patistaa ravistelemaan perustuksia oikein kunnolla ja etsimään sitä.

Riippumaton Ajattelija ei voi koskaan taata muuttumatonta loppuelämää kenellekään, itsensä mukaanlukien. Epäreilu tyytymättömyyden tunne tyytyväisessä elämässä ajaa eteenpäin. Hän itsekään ei tiedä, mitä se uusi olisi, vaan luottaa siihen, että se tuodaan eteen kun aika on. Onko kyse halusta? Halu on vältettävä tunnetila, jonka pitäisi olla varoitusmerkki. Jokin henkisessä kehityksessä takkua, jos sisältöä elämään on haettava haluamalla jotakin muuta. Tämänhetkinen tilanne ei kelpaa. 

Levottomuus on asian avainsana, ei tyytymättömyys. Status quo on varsin tyydyttävä, kuten jo todettu, mutta levottomuudelle pitäisi löytää jokin purkautusmiskeino. Mistä nyt on kyse? Onko syytä paneutua taas perusteisiin, back to basics?

Kohtalon määräämä sielujen ketju - kohtaamisia

Riippumaton Ajattelija pohtii erilaisia karmisia virityksiä. On kaksoisliekkejä, sielunkumppaneita ja mitä lie kohtalon lapsia.Onko entisiä elämiä olemassa? Jos on, pitääkö paikkaansa, että samat sielut kulkevat elämästä elämään tuttavina? Se selittäisi osaltaan välittömän tuttavuudentunteen, joka liittyy toisiin jo ensitapaamisella.

Periaatteessa Ajattelija hyväksyy nämä säännönmukaisuudet, jotka on kirjoitettu auki vaikka kuinka monesti. Ajattelija jää pohtimaan  - mahdollisesti itse luomaansa, tai sitten ei - uutta teoriaa, joka liittyy samassa ajassa yhtä aikaa eläviin sieluihin. Kuviteltakoon nyt kaksi ihmistä, jotka eivät ole koskaan tavanneet. He ovat samanikäisiä ja monella tapaa samanoloisia, herkkiä sekä henkimaailmalle että muutenkin. Yllättäen toinen heistä kuolee ja jättää jälkeensä omanlaisensa elämänpiirin ihmisineen ja asioineen. Kohtalo ohjaa ällistyttävän mutkikkaiden ja epätodennäköisten tapahtumien kautta jäljelle jäävää, joka lopulta autuaan tietämättömänä edeltäjästään loksahtaa kivuttomasti tähän elämänpiiriin, osittain toisen sielun roolin korvaavana, mutta suurelta osin oman vivahteensa tuoneena.

Näiden käänteiden jälkeen voisi ajatella, että kohtalo on viisain voima, eikä sitä vastaan juuri kannata peppuroida. Se tietää kyllä, mitä tehdä. Mutta sieluista vielä, jos nämä kaksi sielua olisivat tavanneet, he olisivat todennäköisesti pitäneet toisistaan. Samankaltaisuuksia olisi saattanut löytyä hämmästyttävän paljon ja ne saattaisivat olla syy helppoon henkimaailman viestikapulan vaihtoon. He eivät kuitenkaan ehkä olisi voineet kohdata, koska myöhemmät vaiheet eivät muuten olisi olleet mahdollisia.

Nyt saa olla myös jotain mieltä. Makes sense or not?

Näkijät ja kokijat

Ajatus siitä, että joku tietäisi tulevat tapahtumat etukäteen, on tyrmistyttävä. Sehän ei ole mahdollista. Analyyttinen Ajattelija on ollut aikansa raastavan vastakkainasettelun edessä. Tilastollisesti ja todennäköisyyksien valossa on mahdotonta, että joku todellakin näkisi tulevaisuuteen. Ongelma vain on se, että Ajattelijalla on kokemusta asiasta. Hän tuntee henkilökohtaisesti ihmisen, joka tekee tuon tempun.

Ajattelijan näkemyksen mukaan on ihmisiä, joilla on selvänäkökyky. Nämä ihmiset näkevät konkreettisia, ehkä hieman irrallisia tapahtumia muiden elämistä. Toiset näkijät joutuvat tulkitsemaan heille näytetystä varsin persoonallisesti, joku näkee kalenterien juoksevia sivuja, joku kilometripylväitä ja joku muu taas luontoa eri vuodenaikoina. Silloin näkymien tulkinta on opeteltu, ehkä kantapään kautta, aivan itse. Heille saatetaan näyttää muotoja tai värejä, jotka ovat vihjeitä tulkintoja varten. Tulkinnan oikeellisuus on kiinni siitä, miten hyvin näkijä osaa oppimansa vihjeet kääntää selkokielelle.

Toinen ryhmä ovat ne, jotka törmäävät kerta toisensa jälkeen epäuskoon, sekä omaansa että niiden, joille kertovat epäilyistään. Heillä asiat tapahtuvat intuitiivisesti, he vain tietävät. Jos tieto tulisi ennen tapahtumia, syntyisi automaattisesti luottamus omaan tietämiseen. Valitettavasti se tulee usein sillä hetkellä, kun asiat, jotka olisi pitänyt tietää jo aikaisemmin, tapahtuvat. "Minähän tiesin tämän."

Miksi sitten ei ole tullut toimittua niin, ettei tarvitsisi harmitella tietäneensä jo ennalta? Järki. Ego. Se vihulainen, joka puuttuu hyviin asioihin. Siihen auttaa istuminen, järkeily on jätettävä ja istahdettava. Miltä minusta tuntuu? Miltä ajatus potentiaalisesta ratkaisusta oikeasti tuntuu? Joskus pursuu vihjeitä, joita jää miettimään. Silloin on syytä toimia intuition kertomalla tavalla. Jos henkimaailma hälyttää, on syytä pysähtyä. Se tapahtuu aina syystä.

Ajattelijan pihamaalla oli ällistyttävä näky. Jostakin oli lehahtanut ainakin kolmenkymmenen naakan parvi, joka ruokaili Ajattelijan pihalla. Linnut nokkivat jotakin rauhassa, eikä niitä ollut taajaan rakennettujen talojen muilla pihoilla. Sysimustat naakat saivat ajattelemaan, mikä oli tapauksen merkitys? Se selvisi seuraavana päivänä, kun katastrofi iski. Varoituksen sana oli kuitenkin sanottu ja rekisteröity, vaikka itse asialle ei enää olisikaan mitään tehtävissä.

Riippumaton Ajattelija on kokija. Hän harmittelee säännöllisesti, miksi ei usko intuitiotaan. Hän haluaisi oppia tunnistamaan hänelle esitetyt merkit näkijän tavoin. Kokijan ja näkijän välillä on vain yksi pieni asia: tunnistaminen. Vain se, että tunnistaa merkit ajoissa, tekee kokijasta näkijän. Kohtalo määrää, onko tarkoitus toimia vai ottaa tapahtumat vastaan sellaisina kuin ne tulevat.