Riippumaton Ajattelija totesi jo toisaalla olevansa viehtynyt buddhalaiseen maailmankatsomukseen. Ydin on kärsimys. Ajattelija on itse jo oivaltanut, että haluaminen on pahasta. Kuin pienen lapsen kanssa, haluaminen johdattaa haluamaan lisää. Halu sinänsä ei haittaa, mutta takertuva janoaminen, se on buddhistille ongelma. Vaikka olisi saavuttanutkin haluamansa, tieto siitä, ettei se ole pysyvää, aiheuttaa kärsimystä. Neljä jaloa totuutta, buddhalaisuuden perusta, seisoo näillä pilareilla. Jos oikeita termejä haetaan, ne ovat dukkha, samudaya, nirodha ja magga.
Työkalut eli oikotie onneen ovat matkan varrella. Jalo kahdeksanosainen polku on nyt onnen etsijän edessä ja kun tuon ensimmäisen kappaleen eli täydellisen näkemyksen, on sisäistänyt, onkin jäljellä enää seitsemän osaa.
Aikomus on sitoutumista siihen, että toimii aatteen mukaisesti, hyväntahtoisesti eikä käytä väkivaltaa. Kärsimyksen syy on takertuminen ja janoaminen, joten siitä on luovuttava.
Oikea puhe on nykyihmisellekin sopiva osa jaloa polkua. Rehellisyyttä, juoruilun ja karkeuksien välttämistä. Ihan sopivia ohjeita, allright.
Toiminta on myös länsimaisten ihanteiden mukaista. Väkivaltaa kartetaan, kuten myös ylenpalttisia aistinautintoja. Kohtuullisuus on päivän sana, ja liittyy olennaisesti myös yhteen oikean toiminnan osaan, pään sekoittavien aineksien käyttöön.
Elinkeinon tulee olla sellaista, joka ei vahingoita eläviä olentoja. Mitä tämä tarkoittaa? Missä mittakaavassa, välillisesti vai suoranaisesti? Riippumaton Ajattelija ehkä ajattelee taas liian pitkälle.
Viimeiset kolme osaa liittyvät olennaisesti mielenhallintaan, jota voidaan tavoitella meditoimalla. Täydellinen ponnistus eli oikeansorttinen yritteliäisyys on mielenlaatua, jolla pyritään tukahduttamaan himo ja muut buddhalaisuuden vastaiset ominaisuudet ja vaalitaan sitkeyttä sitä edesauttavien voimien ylläpitämistä.
Buddha puhuu myös oikeasta valppaudesta ja tarkkaavaisuudesta. Harjoittajan tulee pystyä keskittymään kehoonsa ja mieleensä juuri siinä hetkessä, missä kulloinkin ollaan, eli siis puhtaasti mindfulnessistahan tässä on kyse.
Viimeinen osa kahdeksanosaista tietä on oikea keskittyminen. Se on kaikkein vaikein osa, sanomattakin selvää. Buddha kertoo munkista, joka on täyttänyt kaikki edellä mainitut vaatimukset ja pystyy lopulta keskittymään aikaansaannokseensa kehonsa ja mielensä sisällä. Hän pystyy tarkastelemaan ja ajatuksella tutkailemaan itseään objektiivisesti ilman sen suurempi tunnetiloja. Keskittymisen aikana hän huomaa keskittyneensä kirjoitetulla tavalla, iloitsemaan siitä ja lopulta ohittamaan senkin tunnetilan. On vain tyyneys ja keskittyminen.
Kuulostaa helpolle, mutta ei liene. Riippumaton Ajattelija ei pysty sanomaan, koska ei ole päässyt koko tietä loppuun saakka, mutta kutkuttavan lähelle kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti