Ajatus siitä, että joku tietäisi tulevat tapahtumat etukäteen, on tyrmistyttävä. Sehän ei ole mahdollista. Analyyttinen Ajattelija on ollut aikansa raastavan vastakkainasettelun edessä. Tilastollisesti ja todennäköisyyksien valossa on mahdotonta, että joku todellakin näkisi tulevaisuuteen. Ongelma vain on se, että Ajattelijalla on kokemusta asiasta. Hän tuntee henkilökohtaisesti ihmisen, joka tekee tuon tempun.
Ajattelijan näkemyksen mukaan on ihmisiä, joilla on selvänäkökyky. Nämä ihmiset näkevät konkreettisia, ehkä hieman irrallisia tapahtumia muiden elämistä. Toiset näkijät joutuvat tulkitsemaan heille näytetystä varsin persoonallisesti, joku näkee kalenterien juoksevia sivuja, joku kilometripylväitä ja joku muu taas luontoa eri vuodenaikoina. Silloin näkymien tulkinta on opeteltu, ehkä kantapään kautta, aivan itse. Heille saatetaan näyttää muotoja tai värejä, jotka ovat vihjeitä tulkintoja varten. Tulkinnan oikeellisuus on kiinni siitä, miten hyvin näkijä osaa oppimansa vihjeet kääntää selkokielelle.
Toinen ryhmä ovat ne, jotka törmäävät kerta toisensa jälkeen epäuskoon, sekä omaansa että niiden, joille kertovat epäilyistään. Heillä asiat tapahtuvat intuitiivisesti, he vain tietävät. Jos tieto tulisi ennen tapahtumia, syntyisi automaattisesti luottamus omaan tietämiseen. Valitettavasti se tulee usein sillä hetkellä, kun asiat, jotka olisi pitänyt tietää jo aikaisemmin, tapahtuvat. "Minähän tiesin tämän."
Miksi sitten ei ole tullut toimittua niin, ettei tarvitsisi harmitella tietäneensä jo ennalta? Järki. Ego. Se vihulainen, joka puuttuu hyviin asioihin. Siihen auttaa istuminen, järkeily on jätettävä ja istahdettava. Miltä minusta tuntuu? Miltä ajatus potentiaalisesta ratkaisusta oikeasti tuntuu? Joskus pursuu vihjeitä, joita jää miettimään. Silloin on syytä toimia intuition kertomalla tavalla. Jos henkimaailma hälyttää, on syytä pysähtyä. Se tapahtuu aina syystä.
Ajattelijan pihamaalla oli ällistyttävä näky. Jostakin oli lehahtanut ainakin kolmenkymmenen naakan parvi, joka ruokaili Ajattelijan pihalla. Linnut nokkivat jotakin rauhassa, eikä niitä ollut taajaan rakennettujen talojen muilla pihoilla. Sysimustat naakat saivat ajattelemaan, mikä oli tapauksen merkitys? Se selvisi seuraavana päivänä, kun katastrofi iski. Varoituksen sana oli kuitenkin sanottu ja rekisteröity, vaikka itse asialle ei enää olisikaan mitään tehtävissä.
Riippumaton Ajattelija on kokija. Hän harmittelee säännöllisesti, miksi ei usko intuitiotaan. Hän haluaisi oppia tunnistamaan hänelle esitetyt merkit näkijän tavoin. Kokijan ja näkijän välillä on vain yksi pieni asia: tunnistaminen. Vain se, että tunnistaa merkit ajoissa, tekee kokijasta näkijän. Kohtalo määrää, onko tarkoitus toimia vai ottaa tapahtumat vastaan sellaisina kuin ne tulevat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti