Voiko olla, että ihmissä on kaksi todellisuutta, sisäinen ja ulkoinen? Vaatimuksia satelee kaikkialta ympäristöstä, on toimittava hyväksyttävällä tavalla, jotta sopeutuisi yhteiskuntaan. Silti sisäpuolella on salaa erilaisia arvoja. Pummi, haaveilija, boheemi, mitä naitä nyt on, kaikenlaisia haihattelevia toisinajattelijoita.
Ympäröivään arvomaailmaan sopeutuminen, riippuen minkälaisen arvopeiton kukakin on ympärilleen päättänyt kietoa, on melkoinen tehtävä. Sielunsa voi toki myydä markkinataloudelle, viranomaistoiminnalle, tieteen harjoittamiselle, mikä elinkeino kullakin sattuu olemaan. Tässä sumussa voi elää vaikka kuinka monta vuotta, toiset jopa koko elämänsä ajan, ajattelematta ulkoa tulevia vaatimuksia ollenkaan. Valittuun arvovilttiin kuuluu kuitenkin olennaisesti sääntöjä, malleja ja vallitsevaa todellisuutta kuvaavia faktoja.
Entä sitten kun yksilön sisäinen todellisuus löytyy? Kaikilla se varmaan on olemassa, mutta sääntöjen kuristaessa ulkopuolelta, hiljaiseksi tukahdutettu ja vierailla arvoilla rauhalliseksi lääkitty. Kun yksilö voi sisäisesti riittävän pahoin, hän alkaa etsiä ulospääsyä. Nyt kurkistellaan arvopeitteen läpi ja etsitään ulospääsyä, kunnes rakosesta lopulta näkyy päivänvaloa. Vasta sitten yksilö peiton alla huomaa: eihän tämä ole edes minun peittoni. Ja hetkinen, enhän minä itse edes heittänyt tätä päälleni! En minä edes halua tällaista vilttiä!
Sitten herää ultimate kysymys: Kuinka yhdistän ristiriitaiset ulkoiset ja sisäiset arvot? No, älä nyt tännepäin pälyile. Mistäs minä sen tietäisin?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti