Unen ja valveen raja on monelle se ainoa hetki, kun mieli saa luvan kanssa irrota vankeudestaan. Sinä pienenä turkoosina hetkenä ennen mustaa tuntee jotain, mitä ei koskaan muulloin. Silloin, kun sen hetken saa tietoisesti kiinni, ei sen toivoisi päättyvän. Sellaisena hetkenä kuulee kuiskauksia ja näkee utuisia kuvia, jotka rasahtavat riekaleiksi ja hiutuvat höyryksi, tallentumatta lainkaan kovalevylle.
Minulle tuli näitä utuisuuksia terävämpi miete, kun heräsin yöllä. Mielessä oli hämmästyttävän kirkas ajatus, suorakulmaisin konkreettisin painokirjaimin ilmaistu: Olet itse oman elämäsi astronautti. Tyypillistä, seppä olisikin liian perinteinen ajatus. Mistä näitä tulee, minusta itsestäni vai Wanhalta Pujoparralta? Tulipa mistä tahansa harmaan aineen mutkista tai maailmankaikkeudelta, se sai miettimään.
Asetelma ei ole ollenkaan outo. Teen nykyään ajatustyössäni tutkimusmatkaa asioihin ja ilmiöihin, jotka faktisesti ovat olemassa jossain. Meditaatio, henkivaellus, energiakentät, kaikki tuntematonta. Matkassa on kuitenkin riskinsä. En tiedä ollenkaan, kestänkö matkalla vallitsevat olosuhteet. Jos käy niin, että astronautin matka ihmiseen ja ihmisyyteen on liian raskas, en voi kääntyä takaisin. Miten käy puoliväliin pudonneille? Jäävätkö he pimeään painottomina kellumaan? Perillä uskon saavani kuitenkin samanlaisen kokemuksen kuin kuussa kävelijät: vain toiset saman kokeneet voivat sen ymmärtää. Mutta heidän kanssaan kosminen matka aina uusiin kohteisiin voi jatkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti