Koiran hännän jahtaamista

Henkinen kehitys on sitäitseään. Yksin voi kiertää kehää niin paljon kuin jaksaa, samat päätelmät seuraavat toinen toistaan. Välillä vaihdetaan suuntaa, syy ja seuraus juoksevat kilpaa johtopaikan vaihdellessa. Aikanaan rajoja rikkoneet ja palleassa pyörteistä, riemukasta energiaa purskautelleet ajatukset tuntuvat jo laimeilta. Kehitys on pysähtynyt.

Riippumaton Ajattelija tarvitsee ajatuskumppanin. Pohtimisen ketju lähtee soljumaan, henkimaailma herää henkiin. Kun höysteeksi saa sallivassa ilmapiirissä vaihtoehtoisia tulokulmia, pääsee taas eteenpäin. Molemminpuoliset mietteet luovat irtopalasista uuden maailman. Vaikka henkinen kasvu ei olekaan ryhmätyötä, oman työnsä purkaminen on antoisaa. Samalla saa uusia langanpäitä, mistä alkaa työstämään uutta kuviota kuteeseen.

Jonkinlaista vertaistukea Ajattelija on saanut kirjallisuudesta. Yllättäen ei Koraanista tai Toorasta vaan psykologiasta. Ihmisyys on kiinnostavan ristiriitainen asia. Toimintaa edeltävä ajatus- tai tunnetyö on muutettu rationaaliseksi tieteeksi. Kun soppaan lisää intuitiivisen sielun, tulee Ajattelijan mieleinen keitos. Silti kirja ei korvaa välitöntä feedbackia.

Tämäkin hetkellinen yksinäisyyden ja tyytymättömyyden tunne on tarkoituksellista. Se ohjaa eteenpäin, pois epätyydyttävästä nykytilanteesta. Suunta vain on epäselvä, ulospäin mustan aukon keskiöstä joka tapauksessa.