Väärällä tavalla meditoiminen on vaikeaa. Ajatuksien pois ajaminen vilkkaista aivoista on mahdoton tehtävä, vaikka tekisi parhaansa sulkeakseen ympäristön ärsykkeet pois. Ajatukset poukkoilevat juuri niinkuin ei pitäisi. Kun pyrkii käskyttämään vapaasti vaeltaneiden villihevosten laumaa, nehän säntäävät kaikkiin ilmansuuntiin. Koska ajatusten ajomiehiä on käytettävissä vain yksi, ei voi tehdä kovin vakuuttavaa ketjua ohjaamaan niitä kohti sumppua ja hallinnan alle. Päämäärätön ajojahti saa turhautumaan ja kokemaan epäonnistumista. Ja miten oikeastaan kukaan voi epäonnistua, kun kyseessä ovat omat ajatukset?
Siksi tietoinen läsnäolo tuo helpotusta. On helpompaa pysäyttää hetki, painaa henkistä pausea ja seurata ympäristöään. On helpompaa keskittyä asioihin, jotka ovat tässä ja nyt: näkyvän auton vinossa roikkuvaan rekisterikilpeen, kuumaan asfalttiin, mistä vasta satanut vesi on haihtumassa höyrynä tai tapaan, jolla nuori tyttö koskettaa kasvojaan keskustellessaan puolitutun pojan kanssa.
Miksi hätistellä vaivalloisesti pois sitä, mikä tekee sinusta sinut, miksi harjoittaa päätöntä itse-eksorsismia? Levotonkin sielu saa vapautuksen ja pysähtyy, kun saa luvan kanssa keskittyä ärsykkeisiin ympäristössään. Henki sulautuu ympäristöön ja ego unohtuu täysin. Hetkessä tapahtuu järkyttävä määrä asioita, joita kaikkia ei voi silmä nähdä. Onneksi kaikki viisi aistia saavat osallistua havainnointiin, mikä tekee koko hurjasta aistimaailmasta juuri siinä hetkessä kokonaisuuden.
Ihminen on vain keskusyksikkö, johon viisi pääkaapelia yhdistyy, ja joka kokoaa havainnoista tilanteen ja hetken. Lopulta kaikki vain tapahtuu ja yksilö, tämä havainnoija, on kaiken ulkopuolella. On hullaannuttavan riemastuttavaa ajatella saavansa kaikesta - aivan kaikesta - ympäriltään värähtelyjä, skannata tunnelmia. Kun sen kokee, tuntee kuuluvansa johonkin uudella tavalla. Kaikkialle, mutta samalla ei mihinkään. Silti molemmat ajatukset ovat rauhoittavia.
Koko touhu kuittaantuu helposti haaveiluksi. Sehän on kovin kiellettyä, kun ihminen ei ole juuri silloin suorittamassa mitään. Olkoon. Pysähtyminen pitäisi tehdä pakolliseksi. Tekihän sadun mukaan Yläkerrankin ukko sen tempun sunnuntaina. Minä aion tehdä sen joka päivä.
Ihminen on vain keskusyksikkö, johon viisi pääkaapelia yhdistyy, ja joka kokoaa havainnoista tilanteen ja hetken. Lopulta kaikki vain tapahtuu ja yksilö, tämä havainnoija, on kaiken ulkopuolella. On hullaannuttavan riemastuttavaa ajatella saavansa kaikesta - aivan kaikesta - ympäriltään värähtelyjä, skannata tunnelmia. Kun sen kokee, tuntee kuuluvansa johonkin uudella tavalla. Kaikkialle, mutta samalla ei mihinkään. Silti molemmat ajatukset ovat rauhoittavia.
Koko touhu kuittaantuu helposti haaveiluksi. Sehän on kovin kiellettyä, kun ihminen ei ole juuri silloin suorittamassa mitään. Olkoon. Pysähtyminen pitäisi tehdä pakolliseksi. Tekihän sadun mukaan Yläkerrankin ukko sen tempun sunnuntaina. Minä aion tehdä sen joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti