Sri Ramana Maharshi osasi sen, mitä Riippumaton Ajattelija ei tule ikinä oppimaan. Hän hiljentyi ja varjeli hiljaisuuttaan. Hänen opetuksensa tuli hiljaisuuden kautta. Niitä, jotka eivät ymmärtäneet hiljaisuuden sanomaa, hän kehotti itsetutkiskeluun. Hän nostatti ajatuksen tietoisesta läsnäolosta monien muiden opettajien tavoitettavaksi.
Hänen mukaansa tietoisuus on näyttö, jossa kaikki muut tapahtumat vilisevät. Keskitymme näytöllä viliseviin tapahtumiin, jotka kuitenkaan eivät ole sitä olennaista, pysyvää, vaan pelkkiä varjoja näytöllä. Olennaista on - mitä ilmeisimmin - näyttö.
Kuka minä olen? "Minä" on hänen mukaansa tärkein käsite, niitä on kaksi. On olemassa "valeminä" eli ego ja "minä" eli "Itse". Siihen tulisi keskittyä tiiviisti ja unohtaa kaikki muu tietoinen ajattelu. "Minän" löytyminen ei ole sinänsä tietoista tai älyllistä toimintaa, koska etsivä "minä" on tietoinen, eli ego. "Minän" löytyminen edellyttää kulkemista ajatusten vastavirtaan, kohti ajatusten lähdettä, kohti "Itseä".
Todiste "Itsen" olemassaolosta on uni. Siellä ego ei jyllää, läsnä on silti jokin eli Itse. Hämmästyttävää. Näin sen vain on oltava. Sinne pääsy edellyttää riippumattoon paneutumista ja taivaan tuijottamista, sekä fyysisistä rajoitteista luopumista, läsnäolemista.
Tämä kaikki avautuu varmasti sitten, kun on sen aika. Ja tämä oli vain raapaisu gurun ajatuksista. Odotan.
On kovin lohdullista, että mietiskely ei olekaan vastentahtoista ajatusten lävitse karhaamista, päinvastoin. Toisaalta se ei liene ajatusten pois työntämistä, vaan läsnäolevan itsen tuntosarvilla tunnustelua ja tulevien ajatusten hyväksymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti