Mitäpä Jos?

Kun riippumaton asukas heittäytyy pehmeään pesäänsä, heilauttaa vähän vauhtia ja antaa mennä, syntyy tekstiä. Useinkaan tekstin alussa hän ei tiedä, millaiseksi ajatus lopussa on muodostunut. Nyt on sellainen tilanne. Tieteiskone suoltaa sisuksistaan Samuli Putroa, joka miettii: Mitäpä jos sä pelkäät turhaan? Ja elämä tapahtuu sinä aikana.

Näin se on. Syntisäkin ego yrittää parhaansa mukaan suojella vastoinkäymisiltä ja inttää, ettei mitä-ikinä-just-silloin-yrittääkään kuitenkaan onnistu. Joka kerta pessimismi leikkaa onnesta ja ilosta  juustohöylän mentävän siivun. Siivut ovat ohuita, mutta pinta-alaltaan isoja. Viipale viipaleelta, hiljalleen ja huomaamatta, onnen ydin tulee lähemmäs ja kun se vihdoin haavoittuu, ei laaja-alaista haavaa saa tikattua umpeen. Se arpeutuu itsekseen ja - skädäm - on syntynyt rupinen pessimisti, joka uskoo egon olevan oikeassa.

Ihminen on rakennettu evoluution vinkkelistä minimoimaan riskit, itsesuojeluvaistoksi sitä voisi kutsua. Jos yksilöparka kerrankin vain lakkaisi miettimästä "mitäpä jos". Kysymys on siitä paljonpuhutusta heittäytymisestä. Jos koko ajan pyrkii hallitsemaan ympäristöään, estää samalla asioiden putoamista syliinsä. Riippumaton Ajattelija miettii elämäänsä taaksepäin ja voi hyvällä syyllä todeta, että parhaat asiat tapahtuvat aina täysin yllättäen, niihin kompastuu tai niillä kopautetaan kalloon niin, että ohi ei vain voi kävellä.

Riippumattomalla Ajattelijalla on ystävä. Ajatella. Vähintään yhtä erikoislaatuisella tavalla elämään suhtautuva tyyppi, joka osaa kieroutuneella tavalla nauttia vastoinkäymisistä ja surusta. Kyynel ei ole puukko, se on vettä, joka ei vahingoita. Samalla kun kaukoputken kanssa sohiva ihminen yrittää nähdä mahdollisimman kauas, ettei venho karahtaisi karille, ohi lipuu ihania paratiisisaaria. Ne ovat vain niin harmillisen lähellä, ettei niitä ehdi huomata, saati pysähtyä niiden pehmeille hiekkarannoille loikoilemaan.

"Mitäpä jos" estää iloitsemasta tästä päivästä. Pysähdy. Tämä on osoitettu Ajattelijalle itselleen.