Länsimaisessa yhteiskunnassa meillä on merkilliset ihanteet sukupuolisuuden suhteen: koko ajan puhutaan tasa-arvosta, mutta samalla kaksinaismoralismi kukoistaa. Elämme vahvasti maskuliinisuutta ihannoivassa maailmassa,. jossa kuitenkin yritetään välillä kuuluttaa tasa-arvon ja emansipaation sanomaa. Tasa-arvo itsessään on kääntynyt päälaelleen; kukaan ei pidä miesten puolta. Missä on miesasiamies?
Mutta ennenkuin menee kokonaan politiikaksi hiljaisessa alkutalven yössä keinahteleminen, pitää palata takaisin henkimaailman asioihin. Henkisyys on vahvasti feminiininen piirre. Ajattelepa koko konseptia hyvyydestä, rakkaudesta, parantamisesta, sitähän se on, naisellisia substantiiveja. Toisaalta, jos asiaa syvemmin ajattelee, tulee vastaan shamanismi. Mielikuvat ovat henkien kutsumista, intiaanipäällikkö puhumassa rajan yli, tekemässä poppamiehen taikoja, tiipii täynnä miehiä.
Naisellisten piirteiden osoittaminen on outoutta, kummallisuutta ja - totta puhuen aika pelottavaa. Sitä vieroksuvat eritoten ne miehet, jotka mielellään tunkeutuvat maskuliinisen miehen roolilaatikkoon. Mutta ajattelepa naisia, joille laitetaan eteen komea ja älykäs, mutta herkkä mies. Hämmennyksissä ovat heti, kun rooliodotus ei täyty. Jos mies itkee, se on liikaa. Sitä ei pysty käsittelemään.
Riippumaton Ajattelija häiriintyi tästä niin kovin, että päätyi puheille shamaanioppilaan kanssa. Mies paljasti, että shamanismiin liittyy voimakkaasti feminiininen puoli kaikkine toteemieläimineen. Oh my. Harhaluulot oli hyvä kumota. Ehkä tämä ajatus maskuliinisuudesta onkin istutettu Ajattelijan päähän. Luultavammin tässä ei ole ajateltu ollenkaan, vaan todettu, että ahavoitunut paksunahkainen miesintiaani on maskuliinisuuden ruumiillistuma.
Naisen maskuliinisuus taas on jossain määrin suotava ominaisuus. Hersyvän ronski huumorintaju ihastuttaa, mutta olemuksen pitää muuten olla feminiininen. Ja jos on reilu jätkä, se on hyvä. Miksi nainen ei saa ajatella tippaleivällään? Miksi se, että naisen pinna palaa lopulta kommunikoinnin puutteeseen, tulee aina miehelle yllätyksenä? Onko naisen murjottaminen kuitattavissa olankohautuksella, eikö mies ajattele, miksi se käyttäytyy niinkuin käyttäytyy? Tämä naisen aivopuoli ja tunne-elämä otetaan pakollisena pahana, eikä se ole varsinaisesti vahvuus kenellekään.
Miksi näin? Siksi, että näkökulma koko kulttuurissa on miehinen. Edes naiset eivät osaa suhtautua keskenään feminiinisyyteensä. Kunpa vain tunne-elämiselle ja intuitiolle annettaisiin suurempi painoarvo, mahdollisuus käyttää näitä ominaisuuksia avoimemmin ja annettaisiin lupa tyrkätä järki pois. Kaikilla olisi parempi olla muiden ja itsensä kanssa.
Voi meitä. Tätä menoa naiseus ja naisellisuus - mitä ikinä se tarkoittaakaan - on ajan oloon taas entiseen tapaan pitkä miinus.
Keskiaika - tervetuloa.
Mutta ennenkuin menee kokonaan politiikaksi hiljaisessa alkutalven yössä keinahteleminen, pitää palata takaisin henkimaailman asioihin. Henkisyys on vahvasti feminiininen piirre. Ajattelepa koko konseptia hyvyydestä, rakkaudesta, parantamisesta, sitähän se on, naisellisia substantiiveja. Toisaalta, jos asiaa syvemmin ajattelee, tulee vastaan shamanismi. Mielikuvat ovat henkien kutsumista, intiaanipäällikkö puhumassa rajan yli, tekemässä poppamiehen taikoja, tiipii täynnä miehiä.
Naisellisten piirteiden osoittaminen on outoutta, kummallisuutta ja - totta puhuen aika pelottavaa. Sitä vieroksuvat eritoten ne miehet, jotka mielellään tunkeutuvat maskuliinisen miehen roolilaatikkoon. Mutta ajattelepa naisia, joille laitetaan eteen komea ja älykäs, mutta herkkä mies. Hämmennyksissä ovat heti, kun rooliodotus ei täyty. Jos mies itkee, se on liikaa. Sitä ei pysty käsittelemään.
Riippumaton Ajattelija häiriintyi tästä niin kovin, että päätyi puheille shamaanioppilaan kanssa. Mies paljasti, että shamanismiin liittyy voimakkaasti feminiininen puoli kaikkine toteemieläimineen. Oh my. Harhaluulot oli hyvä kumota. Ehkä tämä ajatus maskuliinisuudesta onkin istutettu Ajattelijan päähän. Luultavammin tässä ei ole ajateltu ollenkaan, vaan todettu, että ahavoitunut paksunahkainen miesintiaani on maskuliinisuuden ruumiillistuma.
Naisen maskuliinisuus taas on jossain määrin suotava ominaisuus. Hersyvän ronski huumorintaju ihastuttaa, mutta olemuksen pitää muuten olla feminiininen. Ja jos on reilu jätkä, se on hyvä. Miksi nainen ei saa ajatella tippaleivällään? Miksi se, että naisen pinna palaa lopulta kommunikoinnin puutteeseen, tulee aina miehelle yllätyksenä? Onko naisen murjottaminen kuitattavissa olankohautuksella, eikö mies ajattele, miksi se käyttäytyy niinkuin käyttäytyy? Tämä naisen aivopuoli ja tunne-elämä otetaan pakollisena pahana, eikä se ole varsinaisesti vahvuus kenellekään.
Miksi näin? Siksi, että näkökulma koko kulttuurissa on miehinen. Edes naiset eivät osaa suhtautua keskenään feminiinisyyteensä. Kunpa vain tunne-elämiselle ja intuitiolle annettaisiin suurempi painoarvo, mahdollisuus käyttää näitä ominaisuuksia avoimemmin ja annettaisiin lupa tyrkätä järki pois. Kaikilla olisi parempi olla muiden ja itsensä kanssa.
Voi meitä. Tätä menoa naiseus ja naisellisuus - mitä ikinä se tarkoittaakaan - on ajan oloon taas entiseen tapaan pitkä miinus.
Keskiaika - tervetuloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti