Vielä rakkaudesta

Aiemmassa postauksessa taannoin Riippumaton Ajattelija käsitteli rakkautta ja Rakkautta. Pohdinta on pakottanut tunnustamaan, että universaalin laadun lisäksi myös romanttista rakkautta on monenlaista. On myötähäpeää herättävää yltiöromantiikkaa, joka tuntuu kerrassaan naurettavalta ja saa vaivaantumaan.

Toista kohtaan voinee tuntea myös repivää, häiritsevää ja aggressiivista tunnetta, joka ei tue arkipäivää ja muuta elämää, vaan saa aikaan putkinäön. Se palaa kaikilla tasoilla sinisellä liekillä, ja kuluu väistämättä nopeasti loppuun. Se tuntuu hyvältä vain niinä hetkinä, kun saa olla yhdessä. Muu aika on piinaa.

Mutta se todellinen oikea laatu, se lienee lähempänä sekä pienellä että suurella kirjoitetun rakkauden määritelmää. Se luo halun kiintyä kohteeseensa, tasapainottaa arkea ja tuo varmuutta ja hyväksynnän tunnetta molemmille. Tämä oikeanlaatuinen tunne antaa tilaa kaikille osapuolille, eikä halua omistaa tai viedä kummankaan huomiota kokonaan. Oma arki muuttuu, mutta siihen jää silti tilaa persoonan aiemmalle elämälle. Tämä rakkaus on seesteistä, rauhallista, tasa-arvoista ja kunnioittavaa. Siihen sisältyy oma valinta ja  Rauha.

Tämän pehmeämmän, viskositeetiltaan paksumman rakkauden varaan voi rakentaa, mitä haluaa. Se kannattelee riuhtomatta suotta. Se voi silti olla intohimoista, muttei kyyneliä kirvoittavaa kuten se metallinen, sorvinlastuna raastava. Se on oikein.

Pikkupakkasessa matosta saa punottua oivan makuupussin ja samalla ehtii siinä  lämmitellessään pureskella asioita. Se on pohdiskelijan osa ja tie omaan henkiseen kasvuun.
Sekin on oikein.

Kohtuuttomuus

Riippumaton Ajattelija on kohtuuton. Hän on ääripään ihminen, joko tai, mutta yleensä ei mitään siltä väliltä. Hän ei panosta keskinkertaisuuteen, sovinnaisuuteen tai tavallisuuteen. Ominaisuus on osoittautunut ongelmalliseksi, koska arki yleensä on näitä asioita ja ilmassa on jatkuva kyllästymisen riski, vaihtelunhalu painaa päälle kuin tsunami.

Ajattelija on saanut hiottua terävimpiä särmiään pois pysähtymällä hetkeen, mutta sekin on aiheuttanut hankaluuksia viime aikoina. Ilmassa on hämmentävä tuntematon tuoksu, joka sisältää eilistä ja tulevaa, mahdollisuuksia ja uhkaa menetyksistä. Ajatus karkaa usein menneisiin, joskus taas Ajattelija havahtuu vain huomatakseen, että on murehtinut tulevaa tiedostamatta edes sitä tekevänsä. Seesteinen mindfulness ei onnistu, vaikka sen luuli jo olevan sitkeään juurtunut tapa.

Mielenrauhaa on haettu vaikka mistä. Vanha tuttava, kanava nimeltä tarot on taas tullut apuun. Sieltä kumpuaa itsetuntemusta, uusia tulokulmia omaan itseen. Kortti nimeltä Kohtuus on alkanut nousemaan entistä useammin, sen tehtävä lienee osoittaa, mihin tulisi nyt kiinnittää huomiota.

Kohtuus. Se ei ole Ajattelijan juttu. Nyt kuitenkin "tulisi hakea harmoniaa, tasapainoa ja opetella sovittamaan kahta asiaa yhteen." Kortti voi osoittaa, että senkaltaiset asiat ovat jo ajankohtaisia, kun vain levoton Ajattelija osaisi luopua ääripäistään ja heittäytyä tavanomaisuuteen, lakata hakemasta vauhtia ja vaarallisia tilanteita, koska ne ovat varsin tarpeettomia. Toisaalla kerrotaan, että Ajattelija on "oppimassa tasapainoisuutta ja kärsivällisyyttä, välttämään äärimmäisyyksiä ja kulkemaan keskitietä." Muita Kohtuuteen liitettyjä termejä ovat sopeutuminen, koordinaatio, ulkoisten vaikutusten tasaaminen ja harmoninen yhteistyö.

Jo se, että nämä asiat kirjaa ylös, rauhoittaa mieltä. Ehkä Ajattelijan olisi aika lakata olemasta riippumaton ja päästää Kohtuus irti.

Maapallo suurennuslasin alla

Jos erään linnunradan tähden kiertokappale nimeltä Tellus asetettaisiin ulkopuolisen olion tarkasteltavaksi, löytyisi sen asukkaista mielenkiintoisia piirteitä. Homo Sapiens käy jatkuvaa taistelua yksilön oikeuksien ja yhteisön tuen välillä oman lajinsa keskuudessa. Ei yhtä ilman toista. Samanlainen ristiriita vallitsee tavassa, jolla laji käyttäytyy elinympäristössään.

Laji taistelee selviytymisestään henkilökohtaisella tasolla omaa etuaan tavoittelemalla, mutta samalla ymmärtää sen, että ympärille luotu yhteiskunta on luonut säännöt, joita tulee noudattaa. Joissakin talousrakenteissa yhteiskunta on velvollinen huolehtimaan yksilön hyvinvoinnista ja sääntöjen noudattaminen onkin pitkällä tähtäimellä yksilön oman edun tavoittelua, tai vähintäänkin itseä konkreettisesti koskevien ongelmien välttämistä. Yhteisön velvollisuudeksi laji katsoo sen, että jäsenistä pidetään huolta. Se on samankaltainen menestystarina kuin muidenkin lajien keskuudessa, lauma huolehtii kyllä.

Ihmiseksi itseään kutsuva laji on luonut itselleen sisäisen käyttäytymismallin, jota se kutsuu moraaliksi tai omatunnoksi. Muut lajit, joilta [yhteisön määrittelemän] oikein toimimisen pakottava tarve puuttuu, jättää taakaksi muodostuneet yksilöt jälkeen tai tappaa ne. Ihminen hoitaa omansa loppuun saakka, vaikka muiden kustannuksella. Yhteiskunnan velvoite on huolehtia tasapuolisesti myös niistä, jotka savannin gnulauma jo jättäisi odottamaan saalistajaa. Lajille nimeltä gnu nämä yksilöt ovat uhka koko yhteisölle ja ne on jätettävä. Länsimaisessa yhteiskunnassa niistäkin huolehtiminen toki käy helposti, kun resursseja huolehtimiseen löytyy.

Homo Sapiens on unohtanut olevansa osa luontoa ja puhuu vain ihmisyydestä tai älystä, asioista joilla se korottaa itsensä muita elämänmuotoja ylemmäs. Ihminen arvottaa lajitovereitaan heidän saavutustensa ja ominaisuuksiensa perusteella, jotka taas saavat oman arvoasteikkonsa yhteiskunnan streamlinen mukaan. Erilaisuus ja poikkeavuus saattavat nostaa tai laskea yksilön arvoa hämmästyttävällä tavalla, riippuen siitä, kuinka paljon ne hyödyttävät yhteiskuntaa. Erilaiset löytävät joskus toisensa alakulttuureissa ja ryhmittymissä, joissa väärin ajattelu on oikeutettua. He ovat ajatuspoliisien pelkäämiä pioneereja, jotka saattavat herättää keskustelua ja hiljalleen muuttaa yleistä ajatusmaailmaa. Ulkopuolinen olento seuraa suurennuslasillaan, kun nämä muurahaiset raahustavat pesässä raskaasti eri suuntaan kuin muut, etenevät vastavirtaan puolet hitaammin kuin vastaan tulevat lajitoverit, jotka tuuppivat toinen toistaan eteenpäin ennalta sovitulla tavalla.

Ihmisyksilö toimii lopulta yhteisönsä sisäistä rakennetta kunnioittaen, noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä ja haluaa pääsääntöisesti kuulua joukkoon. Suurin osa ihmistä orjuuttaa itsensä myös ajattelemaan aikakaudessa vallitsevalla tavalla. Tämä on sitä turvallista yhteisöllisyyttä.

Sopeudu, niin sinusta huolehditaan.