Riippumaton Ajattelija pohtii erilaisia karmisia virityksiä. On kaksoisliekkejä, sielunkumppaneita ja mitä lie kohtalon lapsia.Onko entisiä elämiä olemassa? Jos on, pitääkö paikkaansa, että samat sielut kulkevat elämästä elämään tuttavina? Se selittäisi osaltaan välittömän tuttavuudentunteen, joka liittyy toisiin jo ensitapaamisella.
Periaatteessa Ajattelija hyväksyy nämä säännönmukaisuudet, jotka on kirjoitettu auki vaikka kuinka monesti. Ajattelija jää pohtimaan - mahdollisesti itse luomaansa, tai sitten ei - uutta teoriaa, joka liittyy samassa ajassa yhtä aikaa eläviin sieluihin. Kuviteltakoon nyt kaksi ihmistä, jotka eivät ole koskaan tavanneet. He ovat samanikäisiä ja monella tapaa samanoloisia, herkkiä sekä henkimaailmalle että muutenkin. Yllättäen toinen heistä kuolee ja jättää jälkeensä omanlaisensa elämänpiirin ihmisineen ja asioineen. Kohtalo ohjaa ällistyttävän mutkikkaiden ja epätodennäköisten tapahtumien kautta jäljelle jäävää, joka lopulta autuaan tietämättömänä edeltäjästään loksahtaa kivuttomasti tähän elämänpiiriin, osittain toisen sielun roolin korvaavana, mutta suurelta osin oman vivahteensa tuoneena.
Näiden käänteiden jälkeen voisi ajatella, että kohtalo on viisain voima, eikä sitä vastaan juuri kannata peppuroida. Se tietää kyllä, mitä tehdä. Mutta sieluista vielä, jos nämä kaksi sielua olisivat tavanneet, he olisivat todennäköisesti pitäneet toisistaan. Samankaltaisuuksia olisi saattanut löytyä hämmästyttävän paljon ja ne saattaisivat olla syy helppoon henkimaailman viestikapulan vaihtoon. He eivät kuitenkaan ehkä olisi voineet kohdata, koska myöhemmät vaiheet eivät muuten olisi olleet mahdollisia.
Nyt saa olla myös jotain mieltä. Makes sense or not?
Periaatteessa Ajattelija hyväksyy nämä säännönmukaisuudet, jotka on kirjoitettu auki vaikka kuinka monesti. Ajattelija jää pohtimaan - mahdollisesti itse luomaansa, tai sitten ei - uutta teoriaa, joka liittyy samassa ajassa yhtä aikaa eläviin sieluihin. Kuviteltakoon nyt kaksi ihmistä, jotka eivät ole koskaan tavanneet. He ovat samanikäisiä ja monella tapaa samanoloisia, herkkiä sekä henkimaailmalle että muutenkin. Yllättäen toinen heistä kuolee ja jättää jälkeensä omanlaisensa elämänpiirin ihmisineen ja asioineen. Kohtalo ohjaa ällistyttävän mutkikkaiden ja epätodennäköisten tapahtumien kautta jäljelle jäävää, joka lopulta autuaan tietämättömänä edeltäjästään loksahtaa kivuttomasti tähän elämänpiiriin, osittain toisen sielun roolin korvaavana, mutta suurelta osin oman vivahteensa tuoneena.
Näiden käänteiden jälkeen voisi ajatella, että kohtalo on viisain voima, eikä sitä vastaan juuri kannata peppuroida. Se tietää kyllä, mitä tehdä. Mutta sieluista vielä, jos nämä kaksi sielua olisivat tavanneet, he olisivat todennäköisesti pitäneet toisistaan. Samankaltaisuuksia olisi saattanut löytyä hämmästyttävän paljon ja ne saattaisivat olla syy helppoon henkimaailman viestikapulan vaihtoon. He eivät kuitenkaan ehkä olisi voineet kohdata, koska myöhemmät vaiheet eivät muuten olisi olleet mahdollisia.
Nyt saa olla myös jotain mieltä. Makes sense or not?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti