Henkimaailman aavesärkyä

Kun haluaa paremmaksi fyysisesti tai henkisesti, lie pakko valita kipeä tie. Se sattuu.

Ruumiilliset harjoitukset tuovat euforisen olon, jos niitä tekee säännöllisesti. Mutta ne sattuvat. Terve sielu terveessä ruumiissa on taatusti faktaa. Fysiikastaan huolta pitävä jaksaa paremmin kaikkea rasitusta.

Mutta ei tänne ole tultu fyysisistä asioista läpisemään, vaikka psykofyysisiä kokonaisuuksia oltaisiinkin. Mentaalipuolella sattuu samalla tavalla. Kun puhutaan henkisestä kehityksestä siinä mielessä, että aivoissa alkaa syntyä omia ajatuksia, alkaa kivistää. Aivot haluavat tietoa henkisiltä foorumeilta, eri uskonkappaleista, myös psyykkiset kyvyt alkavat kiinnostaa. Tiedonjano kuivaa henkistä kurkkua. Uskomaton alkaakin tuntua varsin uskottavalta.

Kivistys muuttuu jomotukseksi. Miksi en tunne ketään, joka painisi näitten asioiden kanssa? Miksi minulle ei ole annettu aihetodisteita, jotain konkreettista hahmoa, joka voisi näistä minulle kertoa? Omakohtaisesti mieluiten? Miksi ymmärrys ja valaistus antavat odottaa? Tuskastuminen alkaa astua kuvioihin, ëikö valaistuminen voisi nyt jo tulla? Jossain on jotain, Buddhakin sen jo tiesi, mutta mitä se on ja liikuttaako se koskaan minua?

Särky täyttää päivät. Miksi se ei jo tule? Henkisen kasvun ensimmäisiä oireita on malttamaton halu ottaa vastaan kaikki heti. Tietenkään kukaan ei voi olla kypsä heti. Tiedonhaku ja asioiden pureskelu omalle ajatusmaailmalle sopivaksi kypsyttää hiljalleen. Sieltä se tulee, kun on sen aika. Sitten kun tietoisuuden sallitaan tulevan, Big Ol´ sallii.

Kaiken tämän keskellä, mielen myllerryksessä on hyvä muistaa, että tossujen on hyvä liikuttaa joskus maata. Sonia Choquett suosittaa maadoittamista, ettei leijuisi kokonaan [epä]todellisuudesta pois. Maadoittamiseen sopii hänen mukaansa hyvin liikunta tai muu arkinen touhu. Niin kevyitä ja korkeita sieluja emme vielä ole, etteikö maallisia velvollisuuksia tulisi täyttää. Siksi olemme täällä.

Tasapainon löytyessä kaikki on lopulta varmasti hyvin. Päivät täyttyvät hymyllä, itkunkin läpi. Riippumaton ajattelija jää odottamaan omaa osaansa. Sitä osaa jo odottaa ja ellei sitä tule, tyytyy sitten siihen. Niin lie tarkoitettu.