Aikamoista bullshittiä, taitelijoiden kärsimyksestään oksentamaa sanahelinää, joka ei tarkoita kenellekään mitään. Valitettavasti se lienee jollain tasolla tottakin.
Taiteilijat hokevat lausetta, mikä ei tarkoita kenellekään mitään samalla tavalla. Toisille se on hyvä syy naureskella tuskassa rypeville filosofinaluille, jotka eivät pian enää kestä ilman tajunnanlaajentajia. Lausahdus lienee jollain tasolla kuitenkin totta, luulee riippumaton.
Ainakin se osa pätee, että jokainen kokee ympäröivän todellisuuden itselleen ominaisella tavalla, eli todellisuus ei ole kenellekään sama. Ei tarvitse kuin ajatella lapsen ja vanhemman näkökulmaa samaan tilanteeseen. Voimasuhteet, fyysisen ympäristön ulottuvuudet ja esineiden koko, kertyneet kokemukset, asenteet tilanteessa. Muuttujia on lukematon määrä.
Asiaa voisi lähestyä myös hyvin Matrix-tyyppisesti. Olemmeko vain olevaisuuden ilmentymässä ja todellisuus on toisaalla, tuntemattomassa? Lähestyminen vaatii lisätutkiskelua, oppineiden sanoihin tutustumisen. Toisaalta, miksi oma tulkinta ja mielikuvituksen tuote olisi sen epätodempi, kun todisteita ei kuitenkaan ole?
Koska silloin se ei olisi tiedettä.
Tähän on palattava. Until then, ta-taa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti