Riippumaton Ajattelija keikkuu matossansa, talvi on tainnut tulla. Myrsky läpyttää maton reunoja, mutta antaa tulla vaan, jos samalla tulee lunta ja valoa. Pään sisäinen maailma on järkkynyt, tasapaino on kadonnut. Aivot ajattelevat nyt paljon menneitä, vanhoja tapahtumia ja vähän tuoreempiakin. Tämä kaikki johtuu siitä, että meneillään on prosessi uusien mieleen nauhoittamiseksi. Yhtäkaikki, mieleen nousevat menneen vuoden vahvat tunnetilat, joita tapahtumien kontekstissa voi mielessään helliä. Ne ovat muistoja.
Muistojen syntyminen on sähkökemiallinen tapahtuma, jossa hermopäätteissä hajoaa ja muodostuu proteiineja. Sinänsä aivotoiminta on kiehtovaa, mutta vielä kiehtovampaa on huomata henkipuoli. Mikä tahansa tapahtuma ei jää muistoksi. Muistijäljen ja muiston semanttinen ero on selkeä, mutta käytännössä niissä puhutaan samasta asiasta.
Muiston syntymistilanteeseen liittyy olennaisesti tunne. Asiat ja tapahtumat, joita muistelee jälkikäteen, sisältävät usein vahvasti tunnetta. Myös satunnaisen bussikatoksen mainoksen muistikuva saattaa olla jäänyt mieleen, koska bussi roiskautti vettä lahkeelle ja ärsytti.
Mikä tahansa tunnetila auttaa asiaa, voimakkaat tietysti enemmän. Viha ja roihuava rakkaus saavat tuoksut, ympäristön ja ihan vaan tunnetilan itsessään jäämään mieleen. Aika kuluttaa muistoa, haalistaa sävyjä ja tuo makuihin tunkkaisen sävähdyksen, kunnes ne koetaan uudelleen. Uudistunut ärsyke vahvistaa muistoa tai saa huomaamaan, miten objektiivinen se onkin ollut. Kokemukset ja ajan mittaan kerääntynyt tieto saattavat joko muuttaa muistoa, tai sitten paljastaa, miten tunnetilan ja havaintojen vääristämä se alunperinkin on ollut.
Muistot ovat ihmisen itsensä luomia valheita, subjektiivinen näkemys senhetkisestä tilanteesta. Mutta olkoon niin. Hetket ovat jo kerran lusittuja, mutta silti kullanarvoisia. Analyyttinen Ajattelijakin haluaa vaalia niitä. NE ovat omia, eikä kukaan muu voi kokea niitä samalla tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti