Riippumaton Ajattelija hämmästyttää itsensä toteamalla, että ajatteli jo 14-kesäisenä. Ei suinkaan niin pseudoanalyyttisesti kuin nykyään, mutta jotain hämärää siellä päässä liikkui. Silloin aivot pohtivat, miltä olo tuntuu sitten kun on oikeasti aikuinen. Lukion kolmasluokkalaiset olivat suuria, valtaisan aikuisia ja käyttäytyivät itsevarmasti.
Valitettavasti sisäinen olotila on edelleen samanlainen. Aivot ajattelevat samankaltaisia asioita, sisäinen persoona tuntuu edelleen samalta. Oma itse, se persoona ultimatum, on sama, vaikka onkin kerännyt kokemuksia, muistoja ja kerroksia ylleen. Sisäpuolinen olemus on edelleen sama ja Riippumaton Ajattelija uskookin löytäneensä nyt minuutensa. Se on villakoiran ydin, se osa itsestä, joka kestää kautta elämän.
Tarkemmin ajatellen, sehän kuulostaa sielulta. Ajatus sielun tiedostamisesta on muotoutumassa: kun ihminen tiedostaa tämän sielunsa ja sen kehittyneisyyden ihmishahmon ikävaiheista riippumatta, voinee ajatella sielun olevan jo melko kultivoitunut. Jos ihminen hahmottaa sielunsa olleen samankaltainen jo nuorena tai peräti lapsena, hän lienee ellei vanha, niin vähintäänkin keski-ikäinen sielu karmisessa kierrossa.
Havainto helpottaa kovasti suhtautumista ulkomaailmaan. Sisäinen totuus on helpompi sulattaa löydön jälkeen, vaikka se ei vastaisikaan suuren yleisön käsitystä samasta asiasta. Oman itsen erilaisuus, ympäristöön sopimattomuus tai tunne siitä, että kuuluu jonnekin muualle, selittyy sillä.
Vanhat sielut eivät kuulu minnekään. Samalla ne kuuluvat mihin tahansa, he ovat kuin kotonaan kaikkialla. Kaihomieli jonnekin muualle on koko ajan olemassa, mutta paikka on avoin. Tämän kanssa oppii elämään. Samalla saa vapautuksen ja luvan korottaa itsensä kehittymättömiin sieluihin nähden. Näiden pikkusielujen keskinäiset kähinät saavat hymyilemään, vanha sielu seuraa niitten hellyttävää nahistelua kuin koiranpentujen taistelemisen oppitunteja. Hampaita näytellään ja ollaan olevinaan kovin vihaisia kuvitteelliselle viholliselle.
Oi Wanha Sielu. Ollos onni olla oma itseis. Olet meitä muita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti