Meidät suomalaiset on koulussa opetettu suhtautumaan uskontoon faktana. Ainakin vielä meidän 70-luvulla syntyneiden luokissa veisattiin virsiä urkuharmoonin säestyksellä. Kun pienet koululaiset ovat vastaanottavaisessa iässä, opettajan auktoriteettia ei kyseenalaisteta ja totena kerrotut tarinat Golgatalta uppoavat yleisöön kuin pirun hiilihanko syntisten persuksiin. Jos tosipohjaista tietoa etsitään, jopa Golgatan todellinen sijainti on edelleen kiistanalainen. Ja se kuitenkin oli nimensä mukainen pääkallonpaikka.
Myöhemmin nuori alkaa jo itsekin ihmetellä asioita. Kristinuskon opit alkavat vaikuttaa merkillisiltä ja kun asiaa tarkemmin miettii, motiivit uskonpuhdistuksiin ja uskonsotiin ovat olleet kaikkea muuta kuin jumallähtöisiä. Kirkko on pelotellut, uhkaillut ja kahminut häikäilemättä aneita. Kieli pidettiin sitkeästi latinana ja vastaavasti ortodokseilla kirkkoslaavina. Olkoonkin, että "oma" kieli on nykyään vahvistanut uskontokuntien sisäistä identiteettiä, mutta se ei liene ollut alkuperäinen tarkoitus. Pelokas kirkkokansa katseli kauhuissaan rikkaiden kirkonmiesten saarnaamia hornan liekkejä seinämaalauksista ja kuunteli latinankielisiä saarnanlurituksia ymmärtämättä mitään muuta kuin uhkaavat äänenpainot.
Riippumaton Ajattelija harhautti itsensä taas, otsa kurtussa jäi pohtimaan loppusyksyn kostuttama heinänkorsi suussaan uskonnon julmuutta ja julkeaa moraalin taivuttelua. Tarkoitus oli kuitenkin nostaa teologia tieteenalana uskontoa korkeammalle jalustalle. Ajatus teologiasta tieteenä tuntui alkuun naurettavalta, miten joku sellainen voi olla tiedettä, josta ei ole edes faktisia todisteita? Historia ei puolla täysin Jeesuksenkaan olemassaoloa, vaikka todisteita vastaavanoloisesta hepusta on olemassa. Mies tuskin kuitenkaan on aineettoman hengen tuotoksia, aka. Jumalan poika.
Teologiasta tekee mielenkiintoisen se, että itseasiassa se tutkii uskomista ja uskomiseen liittyviä ilmiöitä sekä sen historiaa. Hyvä on, se kuulostaa jo tieteeltä. Onhan olemassa angelologiakin, tieteenlaji joka tutkii enkeleitä, mutta vinkkeli on samankaltainen, uskonnollisen ilmiön tutkimus. Uskontotiede puolestaan vertailee ennakkoluulottomasti eri uskontoja, kun teologiparat haluavat pysyä omalla tontillaan ja keskittyä omaan uskonnonalaansa. Teologit tarvitsevat jumalan ja jumaluuden, jota tutkia. Filosofiankaltaiset itämaiset uskonnot ovat toinen juttu.
Buddhalaisuus on maailmanuskonto, joka ei välttämättä edes vaadi jumaluuksia keneltäkään, mutta ei niitä kiistäkään. Kestäisikö sotien raatelema, julmuudella valtansa saanut länsimainen uskonto vertailua sellaisen vastapelurin kanssa, jonka tärkein periaate on karma, ja yksi tärkeimmistä neuvoista "tee hyvää"? Buddhalaisuus ei edellytä katumista, se ohjaa suoraan parempaan ihmisyyteen ilman pelkoa ja ahdistusta, jopa ilman jumalaa?
God has left the building. Destiny hasn't ever even entered.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti