Aikuisuuteen kasvava kolmikymppinen ihminen etsii jotain, mihin uskoa. Yleisesti tunnustetut näkemykset jumaluuksista tuntuvat liian valmiiksi pureskellulta ja uskonto sinänsä on vain tapa ohjailla suuria ihmisjoukkoja. Jos sitä alkaa tarkemmin miettiä, eikö se jo itsessään ole aika epäilyttävää? Maailman valtauskonnot - ehkä buddhalaisuutta lukuunottamatta - ovat juuri tätä huttua.
Omaa juttua ei tunnu löytyvän mistään. Onko olemassa joku joukko, joka uskoisi samoin kuin minä: Maailmankaikkeudessa on joku suurempi voima, kohtalonkaltainen, joka ohjaa meitä. Sattumaa ei ole olemassakaan, vaan kaikki on ennalta määrätty. Vastoinkäymiset tapahtuvat siksi, että niitten kautta mahdollistuisi jokin suurempi, tärkeämpi päämäärä. Toisaalta ne voisivat kasvattaa meitä jokaista, valmistaa tai kypsyttää tulevaa varten, jotta tulevaisuus olisi ylipäänsä mahdollista.
Rimpuilu, se on turhaa. Koska kaikki on jo ennalta määrätty, on turha rimpuilla vastaan. Toisaalta, jos joku haluaa yrittää, go ahead. Sekin on silloin määrätty ja päämäärään ei pääsisi taistelematta vastaan jotakin näennäistä vastaan, mikä kuitenkaan ei tule olemaan lopullinen päämäärä.
Kaiken fatalistisen hapatuksen päälle on kuitenkin todettava, että se ei ole ainoa oikea totuus. Ihmisellä on valinnanvapaus nyt ja aina. Voit tehdä millaisia valintoja ikinä haluat, eikä kukaan mahda sille mitään. Kannat kuitenkin vastuun valinnoistasi aivan itse. Sama pätee seurauksiin, huonoista ja hyvistä teoista seuraa aina jotakin, joskus ennalta tiedossa olevaa, mutta joskus täysin arvaamatonta. Ja se on aina parasta.
Kaikki. Tapahtuu. Syystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti