Henkisellä tiellä matkaaja törmää vastustukseen siellä sun täällä, varmaan siksi, ettei helppo tie kasvata ja muokkaa. Riippumatto heilahti pahan kerran heti alkuunsa. Syynä oli halu.
Omaa haluamistaan vastaan joutuu taistelemaan jatkuvasti. Materialismi on vihollinen nro 1, less is more. Aiemmin vapaa-aika kului ostoskeskuksissa maleskellen ja uutta tavaran paljoutta hypistellen. Tätä merkillistä puolta itsessä piti yllättäen pysähtyä analysoimaan.
Ilmiö nimeltä Tunne haluaa hankkia uutta, houkuttelevasti esille pantua omaisuutta. Tämän tunteen tullessa pitää ihan istua. Mikään järkisyy ei puolla asiaa. Käytetty on halvempaa ja ei edellytä uuden tuotantoa eli samalla säästää raaka-aineita. Kirpputorilta saa ostettua myös arkipäiväisiä, tavanomaisia esineitä, jotka eivät puoliväkisin leimaa käyttäjäänsä hipiksi. Mutta se halu. Mistä tämä tahtominen kumpuaa? Sieltä egosta?
Yleensä järki ja tunne kohtaavat juuri toisinpäin. Sitä sanotaan intuitioksi. Tunne kehottaa toimimaan tavalla, jota järki jarruttelee. Se on terveen järjen ja haihattelevan tunteen törmäys. Silloin puhutaan siitä, miten ego jyrää intuition, vaikka tunteen pitäisi antaa voittaa kädenvääntö. Halussa taas puhutaan käänteisestä ilmiöstä. Tunteella ei ole puhtaat päämäärät, vaan halu kumpuaa lopulta aina egosta. On halun vuoro näyttää intuitiolle, missä kaappi jököttää. Tietoinen järki yrittää argumentoida tunnetta vastaan, mutta on kaikesta puhumisesta huolimatta syyllinen haluamiseen.
Lopulta halu paisuu himoksi. Pakkomielteenomaisesti mieli haluaa omistaa, ostaa asioita, jotka ovat täysin tarpeettomia. Ihminen himoaa asioita, jotka saavat hänet näyttämään paremmalta ja vaikuttamaan menestyksekkäämmältä. Himo ajaa ohi muista, hetkellisemmistä ja herkemmistä asioista, syntyy vain polttava tarve omistaa, vaikkei siihen edes olisi varaakaan.
Otan kämmenelleni viimeisen valttikorttini: tahdon. Pidän pientä tahtoani kuperan kämmenen keskellä ja pohdin, mitä pieni tahto voi enää tehdä. Vaikka tahtoisin olla haluamatta, himoitsen, ymmärtämättä miksi. Mitä siis tehdä?
Beats me.
Omaa haluamistaan vastaan joutuu taistelemaan jatkuvasti. Materialismi on vihollinen nro 1, less is more. Aiemmin vapaa-aika kului ostoskeskuksissa maleskellen ja uutta tavaran paljoutta hypistellen. Tätä merkillistä puolta itsessä piti yllättäen pysähtyä analysoimaan.
Ilmiö nimeltä Tunne haluaa hankkia uutta, houkuttelevasti esille pantua omaisuutta. Tämän tunteen tullessa pitää ihan istua. Mikään järkisyy ei puolla asiaa. Käytetty on halvempaa ja ei edellytä uuden tuotantoa eli samalla säästää raaka-aineita. Kirpputorilta saa ostettua myös arkipäiväisiä, tavanomaisia esineitä, jotka eivät puoliväkisin leimaa käyttäjäänsä hipiksi. Mutta se halu. Mistä tämä tahtominen kumpuaa? Sieltä egosta?
Yleensä järki ja tunne kohtaavat juuri toisinpäin. Sitä sanotaan intuitioksi. Tunne kehottaa toimimaan tavalla, jota järki jarruttelee. Se on terveen järjen ja haihattelevan tunteen törmäys. Silloin puhutaan siitä, miten ego jyrää intuition, vaikka tunteen pitäisi antaa voittaa kädenvääntö. Halussa taas puhutaan käänteisestä ilmiöstä. Tunteella ei ole puhtaat päämäärät, vaan halu kumpuaa lopulta aina egosta. On halun vuoro näyttää intuitiolle, missä kaappi jököttää. Tietoinen järki yrittää argumentoida tunnetta vastaan, mutta on kaikesta puhumisesta huolimatta syyllinen haluamiseen.
Lopulta halu paisuu himoksi. Pakkomielteenomaisesti mieli haluaa omistaa, ostaa asioita, jotka ovat täysin tarpeettomia. Ihminen himoaa asioita, jotka saavat hänet näyttämään paremmalta ja vaikuttamaan menestyksekkäämmältä. Himo ajaa ohi muista, hetkellisemmistä ja herkemmistä asioista, syntyy vain polttava tarve omistaa, vaikkei siihen edes olisi varaakaan.
Otan kämmenelleni viimeisen valttikorttini: tahdon. Pidän pientä tahtoani kuperan kämmenen keskellä ja pohdin, mitä pieni tahto voi enää tehdä. Vaikka tahtoisin olla haluamatta, himoitsen, ymmärtämättä miksi. Mitä siis tehdä?
Beats me.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti